JUNIA BONGAILEMASSA

Toiset bongailee lintuja, me käytiin tänään poikien kanssa bongailemassa junia. Oliverille juna on vieras käsite, koska ei asuta radan vieressä ei olla ikinä kuljettu junalla mihinkään. Bussi sen sijaan on tuttuakin tutumpi julkinen väline. Siispä suunnattiin tänään Kauniaisten leikkipuistoon missä junarata on aivan vieressä. Noel nukkui tapansa mukaan vaunuissa kun Oliver viiletti pitkin puistoa.

Ohi kiisi ehkä noin kymmenen junaa. Joka kerta kun junan ääni kuului, Oliver kääntyi innoissaan radan puoleen ja huusi junajunajuna ja seurasi tarkkaan kun juna ajoi ohi! Musta on kivaa käydä välillä muuallakin kuin vain kotiseudulla. Ollaan niin rutinoituneita että yleensä toistetaan samaa kaavaa päivän aikana joten tällaiset "retket" ovat välillä kivaa piristystä arkeen, erityisesti kun näkee että lapsi nauttii täysin sieluin pienistäkin asioista. Mun on varmaan pakko joku päivä viedä Oliver junan kyytiin vaan että saan nähdä pojan ilmeen.

Tästä viikosta on kehkeytymässä todella kiva ja toiminnantäyteinen. Huomenna olisi tarkoitus suunnata Villa Elfvikiin poikien sekä Oliverin kummitädin kanssa, torstaina tiedossa kahvittelua, perjantai on vielä auki mutta eiköhän me jotain keksitä, lauantaina mulla on aika varattuna häämekkojen sovitukseen, super jännää, ja sunnuntaina kirppistelyä sekä kaverin lapsen synttärit. Syksy on kyllä ihanaa aikaa tehdä asioita, mieli on virkeä ja luonto kauneimillaan. Mä nappaan nyt pikku beben syliin ja jatkan salkkareiden katsomista, iiihanaa tiistai-iltaa!

MÄ OLEN ÄITI.

Mä olen väsynyt. Arki kahden pienen pojan kanssa on välillä todella rankkaa mutta se ei kuitenkaan tarkoita että vaihtaisin tätä mistään hinnasta pois. Katkonaiset yöt, tahtojen taistelua pienen pojan kanssa, itkevä vauva ja kotityöt vievät voimia, välillä enemmän kuin haluaisin. Onneksi olen tottunut tähän väsymykseen joten periaatteessa en sitä rekisteröi ennen kuin joku siitä huomauttaa.

Mä olen huolestunut. Ihan koko ajan. Mä huolehdin lapsistani koko ajan non stoppina, tuplasti silloin kun he eivät ole kanssani. Huolestun välillä turhistakin asioista enkä voi sille mitään. Jos lapseni itkee mun sydän särkyy aina hieman.

Mä poden syyllisyyttä. Mä poden syyllisyyttä siitä että aina jompikumpi pojista joutuu odottamaan jotain asiaa hieman kauemmin. Mä poden syyllisyyttä siitä että mieheni joutuu kestämään kiukutteluani vain koska hän sattuu olemaan paikalla. Mä poden syyllisyyttä siitä että koiramme saa paljon vähemmän huomiota kuin ennen.

Mä pidän itseäni yleisesti ottaen hyvänä äitinä mutta välillä ne riittämättömän äidin tunteet ottavat vallan. Tuntuu että äideiltä välillä vaaditaan ihan liikaa, ainakin jos sosiaaliseen mediaan on luottaminen. Muiden äitiyttä ruoditaan ja arvostellaan ja vertaillaan toisiinsa vaikka kaikki eivät voi, eikä pitäisikään, asettua samaan muottiin. Tämä asettaa paineita ainakin mulle, olenhan aktiivinen sosiaalisen median käyttäjä. Yhtenä päivänä havahduin siihen että kello oli kaksi enkä ollut syönyt vielä mitään, päivä oli kuitenkin alkanut jo seitsemältä. Olin ollut niin paneutunut siihen että suoriudun pitämään lapseni tyytyväisinä että olin unohtanut itseni. Sitähän se äitiys onkin, asettaa lasten tarpeet omien edelle, pitäisi vain oppia tekemään se laiminlyömättä itseään.

Mä olen aina ensimmäisenä äiti. Mulla on aina päällimmäisenä mielessä poikani. Tällä hetkellä olen niin kiinni pikku lapsieni arjessa etten edes osaa tiedostaa mitään muuta identiteettiä itselleni kuin äitiyteni. Ehkä se jossain vaiheessa kehittyy johonkin suuntaan ja osaan ajatella olevani muutakin mutta tällä hetkellä se on mahdotonta. Pojat ovat osa minua joka näkyy myös esimerkiksi keskusteluissani, enhän mä osaa enää melkeen muusta puhuakaan.

Mä olen stressaantunut, väsynyt, huolestunut, rätti kourassa ja pojat sylissä kulkeva nuori nainen joka kuitenkin nauttii onnellisena jokaisesta päivästä. Mä olen äiti.

SYYSLAUANTAI

Meillä oli tänään mitä mainioin päivä. Aamulla juotiin aamukahvit rauhassa, Jonde leikki Oliverin kanssa ja vauva nukkui ulkona puolisen tuntia. Mä siivoilin asuntoa, pesin pyykkiä ja viikailin puhtaita lakanoita kaappiin. Syötiin yhdessä lounasta jonka jälkeen suunnattiin koko perhe, miinus Bambi, ulos pieneen metsään meidän kodin lähellä.

Vauva viihtyi hetken rattaissa kunnes vaipasta tulvahti aromikas haju. Jonde lähti sitten Noelin kanssa kotiin ja me jäätiin Oliverin kanssa metsään keräämään käpyjä, katselemaan tikkaa, kuvailemaan syksyä sekä tuijottelemaan muurahaisia. Musta on ihanaa että Oliver viihtyy niin hyvin ulkona ja yleensä kiukuttelu alkaa vasta kun pitäisi mennä kotiin, jos silloinkaan. Puolet matkasta Oliver jaksoi kävellä ja puolet matkasta mä kannoin pientä uupuutta poikaa kotiin.

Kotiin päästyämme lähdin samalla ovenavauksella Bambin kanssa lenkille ja Jonde jäi poikien kanssa leikkimään. Lenkin jälkeen keitin meille päiväkahvit ja istahdin Oliverin huoneeseen seuraamaan pojan leikkejä. Pian olikin jo aika tehdä päivällistä, aurakanaa ja riisiä. Syötiin taas yhdessä, mä pyrin muutenkin aina syömään Oliverin kanssa samaan aikaan mutta perheenä syöminen on meillä pientä luksusta sillä yleensä kun Jonde tulee töistä ollaan jo ehditty syödä päivällinen.

Aikamme ruokaa sulateltuamme huomasin että Oliverilla alkaa väsymys painamaan. Noel nukkui taas ulkona ja Jonde lähti kauppaan joten me alettiin Oliverin kanssa muovailemaan muovailuvahalla kaikkea maan ja taivaan välistä. Ensin annoin pojalle sormivärit mutta ne eivät kelvanneet joten siirryttiin muovailuvahaan. Ehdittiin hetken muovailla kunnes vauveli ilmoitti kovalla äänellä heränneen joten ei muuta kuin bebe syliin ja maitoa naamaan. Kuuden maissa tein Oliverille iltapuuron ja puolisen tuntia meni että lautanen oli suht koht tyhjä. Oliver nousi pöydästä maailman suloisimpien sanojen kanssa "äiti, nukkumaan". Vaihdettiin yökkäri, pestiin hampaat ja menin lukemaan iltasadun. Viittä vaille seitsemän poika tuhisi unta. Ainakin päivä oli tapahtumarikas kun uni tuli noin nopeasti.

Noel on vielä hereillä ja on kovin tyytymätön, maha vissiin vaivaa pikkuista. Mä jatkan nyt Possen katsomista ja nostan pikkuisen syliin hytkymään jotta Jonde saa hetkeksi hengähtää. Kivaa lauantai-iltaa!

RANNALLA

Me vietettiin tänään pari tuntia raikkaassa meri-ilmassa rannalla. Meidän yö oli ihan superhuono sillä vauva heräili ja Oliver tuli meidän väliin nukkumaan eikä meinannut nukahtaa siihen millään. Sain sitten extempore ajatuksen lähteä kunnolla ulos tuulettumaan poikien kanssa.

Miksiköhän mä oon vierastanut ajatusta viettää rannalla aikaa syksyllä, nyt ilma oli mitä mainioin eikä ihmisiä ollut melkein ollenkaan. Pukeutumisestahan se kovasti onkin vain kiinni, kun oli tarpeeksi lämmintä päällä pysyi mielikin hyvänä. Tästähän voisi tehdä ihan tavan ennen kuin ilmat viilenevät ihan kunnolla, tai no miksei silloinkin voisi paksun vaatetuksen kanssa viettää aikaa missä vaan. Mun on pakko myöntää että nautin rannalla olosta nyt tuplasti enemmän kuin kesällä. Silloin aurinko paahtaa, on liian kuuma, liikaa ihmisiä ja liikaa melua. Nyt kun siellä kävi niin ainoat äänet mitä kuului oli Oliverin innostuneet huudot sekä laineiden liplattelu.

Noel heräsi kun päästiin rannalle joten otin raukkaparan ja räpsin muutaman kuvan. Molemmista pojista en yhteiskuvaa saanut sillä Oliverin mielestä yhteiskuvat ovat yliarvostettuja. Pikku bebe nukahti nopeasti kun hetken heiluttelin vaunuja ja unta riittikin sen koko pari tuntia ja vähän päälle, kyllä raikas ilma tekee kaikille hyvää. Oliver sai siis täyden huomioni, kiipeiltiin kiipeilytelineessä, heiteltiin kiviä veteen, piirrettiin kepeillä hiekkaan sekä katseltiin aaltoja.

Mä sain Oliverin lahjottua lähtemään smoothien avulla ja poika jaksoi kävellä vielä melkein koko matkan kotiin, on se reipas. Koska me ulkoiltiin yli pari tuntia annan itselleni luvan olla laiska ruoan suhteen, kohta pitäisi heittää ranskalaiset, nuggetit sekä lihapullat uuniin. Tämän päivän avulla on hyvä aloittaa viikonloppu, ihanaa perjantaita ihmiset!

MIKÄ IHANA ILTA

Yleensä meidän illat on aikamoista suoriutumista ja suoraan sanottuna odottamista että Oliver nukahtaa. Tänään kuitenkin kaikki meni eri tavalla. Heti kun Jonde tuli töistä kotiin nappasin Noelin manducaan ja lähdin Bambin kanssa lenkille. Tää oli eka kerta kun uskaltauduin tällaisella kokoonpanolla kävelylle joten mua jännitti vähän että miten se tulee menemään. Onneksi bebe nukahti kantoreppuun samantien ja puolen tunnin kävely sujui sutjakkaasti. Kyllä kirpeä syysilma vaan tekee tehtävänsä.

Kun tulin kotiin juttelin hetken kaverini kanssa puhelimessa ja hytkyttelin Noelia sitterissä. Vähän kuuden jälkeen tein Oliverille iltapalaa ja suureksi yllätyksekseni poika suostui syömään vadelmapuuroa vaikka puuro ei ole maistunut varmaan viimeiseen vuoteen. Iltapalan jälkeen oli aika vaihtaa yöpuku ja pestä hampaat. Päätin myös että aloitan nyt uuden iltarutiinin, nimittäin iltasadun lukemisen. Nappasin pojan syliin ja luin satukirjasta lyhyen sadun. Koska Oliver meinasi sadun aikana nukahtaa syliin, nostin pojan sänkyyn ja luin loppuun. Ehdin paijata poikaa kolme minuuttia jonka jälkeen kuului tasainen tuhina. Mä niin jatkan tätä juttua joka ilta jos nukuttaminen sen ansiosta käy noin helposti!

Vauva nuokkuu tällä hetkellä joten mä jatkan salkkareiden kattomista, huomenna meidän olisi tarkoitus mennä katsomaan uudestaan hääpaikkaa ja napata muutamia kuvia että päästään taas suunnittelun makuun. Ihanaa illanjatkoa!

KUOPUKSEMME NIMEKSI TULI...

Lauantaina vietettiin vihdoinkin kuopuksemme ristiäisiä. Tilaisuus oli taas mun vanhemmilla, ihan samalla tavalla kuin Oliverinkin ristiäiset pari vuotta sitten. Itse kaste sujui hyvin, vauva nukkui melkein koko ajan lukuunottamatta paria kärttyä rääkäisyä. Pikku bebe kulki myös sylistä syliin niin kuin aina tällaisissa tapahtumissa.

Nimi me oltiin itse asiassa Jonden kanssa jo päätetty ennen kuin vauva edes oli syntynyt. Se ei myöskään ole ollut salaisuus kavereiden tai sukulaisten keskuudessa. Haluttiin etunimeksi joku joka sopii Oliverin kanssa mutta joka ei kuitenkaan ole ollenkaan samanlainen. Toinen nimi taas on isäni ensimmäinen nimi.

Nimeksi tuli siis: NOEL KARL

Voileipäkakku oli hyvää, kummit suoriutuivat tehtävistää loistavasti ja kahvi oli kuumaa. Onnistuneet ristiäiset kaikin puolin!

HUONO ÄITI

Joka päivä mä toivon olevani parempi äiti. Joka päivä mua kalvaa syyllisyys kun korotan ääntäni tuolle kaksi vuotiaalle. Joka päivä poden huonoa omatuntoa koska vauva joutuu odottamaan maitoansa hiukan kauemmin. Joka päivä tekisi mieli itkeä jos jokin asia ei suju. Mutta silti joka päivä lapseni muistuttavat miksi heitä rakastan. Ei tämä äitiys helppoa ole mutta onneksi se on sitäkin palkitsevampaa.

Oliverilla on nykyään aivan todella kova oma tahto. Me kinataan jostain päivittäin. Päivittäin mä oikeesti korotan ääntäni tuolle ihanalle uhmaikäiselle. Ja sen jälkeen kiroan omaa käytöstäni mielessäni muutaman tunnin sen jälkeen, eihän poika tahallaan mun hermojani koettele, eihän? Miten sitten koen olevani huono äiti melkeinpä joka päivä?
Yritän keksiä tekemistä Oliverille, jotain missä ei tarvitsisi koko ajan olla komentamassa, ulkoilu esimerkiksi vie pahimmat energiat pois mutta ei me voida ulkoilla koko päivää. Väsyneenä Oliverista kehkeytyy maailman isoin draamakuningatar. Jos sanon yhdenkin väärän sanan on piru irti. Tiedän että se kuuluu tähän ikään mutta voi että oli kyllä niin paljon helpompaa kun lapsen korvat eivät ollut ainoastaan koristeena. Tiedostan että lapsen kanssa elämä on vaihetta vaiheen perään, harmittaa vaan että en osaa asennoitua tähän tiettyyn vaiheeseen oikeella tavalla vaan annan hermojeni mennä.

Mun on pakko myöntää että mä olen todella väsynyt. En nuku kunnolla yöllä sillä vauva heräilee kun tutti tippuu. Oliver heräilee itkemään sitä että on kylmä tai kuuma. Mä en myöskään saa samantien uudestaan unta vaan valvon miettimässä maailman menoa. Tämä väsymys johtaa siihen että olen kiukkuisempi ja hermoni ovat koetuksella joka päivä entistä enemmän. Tämä on asia mitä mun pitäisi työstää, yrittää olla kärsivällisempi ja ymmärtää pienen poikani harmitusta enemmän. Jos osaisin keskittyä hengittämään syvään ja hallitsemaan kärsivällisyyttäni, olisi pojillamme himpun verran parempi äiti. Äiti joka ei suuttuisi pienelle kaksi vuotiaalle pojalle.

Luojalle kiitos siitä että molemmat pojat hymyilevät päivittäin. Oliver halaa, pussaa sekä kiipeää syliin ja vauva hymyilee mut nähdessään. Tämän avulla mun on pakko uskoa että teen sentään jotain oikein ja ehkä jopa antaa anteeksi välillä itselleni sen että kiukuttaa. Ehkä jo huomenna osaan olla parempi äiti näille maailman ihanimmille pojille.

JÄLKITARKASTUS

Noniin, nyt on sitten kaikki käynnit synnytyksen osalta taputeltu. Tänään oli jälkitarkastus ja kovasti kehuivat hyvää ja nopeaa palautumista, arpikin on kovin siistin näköinen. Mulle annettiin myös kelaan tarkoitettu lappu kouraan jonka sain laitettua eteenpäin samalla reissulla. Laukussa odottaa myös resepti ehkäisykapselia varten, toivottavasti siitä ei aiheutuisi mitään sen kummempia sivuvaikutuksia vaan toimisi kuten pitäisi.

Mulla oli ainoastaan vauveli mukanani, Oliver taas pääsi ukkinsa kanssa muskariin. Onneksi tämä meni näin hyvin että Jonden isällä sattui olemaan vapaapäivä, mua olisi harmittanut jos muskarikäynti olisi Oliverin osalta jäänyt väliin vain tarkastuksen takia ja näin Oliver sai jakamattoman huomion!
Me käytiin vauvan kanssa vielä punnitse&säästä kaupassa, sillä aikaa oli jonkin verran. Se oli eka kerta kun kävin kyseisessä kaupassa eikä todellakaan jäänyt vikaksi, mukaan tarttui muun muuassa siemeniä salaattiin sekä Oliverille kuivattuja papaijapaloja. Mun on pakko myöntää että nautin siitä kun saan liikkua beben kanssa kahdestaan, se on äärimmäisen helppoa kun toinen vaan vetelee vaunuissa sikeitä.

Nyt mä lähden omppuun etsimään vikoja juttuja ristiäisiin, bebe saa lauantaina vihdoinkin virallisesti nimen, mä en jotenkin malttaisi odottaa lauantaihin asti, onneksi tekemistä riittää joka päivä jotta aika ei kävisi tylsäksi. Mä alan nyt pukemaan vauvaa, kivaa viikkoa!

VAUVAN KUMMIT ESITTELYSSÄ

TOTTI 

Totti on mun pikkusiskoni jonka takia hän on luonteva kummivalinta. Valinta ei tosin perustu ainoastaan siihen että ollaan siskoja, Totti on nimittäin hyvinkin luonteva lasten kanssa ja ottaa tehtävänsä tosissaan. Meidän esikoinenkin on jo aivan kiintynyt siskooni ja hihkuu aina innoissaan tottitottitotti jos ollaan menossa jonnekkin missä Totti on. Totilla riittää kärsivällisyyttä ainakin tuplasti enemmän kuin mulla, lasten kanssa leikkiminenkin tulee hänelle kuin luonnostaan, puhumattakaan siitä miten hyvin hän jaksaa kuunnella pikkulasten ihmeellisiä selityksiä. Tässä on kummi josta vauvamme saa vielä olla hyvinkin kiitollinen!

MAKE

Make on Jonden nuorimmainen veli. Makella riittää huumoria vaikka muille jakaa enkä muista kertaakaan kun en olisi nauranut tämän miehen seurassa. Tämän reilun kolmen vuoden aikana minkä olen Maken tuntenut en ole kertaakaan nähnyt häntä huonolla tuulella, tämä on yksi asia minkä takia Makesta tulee varmasti aivan loistava kummi. Lapsi tarvitsee jonkun positiivisuuden perikuvan kenen kanssa nauraa maha kippurassa!

JEMPPU

Jemppu on mun paras kaveri sekä tuleva kaasoni. Tämä räiskyvä, herttainen, luotettava, asiat suoraan sanova sekä tunteellinen persoona oli ensimmäinen ihminen ketä kummiksi pyysin. Jempun kanssa ollaan koettu paljon ja nähdään nykyään viikottain, Jempun puoleen voi kääntyä niin hyvässä kuin pahassa. En tiedä missä olisin ilman tämän naisen tukea ja tiedän että vauvamme voi kääntyä Jempun puoleen asiassa kuin asiassa sitten vanhempana. Jo nyt Jemppu oli ensimmäisiä ihmisiä kuka sai osakseen vauvan hymyistä ja uskon että heidän suhteensa tulee olemaan aivan ainutlaatuinen!

JAN

Jan on Jonden yksi vanhimpia kavereita. He ovat tunteneet toisensa jo monen monta vuotta ja kokeneet paljon yhdessä. Tämä nuorekas mies osaa bondata lapsen kuin lapsen kanssa. Elämänviisautta löytyy vaikka muille jakaa ja hän on aina aidosti onnellinen muiden puolesta. Kummina uskon että hän antaa itsestään kaiken, Jan on myös luotettava ihminen kenelle voi uskoutua asiasta kuin asiasta. Mä veikkaan että meidän vauva saa tästä kummista mainion juttelukaverin itselleen enkä malta odottaa että mitä kaikkea tekemistä he keksivät sitten vanhempana!

ATTE

Meidän omasta artisti-atesta tulee vauvan ystäväkummi. Atte on myös yksi Jonden vanhimpia kavereita joten läsnäolo on taattu.  Atella on aina omat mielipiteet asiaan kuin asiaan ja hän osaa varmasti näyttää lapsellemme että oma itsensä saa, ja pitääkin olla. Tämä lyyrisesti lahjakas mies tuo oman panoksensa kummikatraaseen kekseliäisyydellään, huumorintajullaan sekä sananvalmiudellaan. Tämä menevä persoona jaksaa varmasti keksiä tekemistä kummipoikansa kanssa kun sen aika on, en myöskään ihmettelisi että Atte olisi se kenen puoleen poikamme kääntyy jos on naishuolia, haha!

SILLISALADE

Syksy on tullut ja mun mieli on virkeä! Elämä kahden pienen lapsen kanssa sujuu paremmin kuin olisin ikinä osannut kuvitellakaan. En tiedä johtuuko tämä hilpeys lisääntyneestä liikunnasta, ihanista pojista, kirpeästä ilmasta vai kaikista yhtä lailla, mutta fiilis on aika mahtava! Välillä tietenkin hermot on kireellä, väsyttää ja ärsyttää mutta enimmäkseen mä olen ihan vaan puhtaasti onnellinen.

Me ollaan viime päivät otettu suht rennosti, joka päivä on ollut tekemistä mutta ei mitään sen suurempia ponnisteluja vaativia juttuja. Ollaan kahviteltu, oltu muskarissa, leikitty pihalla, käyty poikien isovanhemmilla sekä naurettu. Oliverilla riittää omaa tahtoa vaikka muille jakaa mikä antaa pientä haastetta joka päivään mutta saman tien kun poitsu hymyilee mä unohdan mikä riivinrauta Oliver osaa ollakkaan. Onneksi päivissä on niin paljon enemmän hyvää että pienet uhmailut jäävät loppujen lopuksi aikalailla taka-alalle ja sekin tietysti kuuluu vaan ikään. Ei varmastikkaan ole helppoa kasvaa pienestä pojasta ihmiseksi, joka omaa omat mielipiteet sekä näkemykset. Hyvin se kuitenkin Oliverilta sujuu ja mä saan olla ylpeä tuosta pienestä pojasta joka osaa jo niin paljon!

Vauvakin on alkanut seurustelemaan, hymyilemään ja seurailemaan esimerkiksi leluja paljon enemmän. Enää bebe ei olekaan pelkkä söpö mytty joka nukkuu päivät pitkät vaan nykyään ollaan hereillä jo pitkiä pätkiä. Mä en ole varma yrittääkö pikkuinen nauraa mutta välillä saadaan vastaukseksi pieni höhöhö ja hymy jos jokin oikein miellyttää pikkuista. Jonkinlainen rytmikin alkaa hahmottua, yhdeksältä illalla vauva menee yöunille ja yöllä syödään max. kaksi kertaa. Päivään vauveli herää 9-10 aikoihin ja siitä eteenpäin rytmi onkin taas ihan miten herra itse sen parhaaksi näkee.

Mä olen pyrkinyt kävelemään vähintään neljän kilsan lenkkejä joka päivä mutta välillä ne jäävät pakostakin lyhyemmiksi. Kävelin yksi päivä kaatosateessa Bambin kanssa ja jopa koira halusi sisään sillä oli sen verran rankka sade. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen tähän astiseen edistykseen, tänään lenkki piteni entisestään ja ehkä jossain vaiheessa voi harkita jo ihan pieniä juoksumatkojakin.

Huomenna olisi tarkoitus lähteä tapaamaan ihania facebook-ryhmäläisiä ekaa kertaa molempien lasten kanssa, tähän astisissa tapaamisissa mulla on aina ollut vain jompikumpi mukana. Torstaina olisi tiedossa taas kahvittelua Jempun kanssa ja perjantaina mahdollisesti jotain kivaa tekemistä poikien ja nuorimman siskoni kanssa. Mä taidan nyt vielä katsoa jakson gilmore girlsiä, sillä Jonde näyttää viihtyvän skeittipelin parissa, hyvää yötä!

HÄÄKUNTOON 2017

Tänään on siis tasan vuosi meidän häihin. Vaikka olenkin jo suht tyytyväinen omaan kroppaani ja olen saanut kaikki 11 raskauskiloa karistettua, on mulla vielä jonkin verran töitä tehtävänä ennen kuin astelen alttarille. Tällä hetkellä vartaloni on periaatteessa kauttaaltaan pehmeä. Missään ei varsinaisesti ole mitään lihasta vaan olen kuin hoikka tyyny. Tai no hoikka siinä mielessä että olen synnyttänyt 7 viikkoa sitten. Tarkoituksena ei myöskään niinkään ole laihduttaa vaan kasvattaa sitä peruskuntoa sekä kiinteyttää kroppaa.

Mä alotan kevyesti reippaalla kävelyllä. Varsinaista lupaa kuntoiluun en ole vielä saanut, sillä jälkitarkastus on vasta tämän kuun puolessa välissä, joten teen sen minkä kroppa kestää. Otin käyttöön sports trackerin puhelimeen sillä mä huomaan että on paljon helpompi kävellä pidempiä lenkkejä kun on joku konkreettinen todiste siitä. Tää on mulle yksi tapa motivoida itseäni lähtemään kävelylenkeille, toki Bambi kulkee mukana ja onhan koiran pakko päästä lenkeille mutta nyt mä vetelen reilumpaa vauhtia ja jo kahden päivän jälkeen se tuntui jaloissa. Tarkoituksena olisi tehdä näitä pidempiä lenkkejä sen viisi kertaa viikossa, aina pidentäen matkaa sitä mukaa miten kunto alkaa kasvamaan.

Jälkitarkastuksen jälkeen yritän räätälöidä itselleni jonkin näköisen kotijumppa ohjelman jonka vedän viidesti viikossa, vatsalihakset joutuvat odottamaan kylläkin sinne lokakuun puoliväliin asti. Mun pitää vaan löytää joku missä käydään kokonaisvaltaisesti läpi kaikki lihakset että saan mahdollisimman monipuolisen jumpan vedettyä. Jossain vaiheessa olisi kiva päästä salille mutta siihen tarvitsen ammattilaisen joka tekaisee mulle jonkun saliohjelman, muuten en varmastikkaan saa siitä tarpeeksi irti.

Ruokapuolta karsin sen verran että mä jätin nyt herkut pois, herkkuihin lasken siis kaiken makean sekä suolaisista sipsin ja popcornit. Batteryn mä sallin itselleni sekä erikoistilaisuuksissa makean syömisen, esimerkiksi vauvan ristiäisissä. Muuten pyrin syömään monipuolisesti. Eli periaatteessa mennään eteenpäin rennolla mutta ehkä hiukan terveellisemmällä tavalla!

Mä juon nyt kupin kahvia ja lähden sitten Bambin kanssa lenkille ennen kuin isäni hakee mut kauppaan, ihanaa viikonloppua!

VUOSI KIHLOISSA

Jos totta puhutaan mä en edes muistanut että tänään ollaan oltu vuosi kihloissa. Jonde lähetti mulle viestin että hyvää ekaa kihlapäivää ja samalla mulle iski että mehän mennään naimisiin kolmensadankuudenkymmenenkuuden päivän päästä, aika hullua!

Mutta puhutaanpa hetki tuosta miehestä joka mua kosi tasan vuosi sitten. Nappasi Oliverin syliin ja polvistui kesken arkisten askareiden ja teki musta samalla maailman onnellisimman naisen. 

Mies joka tekee kaikkensa että omalla perheellä olisi kaikki hyvin. 

Mies joka tekee virheitä mutta osaa myös pyytää vilpittömästi niitä anteeksi. 

Mies joka osaa myös antaa anteeksi.

Mies joka jaksoi katsoa mua läpi kahden raskauden sekä synnytyksen ilman valittamista. 

Mies joka katsoo mua sekä lapsiaan niillä ihanilla sinisillä silmillä mistä näkee että ollaan hänelle koko elämä. 

Mies joka päivittäin kertoo rakastavansa. 

Mies joka ei lähde rinnaltani vaikka riideltäisiin.

Mies joka antaa mulle kaiken mitä haluan ja vähän enemmänkin.

Mies joka saa mut nauramaan vaikka olisin kuinka alakuloinen.

Mies joka töistä tullessa nappaa ensimmäisenä lapset syliinsä.

Mies joka kannustaa mua kaikessa mitä teen.

Mies joka kertoo mulle että olen kaunis vaikka olisinkin juuri synnyttänyt.

Mä otan mielelläni tämän miehen sukunimen itselleni, sekä sanon tälle miehelle vuoden päästä ylpeänä tahdon.