Yksi pieni pikkupoika ryömi näin

Musta tuntuu että Oliver on nykyään monessa paikassa yhtä aikaa. Poika ryömii hurjalla vauhdilla eteenpäin ja välillä en meinaa pysyä perässä että missä mennään. Nykyään Oliver yrittää jo kovassti nousta tukea vasten, jumittuu kuitenkin vielä konttaus asentoon mutta ylettyy huomattavasti enempiin paikkoihin tällä tyylillä. Mulla tulee kiire siirtää tavarat alahyllyiltä turvaan, enempää hyllytilaa meillä ei nimittäin ole joten olen hukassa. 

Suurin osa mun päivästä menee nykyään esteiden rakenteluun. Sohvatyynyt pääsevät koristamaan lattiaa kun yritän parhaani mukaan välttää vauvamme menoa sähköjohtojen kimppuun. Kaksi kynttelikköä on jo kohdannut kohtalonsa kun jäbä on saanut kiinni johdosta ja repinyt pöydältä rymisten alas. Onneksi sentään Oliverille ei käynyt mitään. Vaikka parhaani mukaan seuraan poitsua silmä kovana ettei mitään tapahtuisi, on se mahdotonta, jos käännän sekunniksi selkäni on lattiakiitäjämme ryöminyt uuteen kiellettyyn paikkaan, eli siis johtojen kimppuun.

Musta on kuitenkin ihana seurata pienen pojan leikkejä. Paras leikki tällä hetkellä taitaa olla tavaroiden repiminen lattialle. Alkaa olla turhaa siivota leluja mihinkään sillä minuutin kuluttua joka ikinen lelu on taas lattialla. Siksipä annan pitkälti lelujen päivällä olla missä onkaan ja siivoan vasta illalla Oliverin mentyä nukkumaan. Välillä mun siivous nipouteni kuitenkin ottaa vallan ja joudun keräilemään leluja vartin välein uudestaan hyllyille ja laatikoihin.

Mä en tiedä miten ikinä maltan mennä töihin/opiskelemaan sillä mä kyllä suoraan sanottuna nautin kotiäitiydestä huiman paljon. Alkuperäisenä suunnitelmana on että opiskelut alkaisivat syksyllä vuonna 2016(jos siis pääsen sisään) mutta saa nähdä raaskinko laittaa pikku tihulaistamme vielä päiväkotiin silloinkaan. Ainakin vielä nautin täysin siemauksin kotiäitiydestä ja lapsemme kanssa olemisesta. Mukavaa tiistaita!

Yhdeksän kuukautta kuvia

Mulla olisi aikaa vievä projekti edessä, nimittäin koneen kuvakansioiden siivoaminen ja samalla myös puhelimeni. Mun puhelin herjaa useasti että kuvaa ei voi ottaa sillä muisti on liian täynnä, mun pitäisi saada kaikki kuvat siis siirrettyä jollekkin kovalevylle jotta ne varmasti säilyisivät eivätkä katoaisi. Mä en kuitenkaan tiedä milloin ehtisin tämän tehdä. Oliver nukkuu päiväunia yleensä korkeintaan tunnin jonka aikana yleensä siivoan ja syön eikä aikaa oikein jää muuhun. Iltaisin en viitsisi istua koneella kuvia siivotessa sillä haluan viettää aikaa myös Jonden kanssa. Tähän projektiin kuitenkin uppoaa enemmän kuin se pari tuntia.
Ehkä mä otan sen mun ensi viikonlopun jutuksi, jos Jonde haluaisi viettää muutaman tunnin isä-poika-aikaa että mä saisin tämän aikaa vievän urakan vihdoinkin tehtyä.

Jotten ainoastaan valittaisi turhanpäiväisestä asiasta, kerrottakoon että Oliverilla tuli torstaina yhdeksän kuukautta täyteen. Poika kehittyy huimaa vauhtia, uusin juttu mikä on opittu on "ippä"-sanan hokeminen, ei tosin ikinä ääneen vaan aina kuiskauksena, en vieläkään ole varma onko se vain joku äänne vai tarkoittaako jäbä sillä jotain, varsinainen mysteerimies.

Mä jatkan nyt tätä siivoamista, muutaman tunnin päästä lähdetäänkin mun vanhemmille syömään, jospa ehtisin pestä koneellisen pyykkiä ennen sitä, rattoisaa viikonlopun loppua!

Viikonlopun saldo

Viikonloppu oli hyvin toimelias ja kiva. Yhtenäkään päivänä ei kökötetty sisällä ainoastaan, vaan päästiin ulos ihan kunnolla. Perjantaina saatiin vihdoin ja viimein piha siivottua. Piha ei ollut missään edustuskunnossa kun tänne muutettiin mutta saatiin tosiaan nyt vasta aikaiseksi siivota se sellaiseen kuntoon että siellä on mukava olla. Lumien sulattua pihalta löytyi jos jonkinlaista roskaa ja tavaraa, nyt suurimmat jutut on siiretty pihavajaan ja siivottu piha siistiksi. Olen enemmän kuin tyytyväinen loppu tulokseen sillä se tosiaan näyttää nyt paremmalta kuin koskaan ennen.

Koska olin energinen ja ärsyttävän pirtsakka vielä perjantai-iltanakin, kävin vielä purkamassa energiaa spinningtunnilla. En ole ennen kovinkaan paljoa pitänyt spinningistä enkä ole älynnyt sen hohtoa, mutta nyt innostuin siitä uudella tavalla, voin sanoa että ainakin siinä saa hien pintaan!

Lauantai-aamun aloitin tehokkaalla core-tunnilla. Keskivartalo kiitti ja oli hyvin kipeä seuraavana päivänä. Käytiin lauantaina myös perheen kesken pienellä kävelyllä, istuttiin pihalla jonkin aikaa ja paistateltiin aurinkoa. Illalla katsoin vielä muodostelmaluistelun MM-kisat yle arenaalta, voin sanoa että meinasi itku tulla kun katsoin mahtavia ohjelmia, kyllähän sitä luistelua ikävä tulee aina välillä. Jondekin jaksoi katsoa mun kanssa joten ilta oli täydellinen kun höpöteltiin niitä näitä.

Sunnuntaina aloitin aamun menemällä Jempun ja hänen äitinsä kanssa suurelle lastenvaate/tarvike kirppikselle. Muutaman löydön Oliverille teinkin ja erittäin halvalla kaiken lisäksi. Harmikseni en kuitenkaan kevätkenkiä vielä löytänyt vauvallemme, etsintä siis jatkukoon. Menimme perinteen mukaan vielä vanhemmilleni syömään iltapäivällä, Bambi sai juoksujensa takia jäädä yksin kotiin mököttämään ja vanhempieni koira nuoriherra Frasier sai ihmetellä itsekseen ryömivää vauvaa. Syötiin mahat täyteen ja lähdettiin ähkyssä kotiin, ihan kuin aina. Illalla Oliverin mentyä nukkumaan katsottiin vielä Jonden kanssa leffaa ja hihiteltiin tapamme mukaan omille tyhmille jutuille.

Nyt taas alkoi arki normaaliin tapaan, onneksi Jemppu ja Kaapo tulivat heti aamusta pitämään meille seuraa pariksi tunniksi. Oliver taisi herätä päiväuniltaankin sopivasti joten menenpä nostamaan nuhaisen pikkumiehen pois pinnasängystä. Aurinkoista viikon alkua!

Tissit tiskiin - niin mitkä tissit?

Viime aikoina sosiaalisessa mediassa on pauhattu tisseistä: isoista tisseistä tai olemattomista itikanpistoista, koska niitähän on vain ja ainoastaan kahdenlaisia. Jos näistä kahdesta pitää valita niin kuulun ehdottomasti toiseen kategoriaan, ei näillä pienillä ketunnokilla katseita käännellä, ja miksi pitäisikään. Mä en ole ikinä kokenut tarvetta siihen että miehet pitäisivät musta tissien vuoksi, tosin en tiedäkään miltä se tuntuu enkä ajatellut ottaa siitä selvääkään. Mennään näillä mitä on.

Jokaisella naisella on varmasti jossain vaiheessa ollut vaihe missä ei ole tyytyväinen rinnustukseensa, ainakin mulla on ollut, tämä tosin oli jo teinivaiheessa. Muistan kuinka välillä kirosin sitä että kavereilla oli kokonaiset vuoret, kun mulla olikin vain ne vuoren huiput. Enhän mä siinä vaiheessa ajatellut edes että olen vasta teini ja että mies katsoo niin paljon kaikkea muutakin kuin naisen povea. Nykyään ymmärrän kuitenkin hyvin että "koolla ei ole väliä", olenhan sentään löytänyt miehen joka rakastaa minua ehdoitta, pienistä tisseistä huolimatta, hullua eikö? Ei.

Mulle henkilökohtaisesti ei ole väliä onko toisten rinnat omat, olemattomat, isot, pienet, korjatut, pienennetyt vai suurennetut. Sillä on kuitenkin väliä jos väitetään että pienirintaiset naiset ovat miehekkäämpiä kuin isorintaiset ja että pienet rinnat tarkoittavat sitä että et voi olettaa miehien kiinnostuvan itsestäsi, saatika sitten rakastumaan.

Kannetaan naiset tissimme ylpeinä olivat ne sitten minkä kokoiset ja minkä muotoiset tahansa!

Unettomat Espoossa

Pääsiäinen jätti meidän perheelle yllätyksen, nimittäin ah niin ihanan flunssan. Tällä hetkellä kaksi kolmesta henkilöstä on kipeenä, onneksi mä olen vielä välttynyt tältä voimia vievältä, nenän hanaksi muuttavalta vaivalta. Jonde on tämän viikon kotona mutta en raaski kuitenkaan kokonaan kaataa lastenhoitoa ja kotitehtäviä mieheni niskaan, onhan sairasloma kuitenkin sitä sairastelua varten. Oliverista huomattiin eilen että poika oli hyvin kiukkuinen ja räkä valui poskella asti. Hampaiden tulo saattaa myös vaikuttaa mielentilaan, ikenet puskevat nimittäin jo neljättä hammasta vaikka kolmas tuli läpi vasta pari päivää sitten, mutta taitaa se ihan tavallinen ärsyttävistä ärsyttävin flunssakin vaivata vauvaamme.

Viime yö meni tosiaan sängyn ja Oliverin huoneen välillä juosten. Niistäjä oli ahkeraan käytössä yöllä sillä välillä kuullosti kuin pinnasängyssä olisi nukkunut possu lapsemme sijaan. Peiton alta kuului myös ihmeellistä mölinää, milloin itkua ja milloin suoraa aiaiaiai-valitusta. Vielä kahden aikoihin saatiin juottaa pojalle vettä sekä yrittää ottaa lapsi väliimme nukkumaan, tosin siitä ei tullut yhtään mitään muuta kuin että vauvamme innostui repimään nenää, hiuksia sekä potkimaan Jondea mahaan ja huutamalla hei vähän väliä.

Nyt poika on onneksi hyvällä tuulella, tosin hengitys rohisee välillä ja nuha valuu jaloissa asti, jos tauti ei pian ala helpottamaan taitaa olla lääkärireissu edessä. Toivotaan että flunssa helpottaisi molemmilla ja että mä välttyisin siltä kokonaan.

Mä menen keittämään kahvia josko sillä saisin Jonden herätettyä, aurinkoista keskiviikkoa!