perjantai 29. syyskuuta 2017

HÄÄT OSA 2

Varautukaa kunnon kuvapommitukseen. Kuvat mitä postaukseen lisään on häävieraiden sekä meidän kuvaajien ottamia joten joukosta löytyy kaikenlaista!

Vihkimisen jälkeen suunnattiin hääautolla ottamaan kunnon hääkuvat. Tunnelma oli ihanan rento sekä vapautunut, Jonden kummisetä hoiti potrettien kuvaamisen ja siskoni taas räpsi mun puhelimella kuvia minkä ehti.





Kun kuvia oli otettu noin miljoona suunnattiin juhlapaikalle. Juhlapaikkana toimi tosiaan Espoon talli eikä paremmin oltaisi voitu valita. Paikka oli niin tunnelmallinen ja kotoisa vaikka ei itse koristeltu sitä lähes ollenkaan. Haahuiltiin hetki pihalla ja sisään pästyämme kohotettiin alkumalja. Alkumaljan aikana toteutui epävirallinen onnittelu- sekä halausjono ja vaikka ei suunniteltu tällaista ollenkaan oli se tosi kiva päästä moikkaamaan kaikkia henkilökohtaisesti.

Pian alkumaljan jälkeen oli ruokailun vuoro. Ruoka oli todella hyvää ja viini virtasi. Kaikilla vaikutti olevan hauskaa, musta vaan tuntuu että koko alkujuhla meni mulla vähän kuin sumussa etten pahemmin osannut keskittyä mihinkään kunnolla. Ruokailun jälkeen otettiin kuvia, naurettiin, juteltiin ja juotiin. 





Ennen kakkua sekä kahvia oli kenkäleikin vuoro. Kaasot sekä bestmanit olivat keksineet mainioita kysymyksiä ja Jonden nuorin veli toimi mahtavana juontajana. Ei suunniteltu tämän enempää leikkejä sillä haluttiin että aikaa jää seurustelulle ja rennolle olemiselle. Kenkäleikin jälkeen oli kakun ja kahvin vuoro ja vaikka oltiin Jonden kanssa sovittu ettei kumpikaan polkaise, meni tämä kiero aviomieheni sen kuitenkin tekemään. Syötiin kakkua sovussa jonka jälkeen porukka taas hajaantui, osa pihalle ja osa kierteli pöytiä. 









Kohta olikin jo aika ekan tanssin. Heiluttiin youngheartedin tahtiin ja Jonde yritti livistää noin kolme kertaa sen aikana. Kun Jonde vihdoin pääsi livistämään liittyi tanssilattialle muutkin vieraat, tai ainakin osa heistä. Juhlat jatkuivat menevämmän musiikin tahtiin ja edelleenki rennolla tunnelmalla. Pikkuhiljaa sukulaiset alkoivat tekemään lähtöä ja jäljelle jäivät meidän kaverit. 

Kaasot sekä bestmanit olivat suunnitelleet sulhasenryöstön ja mun piti keksiä rakkausruno vartissa jotta saisin Jonden takaisin. Runo oli ilmeisesti tarpeeksi osuva joten Jonde palasi hymyillen juhlapaikalle. Taas tanssittiin, pussailtiin sekä juotiin. 

Jossain vaiheessa Jonde myös metsästi mun sukkanauhan ison helman alta silmät sidottuna ja saatiinpa sen avulla toteutettua sukkanauhan sekä morsiuskimpun heitto. Nämä nappasivat jo monta vuotta seurustellut pariskunta, mikä oli musta aika ihana sattuma!








Loppuilta meni juuri niin kuin pitikin, pidettiin hauskaa ja juhlittiin rakkaiden ystävien kanssa. Oon ihan super kiitollinen kaikille ketkä saapuivat paikalle, kaasoille sekä bestmaneille sillä he hoitivat tehtävänsä aivan upeasti sekä Jondelle siitä että saan viettää loppuelämäni tämän miehen kanssa. Tuntuu että toi päivä oli kuin unta ja se kiisi ohi vauhdilla mutta onneksi meillä on monen monta kuvaa johon palata aina halutessamme!

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

MIKSI ÄITI, MIKSI?

Meille on nyt toden teolla rantautunut kyselyvaihe. Tää on sinänsä hauskaa ja yritän aina vastata parhaani mukaan, sillä näinhän lapsi kerää sitä tietoa, mutta sitten kun olet vastannut kysymykseen miksi viisitoista kertaa kahden minuutin sisään niin alkaa hieman ehkä puuduttamaan.

"Äiti, miksi Noelin pitää nukkua päiväunet?"
- Koska Noel on vielä pieni ja tarvitsee enemmän unta että jaksaa.
"Miksi?"
-Koska Noel on vasta yksi.
"Miksi?"
-Koska Noel syntyi vähän päälle vuosi sitten.
"Miksi?"
-Koska Noel oli viettänyt jo tarpeeksi kauan aikaa äidin mahassa.
"Miksi?"
-Mitä miksi?
"Ei mitään äiti!"

*Hiljaisuus*

"Miksi vauvat tulevat ulos pimpistä äiti?"

*Huokaus*

Kaikkea pohditaan, kysellään ihan uskomattoman vaikeita kysymyksiä ja kysellään ihan vaan kyselemisen ilosta. Välillä tuntuu tyhmältä kun en osaa vastata kolme vuotiaan poikani kysymyksiin mutta sitten taas välillä osaan yllättää itsenikin ja vastata niin hyvin että kyselytulva lakkaa, kymmeneksi minuutiksi.


torstai 7. syyskuuta 2017

HÄÄT OSA 1

Huh, mä en edes tiedä miten aloittaa tätä postausta, mutta yritetään. Meidän häät meni niin nappiin kun voi olla ja tuun muistelemaan sitä päivää haikeudella. Jonde vietti poikien kanssa edellisen yön omilla vanhemmillaan joten mä sain nukkua rauhassa omassa yksinäisyydessäni. Aamu kasilta, 2.9.2017, istuin kampaajan tuolissa yllättävän rauhallisena juomassa kahvia sekä naureskellessa. Upean kampauksen kanssa suuntasin takaisin kotiin jossa äherrettiin mekko ylleni, tässä vaiheessa kello oli vähän vaille 11. Kaasojeni stressatessa omia naamojaan istuin silmät kiinni meikattavana ja mietin miltä tuntuisi kävellä alttarilla kohti sitä yhtä oikeaa. Kahdeltatoista oli aika lähteä kirkolle eikä jännityksestä vielä tässäkään vaiheessa ollut tietoakaan. Istuttiin kirkon pienessä huoneessa puolta tuntia ennen vihkimistä kun tajusin että olin jättänyt morsiuskimppuni kotiin. Ei siinä muu auttanut kuin että siskoni lähti hakemaan sitä, jonka seurauksena vihkiminen alkoi varttia myöhemmin kuin oli tarkoitus. Tässä vaiheessa jännitti ehkä vähän, ei niinkään itse tilaisuus vaan se että löytäisikö kimppu kirkolle.

Kirkonkellot alkoivat soimaan. Pieni sydämentykytys iski mutta laantui nopeasti kun ajattelin miten siistiä on hetken päästä kävellä isäni kanssa kohti Jondea. Urut alkoivat soimaan ja me lähdettiin astelemaan kohti alttaria. Näin vain muutaman naaman yleisön joukossa, en siinä tilanteessa osannut nähdä kasvoja paljon ollenkaan. Helpotus laskeutui ylleni kun näin että Jonde ei ole pyörtynyt vaan käveli vastaan uskomattoman komeana, vahvana ja liikuttuneena.

Vihkimistilaisuus oli kaunis sekä rento. Oliver ja Noel pitivät huolen ettei tilaisuus ollut liian jäykkä ja toivat siihen eloa konttaamalla sekä istuskelemalla alttarin edessä sekä meidän ympärillä. Pappi piti aivan ihanan puheen, osattiin laittaa sormukset oikeisiin sormiin sekä kumpikin vastasimme tahdon. Ilmeisesti mun kampaaja sekä meikkaaja tekivät hyvää työtä sillä sainhan mä mun elämäni miehen.

Pappi lausui vikat sanat jonka jälkeen musiikki alkoi soimaan jolloin me käännyttiin kohti vieraita ja lähdettiin kävelemään poispäin aviomiehenä sekä -vaimona. Oli mahtava tunne kävellä kirkosta ulos pitkin ihmiskäytävää riisin lennellessä päälle ja tajuta että hei, me ollaan nyt oikeesti naimisissa!

Kaikki kuvat: © Johanna Glans-Saario