PERJANTAI BOOGIE

Meillä on ollut ihan huippu päivä poikien kanssa. Aamulla suunnattiin Selloon Jempun ja Peetun kanssa ja pojat pääsivät ekaa kertaa matkustamaan junalla. Voi sitä ilon määrää kun Oliver tajusi että ollaan tosiaan menossa junaan, ihanaa kun lapset iloitsevat pienestä. Ekana suunnattiin "aamiaiselle" Arnoldsiin. Oliver sai pillimehun ja puolikkaan donitsin joista kiitteli vilpittömän vuolaasti ja mä vetäisin naamaani herkullisen bagelin ja kahvia. Kun Noel oli yrittänyt juoda maitonsa, suunnattiin kauppoihin kiertelemään. Oliver juoksenteli ympäriinsä ja jossain vaiheessa meni hermo sen verran että mun koruni meni rikki ja huutava lapsi joutui takaisin rattaisiin.

Kotiin päästyämme syötiin lounasta jonka jälkeen Oliver sekä Noel leikki omiaan ja mä sain kämpän siivottua rauhassa. Siivoamisen jälkeen laitoin youtubesta Robinia täysille soimaan ja pidettiin tanssibileet poikien kanssa. Noel sipahti jossain vaiheessa päiväunille ja me jatkettiin Oliverin kanssa leikkimistä ja tanssimista vuorotellen. Niin siistiä kun pienet lapset heittäytyvät täysillä mukaan kaikkeen!

Päivälliseksi tein itse kananugetteja joista Noel sai suolattoman version joka maistui pojalle hyvin. Mä olen niin kokematon sormiruokailun suhteen vielä että jokainen kakominen saa mut säikähtämään hengiltä. Hyvin Noel kuitenkin tuon näyttää handlaavan, ehkä mä olen vaan ylihysteerinen. Jondekin tuli sopivasti kotiin syömään joten syötiin koko perhe yhdessä pöydän ääressä, tää taisi olla eka kerta kun istuttiin koko nelihenkinen perhe omilla paikoilla samaan aikaan, aikamoista.

Loppuilta otetaan rennosti, Oliver katsoo piirrettyjä nyt hetken, Noel hengailee tyytyväisenä Jonden kanssa ja tunnin päästä onkin jo iltapalan aika. Huomenna pojat menevät Jonden vanhemmille yökylään ja me päästään kunnolla puhumaan häistä viinin kera. Ihanaa viikonloppua kaikille!

224 PÄIVÄÄ

Häät lähestyvät. Ihan uskomatonta että ne on jo tän vuoden puolella kun aikaa oli kaksi vuotta kun niitä alettiin suunnittelemaan. Vielä on paljon tekemättä mutta hyvällä mallilla ne alkavat olla kuitenkin. Mä oon uskomaton tuuliviiri enkä vieläkään osaa sanoa tarkkaa teemaa häille. Ehkä sellaista ei olekaan, juhlapaikka itsessään on jo niin tunnelmallinen että se ei tarvitse paljoa näyttääkseen hyvältä.

Ensi lauantaina meillä on ensimmäinen häiden suunnittelu iltama kaasojen ja best manien kanssa. Haluaisin saada aikaiseksikin jotain esimerkiksi ohjelman, musiikin sekä aikataulun suhteen. Kutsuja pitäisi lähiaikoina alkaa väkertämään, alushame ostaa, vihkisormus valita, miettiä mekon lyhennystä, etsiä kengät, pojille vaatteet, juomapuolta miettiä ja mitä kaikkea muuta. Uskomatonta miten paljon on tekemättä, luotto on kova että saadaan kaikki ajoissa kuitenkin valmiiksi, ehkä.

Eilen etenin sen verran että varasin hääviikonlopuksi hotellin. Pe-la yö olisi tarkoitus olla siellä kahdestaan Oliverin kanssa kun Jonde on Noelin kanssa kotona. Lauantai-aamuna valmistaudutaan siellä sitten kaasojen kanssa ja vietetään Jonden kanssa siellä tietenkin myös hääyö. Hotelli aiheuttaa lompakkoon ison loven mutta kerrankos sitä mennään vain naimisiin, en odota tekeväni sitä toiste. Hotelliksi valikoitui Unioninkadulla oleva Hotel Haven joka veti mua puoleensa sisustuksensa ja sijaintinsa kanssa. Olin myös nirso ja halusin ehdottomasti huoneen missä on kylpyamme.

Ehkä ensi lauantain jälkeen ollaan taas vähän fiksumpia ja saadaan jotain tehtyä. Toivon mukaan. Mua jännittää ja stressaa tosi paljon enkä edes tiedä miksi. No, askel kerrallaan kohti meidän häitä, enää vähän päälle kahdeksan kuukautta aikaa!

2,5-VUOTIAS OLIVER

Eilen kun kuopuksellamme tuli puoli vuotta täyteen, tuli taas esikoisella kaksi ja puoli vuotta. Hullua ajatella että kesällä mä olen jo kolme vuotiaan lapsen äiti, välillä tuntuu kuin itse olisin se 3-vuotias.

Oliver on tempperamenttinen, iloinen sekä utelias pieni poika. Tarkkaavaisuutta löytyy vaikka muille jakaa eikä mitään voi siirtää kotona ilman että jäbä sen huomaa. Mä ostin eilen keittiöön uuden saippuan, sama merkki mutta eri tuoksuinen, Oliver huomasi sen tänään samantien ja alkoi utelemaan että mikä saippua se tuommoinen on. Esikoisemme on myös näköjään jonkinlaisessa kyselyiässä, sanavaraston käytetyin sana tällä hetkellä on varmasti mitä. Kaikesta pitää kysyä että mikä se on, mistä kuuluu ääni, mitä sä teet, mikä siinä on, mitä se tekee plus miljoona muuta kysymystä. Juttua riittää muutenkin vaikka kuinka paljon ja sanavarasto on yllättävän laaja, taivutuksetkin sujuvat.

Tahtojen taistelua käydään myös meidän kodissa joka päivä, uhma laantui jo hetkeksi mutta saapui ryminällä takaisin. Itkupotkuraivarit ovat tuttu juttu ja uutena lisänä kiukkukohtauksiin on tullut pureminen. Kaikki on vaikeeta, ulkovaatteiden pukeminen tuntuu vuosisadan painiottelulta ja lelujen jakaminen on maailman kaatava asia. Mikään tästä kiukuttelusta ei ihme kyllä kohdistu enää Noeliin, huomaa että pikkuveljestä on tullut Oliverille super tärkeä ja rakas. Aina ensin mennään sanomaan hei tai huomenta Noelille kun herätään tai tullaan jostain. Pikkuveli tulee minun mukaan on myös tuttu lause Oliverin suusta.

Oliver syö vaihtelevalla ruokahalulla, nukkuu yönsä huonosti ja valvoo öisin monta tuntia. Nukkumaan mennään yleensä seitsemän maissa illalla, poika herää n. 01:00 ja nukahtaa uudestaan 04-06. Kaksi viime yötä ollaan nyt tosin nukuttu putkeen mutta oon satavarma että ne ovat vaan poikkeuksia ja ensi yönä kömmitään taas meidän sänkyyn valvomaan.

Parasta Oliverin mielestä on Noel, autot ja jätski. Palapelit kiinnostavat, lukeminen on suosiossa ja kaikenlainen käsillä tekeminen on kivaa, esim. piirtäminen tai maalaaminen. Oliver kuuntelee tarkkaavaisesti, keskittyy jo pitkiäkin aikoja omiin leikkeihin ja kaipaa äidin syliä kun harmittaa. Uudet ihmiset ujostuttavat aina hetken aikaa ja jännät tilanteet saavat pojan sulkeutumaan ja painamaan päänsä alas. Karkailu on siisteintä ikinä ja hyvänä kakkosena tulee piiloutuminen jos vaippa vaikka pitää vaihtaa.

Oliver on mun mielestä maailman siistein pieni kaksi vuotias ja samalla maailman rasittavin. Mä voisin  oikeesti kirjottaa meidän esikoisesta romaanin mutta taidanpa jättää tämän postauksen näinkin "lyhyeksi".

NOEL 6KK

Noel on perustyytyväinen vauva ja hyvinkin nauravainen tapaus. Tällä hetkellä parasta on isoveli, hyppiminen sekä tukasta repiminen. Päristely sekä kaikkien asioiden järsiminen on myös suosiossa ja purulelut ovat meillä kovassa käytössä. Alhaalta löytyykin jo kaksi hammasta joilla nakertaa. Parhaimmat naurut aiheuttaa kukkuu/buu-leikki, Oliverin naama sekä heiluvat hiukset naaman edessä.

Viime aikoina Noel on alkanut vierastamaan, varsinkin väsyneenä. Väsyneenä Noel saattaa myös olla hyvinkin dramaattinen ja koko elämä on yleensä pilalla tai sitten vastakohtana pikkuinen nauraa katketakseen ihan kaikelle. Kuopuksemme taistelee myös viimeiseen asti unta vastaan ja nukahtaa yleensä ainoastaan liikkeeseen, turha haaveillakkaan että nukahtaminen tapahtuisi itse omaan sänkyyn, poikkeus iltoja tosin on mutta erittäin harvoin. Epäonnistuminen aiheuttaa myös suurta harmitusta pienessä vauvassamme ja välillä näyttääkin kuin Noel yrittäisi kiukkuisena lähteä lentoon mahalla ollessaan.

Liikkuminen tapahtuu mittarimadon lailla taaksepäin. Konttausasentokin luonnistuu helposti mutta raajat eivät vielä tottele eteenpäin menossa, senpä takia sieltä yleensä tullaan rojahtaen tai kaatuen alas. Selällä ei viihdytä kahta sekunttia pidempään ja kiire olisi päästä liikkumaan haluamaansa suuntaan.

Kiinteitä syödään kolme kertaa päivässä, maitoa taas kuluu noin 800millilitraa vuorokaudessa. Aamupala sekä välipala jäävät edelleenkin välistä mutta eiköhän ne istumisen myötä tule mukaan rutiiniin. Noel syö todella hyvällä ruokahalulla mitä tahansa, vielä ei ole inhokkiruokaa löytynyt.

Nukkuminen riippuu todella paljon yöstä. Välillä nukutaan kokonaisia öitä, välillä heräillään viiden minuutin välein ja välillä valvotaan keskellä yötä. Enimmäkseen yöt kuitenkin menevät hyvin kuopuksemme osalta ja yöllä syödään noin pari kertaa viikossa.

Noel on täydellinen lisä meidän perheeseen, kuin piste iin päälle. Ihmeellistä että vauvavuodesta tosiaan on mennyt jo puolet!

OLIVERILTA KUULTUA PART 3

Minä osasin tulla ulos äidin mahasta. Pikkuveli ei osannut itse. Kysyin Oliverilta muistaako se että Noel oli äidin mahassa ja kovasti sanoi muistavansa ja totesi tämän perään.

Äiti minä haluan joulukirjat! Rakas ei enää oo joulu, ne otetaan vasta ens jouluna. Kyllähän on jouluuuuu! Ja dramaattinen itku perään.

Oliver istui kylvyssä ja mä siinä vieressä. Poika huokas syvään: ei minun pippeli enää toimi. 

Minä rakastan ruokaa! Ja viisi minuuttia myöhemmin: ruoka on pahaa, en minä tykkää!

Oliver mitä kello on? Mmmm kasikuus!

Pikkuveli on ukki!

Pikkuveli menee takas sairaalaan! Tää tulee yleensä silloin jos Oliver joutuu odottamaan jotain sen takia että vaihdan esim. Noelin vaippaa.

Minä olen iso poika mutta minä olen äitin pieni vauva.

LUMILAUANTAI

Me ollaan saatu nauttia taas lumesta muutaman päivän. Hassua miten harmaa ja ankea maa muuttuu hetkessä lumiseksi taikamaaksi ja koko tunnelma muuttuu valoisammaksi. Me ollaan hyödynnetty taas takapihaa ahkerasti Oliverin kanssa ja samalla Noel on saanut päiväunet raikkaassa talvi-ilmassa.

Tänään päätin että lounaan jälkeen vietän hetken laatuaikaa kahdestaan esikoisen kanssa ja Noel sai jäädä iskänsä kanssa kotiin. Puettiin Oliverin kanssa lämpimästi päälle ja suunnattiin kirpeään ilmaan. Otettiin pulkka mukaan ja annoin Oliverin päättää mihin suuntaan mennään. Reitiksi valikoitui luminen ja hiljainen metsätie. Oliver veti ensin itse pulkkaa puolisen tuntia jonka jälkeen poika istui tyytyväisenä kyytiin ja mä vedin pulkkaa läpi hangen. Ihmeteltiin jalanjälkiä joita kenkämme loivat, piirreltiin kepillä lumeen, tehtiin lumienkeleitä, laskettiin mäet pulkalla alas sekä katsottiin lumihiutaleiden leijailevan hiljaa alas. Pari tuntia hujahti kuin siivillä.

2,5-vuotiaan silmissä maailma on varmasti ihmeitä täynnä. Lumiaurat aiheuttavat edelleen hiljaisen kunnioituksen pojan silmissä ja lumen heittäminen ilmaan on maailman siistein asia. Hassua miten pieni lapsi pystyy saamaan aikuisen ihmisenkin heittäytymään jälleen nuoreksi lumen seassa. Mä en voi olla muuta kuin kiitollinen meidän ihanasta uteliaasta pienestä pojasta joka monta kertaa lumisen retkemme aikana totesi että: tämä on kivaa äiti, minä tykkään lumesta äiti!

Huomisen suunnitelmat ovat vielä auki, ainakin ilta menee mun vanhemmilla mutta saa nähdä mitä keksitään päivällä. Ihanaa lauantai-iltaa!

VUODEN TAVOITTEET SEKÄ ODOTUKSET

Mä en harrasta uuden vuoden lupauksia. Olen sitä joskus tehnyt mutta ei ne ole ikinä pitäneet ja sitten pettymys onkin ollut sen mukainen. Kuitenkin aina voi pyrkiä parantamaan jotain elämässään sillä uskallan väittää ettei kenenkään elämä ole täydellistä. Viime vuonna en konkreettisesti asettanut itselleni mitään tavotteita sillä tuumailin että vuodesta tulisi muutenkin haastava. Niinhän siitä tavallaan tulikin mutta yllättävän nopeasti se muuttui normaaliksi arjeksi.

Tätä vuodenvaihdetta voisin kuvailla sanoin uusi vuosi, vanhat kujeet. Vaikka mulla tälle vuodelle onkin muutama tavoite ja muutama odotus en halua mitään radikaaleja muutoksia elämääni, mä nimittäin olen melko tyytyväinen nykyiseen elämäntilanteeseeni. 

TAVOTTEITA VUODELLE 2017:

• Haluan olla lapsilleni mahdollisimman läsnä. Mulla on todella huono tapa selata puhelinta kun lapset ovat hereillä. Olen kova snapchatin kuluttaja, instagramholisti sekä facebookin suurkuluttaja. Yritän rajoittaa puhelimen käyttöä enemmän ja enemmän ja valita puhelimen selaushetket paremmin esim. kun Noel on päiväunilla ja Oliver leikkii omia leikkejään. 
• Pyrin pitämään liikunnan säännöllisenä elämässäni. Mulla on aika hyvä draivi päällä sen suhteen mutta itseni tuntien se lopahtaa jossain vaiheessa. Toivonkin säilyttäväni saman tahdin kuin nytkin, kolme lihaskunto treeniä viikossa + lenkit.
• Tehdä yhden kasvisruoan viikossa. Me ollaan lihan suurkuluttajia eikä kumpikaan oikein osata tehdä kasvisperäistä ruokaa. Toivon että saan tähän tehtyä muutoksen ja pyrin tekemään ainakin kerran viikossa kasvisruokaa.
• Huomioin miestäni enemmän. Mä myönnän että olen ehkä hieman laiminlyönyt suhdettamme. Kaksi pientä lasta yksinkertaisesti täyttää mun läheisyyskiintiön oleskelemalla sylissä ja kinumalla kaikenlaista joten on helppo jättää Jonde huomioimatta ja erakoitua puhelimen kanssa illalla. Yritän tästä lähtien muistaa etten ole pelkästään äiti, vaan myös avovaimo, toivon mukaan tänä vuonna vielä aviovaimo.

ODOTUKSIA VUODELLE 2017:

• Jonden kolmekymppiset, mun aivot raksuttavat jo suunnitelmia, ainakin melkein.
• Lasteni synttärit, ensimmäiset sekä kolmannet.
• Naimisiinmeno, stressitaso nousi heti kun vuosi vaihtui!
• Sujuva arki.
• Uudet kokemukset lasten kanssa, esim. linnanmäki ja haaveissa olisi jokin pieni reissu lasten kanssa jonnekkin kauemmas, pois pääkaupunkiseudulta.
• Mahdolliset festarit(odotukset eivät kyllä ole suuret, haha).
• Onnellisuus. Semmoinen letkeä meno perheen sekä kavereiden kanssa, eihän ihminen muuta tarvitse!

VUODEN VAIHDE

Meidän uusi vuosi sujui rauhallisissa merkeissä kotona. Päivällä kokkailtiin, leikittiin, katseltiin elokuvaa sekä siivottiin. Jonden veli tyttöystävineen tuli meille yöksi ja vietettiin ilta pelailemalla ja bongailemalla ilotulituksia. Alettiin syömään kuuden aikaan, tarjolla oli perinteen mukaan nakkeja sekä perunasalaattia ja uutena lisänä makaronisalaattia, taidan tehdä tästäkin joka vuotisen lisän uuden vuoden ruokapöytään. Jälkkäriksi olisi ollut brownies kermavaahdon kera mutta ainoa joka niitä söi ruoan jälkeen oli Oliver, me muut oltiin sen verta täynnä.

Oliver meni yöpuulle jo hieman ennen kahdeksaa eikä jäbä tainnut nähdä yhtäkään rakettia. Noelkin nukahti kahdeksan aikaan illalla ja me alettiin pelaamaan Trivial Pursuitia. Ilta sujui mutkattomasti pelaillen aina siihen asti kunnes kello oli viittä vaille kaksitoista. Noel oli jo pari kertaa herännyt aiemmin eikä uni suostunut palaamaan takaisin väsyneisiin silmiin. Oliver heräsi myös juuri ennen puoltayötä ja mä vietin vuoden vaihteen samalla tavalla kuin varmaan koko tämän vuodenkin, hypin nukuttamassa poikia vuorotellen. Yritettiin skoolata pinkillä skumpalla siinä nukutusten välissä ja Jonde yritti pitää jonkinlaista puhetta mutta koska se oli liian pitkä meni multa puolet ohi kun kävin katsomassa vuorotellen nyyhkivää Oliveria ja innoissaan hihkuvaa Noelia.

Oliver tuli meidän sänkyyn "nukkumaan" kahden maissa ja mulla meni vielä puolitoista tuntia saada poika oikeasti nukkumaan, esikoisemme oli sitä mieltä että yöllä ei nukuta vaan pompitaan sängyssä. Tavallaan tämä uusi vuosi todisti mulle että en mä haluaisi viettää uutta vuotta kenenkään muun kanssa kuin perheeni, vaikka ilta ja yö menikin suurimmaksi osaksi poikien nukuttamisessa ja hyssyttelyssä en osannut ajatella muuta kuin että onneksi en ole jossain ulkona juhlimassa vaan antamassa pojille tuen ja turvan rakettien paukutellessa talon yläpuolella.

Tänään me taidetaan ottaa ihan rennosti ja mennään myös tapamme mukaan vanhemmilleni syömään illemalla. Mä toivotan kaikille oikein hyvää tätä vuotta!