Tänään päätin että lounaan jälkeen vietän hetken laatuaikaa kahdestaan esikoisen kanssa ja Noel sai jäädä iskänsä kanssa kotiin. Puettiin Oliverin kanssa lämpimästi päälle ja suunnattiin kirpeään ilmaan. Otettiin pulkka mukaan ja annoin Oliverin päättää mihin suuntaan mennään. Reitiksi valikoitui luminen ja hiljainen metsätie. Oliver veti ensin itse pulkkaa puolisen tuntia jonka jälkeen poika istui tyytyväisenä kyytiin ja mä vedin pulkkaa läpi hangen. Ihmeteltiin jalanjälkiä joita kenkämme loivat, piirreltiin kepillä lumeen, tehtiin lumienkeleitä, laskettiin mäet pulkalla alas sekä katsottiin lumihiutaleiden leijailevan hiljaa alas. Pari tuntia hujahti kuin siivillä.
2,5-vuotiaan silmissä maailma on varmasti ihmeitä täynnä. Lumiaurat aiheuttavat edelleen hiljaisen kunnioituksen pojan silmissä ja lumen heittäminen ilmaan on maailman siistein asia. Hassua miten pieni lapsi pystyy saamaan aikuisen ihmisenkin heittäytymään jälleen nuoreksi lumen seassa. Mä en voi olla muuta kuin kiitollinen meidän ihanasta uteliaasta pienestä pojasta joka monta kertaa lumisen retkemme aikana totesi että: tämä on kivaa äiti, minä tykkään lumesta äiti!
Huomisen suunnitelmat ovat vielä auki, ainakin ilta menee mun vanhemmilla mutta saa nähdä mitä keksitään päivällä. Ihanaa lauantai-iltaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti