PIHATALKOOT

Jonde oli tänään mun onnekseni vapaalla joten päätin että mehän siivotaan piha nyt ihan kunnolla. Talven jälkeen piha näyttää aina ihan white trash-takapihalta ja koska sää oli sopivan kuiva ja leuto, pistettiin töpinäksi. Aloitettiin heti aamupäivästä ja puuhailtiin koko perhe ärsyttävän touhukkaina pari tuntia. Sitä mukaan kun mä ja Jonde siivottiin niin Oliver ja Bambi sotki. Niinhän sen kuuluukin mennä!

Bambi jaksoi keskittyä muovipussien kimppuun hyökkäämiseen sekä haravalle haukkumiseen ja Oliver viihtyi ihmeen kauan lapioimalla hiekkaa pois hiekkalaatikosta. Saatiin piha niin siistiksi kuin sen tässä vaiheessa voi saada, vaikka se vieläkin näyttää ankealta kuin mikä ilman vehreitä puita. Olen kuitenkin tyytyväinen tämän hetkiseen tulokseen, tästä on hyvä jatkaa!

Kevään aikana olisi vielä tarkoitus päästä pihakeinusta eroon ja hommata tilalle sohvaryhmä, vaihtaa ruukuista mullat, laittaa uudet mullat kukkapenkkiin sekä toivoa että ruoho alkaa kasvamaan. Ehkä tää pikkuhiljaa alkaa näyttää siedettävältä ja pihalla tulisi vietettyä enemmän aikaa. Mä haaveilen myös jonkinlaisesta grillistä jotta voitaisiin pitää kotoisia grillijuhlia. Mitenköhän en oo ennen tajunnut miten ihanaa on asua talossa missä on oma takapiha?

Kulman taakse haluaisin jonkun pienen maalin, näin ollen pojat voisivat pelata esim jalkapalloa sen enempää ketään häiritsemättä. Kaikkea saa haluta, saa nähdä kuinka paljon ehdin tässä kevään aikana suunnitella(mut tuntien paljon) ja kuinka paljon saadaan sitten oikeesti aikaiseksi.

Me jatkettiin Oliverin kanssa vielä pojan päiväunien jälkeenkiin ja voin sanoa että kroppa kiittää kaikesta huhkimisesta, supistuksiltakaan en välttynyt, onneksi ne sentään rauhoittuivat levossa. Oliverkaan ei ole kiukutellut koko päivänä ollenkaan, taisi kunnon ulkoilu piristää pientä taaperoa tarpeeksi.

Mä taidan nyt mennä vällyjen väliin, hyvää yötä!

PÄÄSIÄINEN 2016

Me vietettiin vikaa pääsiäistä yhden lapsen kanssa, ensi vuonna poikia on jo kaksi. Kaikki neljä päivää menivät oikein hyvissä merkeissä ja kuviakin tuli räpsittyä jonkin verran.

Perjantaina...

• Kahvittelin pikkusikoni kanssa.
• Kävin leffassa siskojeni kanssa. Käytiin katsomassa Zootropolis ja oli muuten ihan hulvattoman hauska leffa, suosittelen!
• Käytiin hoitamassa pääsiäisen ruokaostokset. 

Lauantaina...

• Maalattiin pääsiäismunia. Me maalattiin niitä aina lapsena ja haluan säilyttää tämän perinteen, onhan se edelleenkin aika hauskaa vaikka aikuinen olenkin.
• Tein ensimmäistä kertaa paahtopaistia. Kokattiin Jonden kanssa ihan kunnon illallinen, jälkiruokaa myöten.
• Syötiin illallista Jonden veljen ja hänen avovaimonsa kanssa.
• Huolestuin vauvan vähäisistä liikkeistä, todellisuudessa vauva taisi vain olla kääntynyt toiseen asentoon sillä vatsa näytti paljon isommalta yhtäkkiä.
• Jonde hankki itselleen vihdoinkin sormuksen.

Sunnuntaina...

• Mentiin Jonden vanhemmille syömään.
• Syötiin itsemme ähkyyn.
• Syötiin lisää.
• Mentiin mun vanhemmille syömään.
• Otettiin vielä ruokaa mukaan kotiin.
• Unohdinko kertoa että syötiin?

Maanantaina...

• Herättiin vasta kymmeneltä koko perhe.
• Käytiin Jonden vanhemmilla syömässä(tästä alkaa tulla tapa).
• Shoppailtiin Oliverille kevätasusteet.
• Nörtteiltiin Game Stopissa.
• Ulkoiltiin auringossa.
• Käytiin Jonden veljellä ja avovaimolla kylässä.
• Saatiin Xbox360(kiitos Miika ja Juulia)!

Jonde pelailee tyytyväisenä uudella pelikoneellaan joten mä taidan nyt mennä nukkumaan sillä olen jostain syystä aivan uupunut. Poikakin on tuhissut jo yli pari tuntia omassa huoneessaan. Toivottavasti muilla on ollut yhtä mukava pääsiäinen kuin meillä!

Tutista luopumisen päiväkirja

Päivä 1: Laitan Oliverin päiväunille ensimmäistä kertaa ilman tuttia. Lapsi on herännyt aamulla jo puoli seitsemältä joten väsymys on taattu. Heiluttelen vaunuja viitisen minuuttia ja poika on untenmailla.

Illalla annan Oliverille tutin mistä on leikattu pää irti. Lapsi ei huoli sitä joten heitän sen roskiin ja sanon hyvää yötä. Oliver itkeskelee aina välillä, käyn välillä huoneessa mutta koska se menee Oliverilla täysin pelleilyksi päätetään antaa lapsen riehua itsekseen. 45 minuuttia ja lapsi on unessa. Yöllä poika herää pariin otteeseen itkemään mutta nukahtaa nopeasti uudestaan.

Päivä 2: Päiväunille nukahtaminen menee taas muutamassa minuutissa, luojan kiitos mahdollisuudesta nukkua pihalla vaunuissa.

Illalla menee noin tunti että Oliver nukahtaa. Jätkä juttelee itsekseen ja välillä huutaa äitiä tai isää, vähän rauhallisempi poika kuitenkin on kuin ekana iltana. Yö on kamala. Oliver herää kahden aikaan itkemään ja kun menen huoneeseen rauhoittelemaan poikaa alkaa koko yön kestävä show. Vieressä istuminen ei auta, poika alkaa hihittelemään ja pelleilemään. Jos jätän yksin huoneeseen nukkumaan alkaa armoton huutaminen. Tunnin huoneessa olon jälkeen otan Oliverin meidän väliin nukkumaan. Puolisen tuntia poika jaksaa maata melkein paikoillaan, tosin tökkii naamasta sekä hokee "hei äiti, hei iskä". Koitan laittaa takaisin omaan sänkyyn, paijaan, heijaan sylissä, istun sängyn vieressä, kävelen poika sylissä. Kello on kohta aamu. Väsyttää. Otan vielä hetkeksi pojan väliin nukkumaan mutta lapsi on toista mieltä, pitää päästä liikkumaan. Jonden herätyskello soi ja kannan pojan takaisin omaan sänkyyn. Nyt ei jaksa enää. Oliver itkee 10minuuttia ja on unessa. Saan nukkua kaksi tuntia ennen kuin poika herää uuteen aamuun.

Päivä 3: Päiväunille nukahdetaan taas muutamassa minuutissa. En yhtään ihmettele että poikaa väsyttää. Niin väsyttää muakin. Seuraava yö väsyttää myös jo valmiiksi.

Illalla Oliver jaksaa taistella unta vastaan 40 minuuttia. Välillä poika huutaa anna, anna ja välillä pitää väsynyttä "ääääää" ääntä kunnes nukahtaa. Kahdentoista aikaan kuulen tutun itkun ja kiroan mielessäni että nyt jo. Menen huoneeseen ennen kuin Jonde ehtii herätä ja läsnäoloni lopettaa itkun. Vartin verran hengailen sängyn vieressä ja hiivin hipihiljaa pois. Kahdenkymmenen minuutin päästä Oliver huomaa etten ole enää huoneessa ja aloittaa laiskan ääää-äänen. Päätän olla menemättä huoneeseen sillä Jondea ei ääni näytä haittaavan. Lapsi jatkaa kahden tunnin ajan, aina viidentoista minuutin välein anna-sanan hokemista tai puoliunessa äää-ääntä. Välillä poika juttelee itsekseen omalla kielellä. Kolmen aikaan en enää ole kuullut että Oliver olisi hereillä. Unet jatkuvat yhdeksään asti aamulla.

Päivä 4: Päiväunille nukahdetaan kymmenessä minuutissa.

Illalla uni tulee lapsella jo vartissa, tuntuupa hyvältä! Oliver nukkuu koko yön heräämättä kertaakaan, mikä mahtava mahtava fiilis! Tiedän että vielä saattaa tulla takapakkia mutta ehkä pahimman yli ollaan päästy, sormet ristissä. Oliver ei nimittäin ole nukkunut kokonaista yötä heräämättä edes silloin vaikka tutti olisi ollut suussa. Ah tätä levon ja riemun määrää!

Neuvola 23+2

Aamulla oli kasvavan mahan neuvola. Sain kelaa varten raskaustodistuksen ja ajan isyydentunnustukselle. Ihan mahtavaa että sen voi hoitaa nykyään neuvolassa ja ennen vauvan syntymääkin.  

Painonmuutos/viikko: 394g

RR: 105/74

Pissa: puhdas

Hemoglobiini: 123

Syke: ++

Liikkeet: ++

Enää ei näköjään kerrota paljonko vauvan sykkeet ovat enkä mä ole niitä tajunnut kysyäkään, ei niillä sinänsä niin väliä olekaan, kunhan ne kuuluu.

Vauva on myös löytänyt mun kylkiluut ja pari kertaa onkin tullut jo ikävän tuntuista monotusta. Musta tuntuu että tuolla mahassa kasvaa joku superpitkä ja supervahva vauva joka kasvaa viikkoihin nähden hurjaa vauhtia. Oliverista en tosissaan tuntenut näin hyvin liikkeitä vielä tässä vaiheessa ja tämä mahassa hengaileva vauva saa jo koko mahan heilahtelemaan. Jopa Jonde meinasi eilen säikähtää kun vauva kaikella voimalla potkaisi kättä päin.

Neuvolatäti kertoi mulle että vikoilla viikoilla olevassa neuvolalääkärissä ultrataan vielä ja tarkistetaan että vauva on varmasti pää alaspäin. Tää on ihan huippu juttu sillä Oliverista ei kolmatta ultraus kertaa ollut, miten jännää päästä näkemään vielä kerran vauva ennen kuin se syntyy.

Vauvasta taaperoon. Meillä on menossa operaatio tutista luopuminen Oliverin kanssa. Kaikki tutit lensi roskiin paitsi yksi mistä leikkasin tutinpään pois. Eilisille päiväunille meno meni helposti, yöunille Oliver nukahti 45:ssä minuutissa ja tämän päivän päiväunille taas noin viidessä minuutissa. Poika nukkuu tosin päikkärit vaunuissa joten heiluttaminen tekee siitä helppoa. Poika heräsi muutaman kerran yöllä itkemään mutta nukahti nopeasti uudestaan. Saa nähdä kuinka kauan meillä menee tänä iltana mutta ei auta muu kuin pitää kova pää, ainakaan tulevaisuudessa ei tule mitään purentavikoja tutin takia.

Katse tulevaisuuteen!

Tiedättekö sen fiiliksen kun kaikki tuntuu kirkkaalta ja olet täysin varma siitä mitä haluat tehdä elämässäsi. Se fiilis kun ajatukset tuntuvat niin selkeiltä että naurattaa oikein miten en tätä aikaisemmin ole tajunnut. Mä tiedän nyt ja oon niin innoissani elämästä että vaikutan varmaan ihan hullulta!

Mä olen ollut aivan varma että haluan opiskella sairaanhoitajaksi ja olenkin kaikille kovaan ääneen tätä kuuluttanut. Nyt kuitenkin olen päättänyt että haen aikaisintaan ensi syksynä opiskelemaan terveydenhoitajaksi. Näin ollen saisin myös pätevyyden toimia sairaanhoitajana jos jostain syystä terveydenhoitajan töitä en heti saisi, tällä tavalla varmistaisin myös sen että voisin työskennellä äitiys- sekä perheneuvoloissa mikä kuulostaa mulle juuri oikealta paikalta. Siis ajatelkaa nyt, kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Tällä ammatilla mulla olisi valmius työskennellä monessa eri paikassa enkä ymmärrä miten en ole edes ottanut tätä ammattia ennen huomioon. Mä saatan hakea lisäksi sairaanhoitajaksi sillä sitä kautta saattaisin myös päästä terveydenhoitajaksi jos suora haku ei nappaa, tiedostan kyllä kuinka kovaa kilpailu pääkaupunkiseudulla on.

Jos vaikka pääsisin sisään heti syksyllä, voisin lykätä opintojen aloitusta vuodella jotta lapsien ei tarvitsisi kiirehtiä päiväkotiin. Olen myös edelleen sitä mieltä että aikuiskoulutus on mulle paras tapa opiskella, ihan poikienkin kannalta.

Mä oon niin täpinöissä että haluaisin nyt jo kahmia läpi kaikki pääsykoe kirjat! Ihan mahtavaa tuntea tällaista motivoitumista jonkin asian suhteen, täähän on just se mitä mä oikeesti haluun!

Syömään!

Hassua miten ihminen muuttuu koko ajan. Mietin yksi päivä mun suhtautumista ruokaan ja miten paljon se on muuttunut ihan parinkin vuoden sisällä. Kun asuin yksin en jaksanut laittaa ruokaa, elin epäterveellisesti leivällä sekä nugeteilla. Söin salaattia todella harvoin ja söin kunnollisen lämpimän aterian ehkä kerran viikossa.
Kun tapasin Jonden aloin syömään paremmin. Jonde jaksoi tehdä meille molemmille lämmintä ruokaa, salaatti ei kuitenkaan vieläkään ollut mukana ruokavaliossa. Aina silloin tällöin innostuin syömään terveellisesti mutta se innostus hiipui aina viimeistään viikon kuluttua. Mua ei myöskään haitannut syödä epäsäännöllisesti, olihan mulla aina leipää kaapissa tasapainottamassa kurnivaa mahaa.

Vasta nyt kun Oliver syö meidän kanssa samaa ruokaa olen alkanut panostamaan ruoanlaittoon. Musta on palkitsevaa valmistaa terveellistä sekä täyttävää ruokaa omalle jälkikasvulleni sekä miehelleni. Ihan oikeesti. Heti kun on enemmän suita ruokittavana on se ruoanlaitto myös kivempaa. Nykyään mulle on myös tärkeää että joka aterialla on mukana jotain kasviksia. Olen viime aikoina oppinut syömään tomaattia jonka olen kokenut vastenmieliseksi lapsesta lähtien. Paprika on mulla vielä opettelun alla, tällä hetkellä pystyn syömään sitä ainoastaan ruoan seassa, salaattiin sen sijaan en laita sitä vieläkään.

Pyrin nykyään myös tekemään aina viikoksi ruokalistan. Mulla ei mene pasmat niin sekaisin jos koko viikolle on selkeä ruokasuunnitelma, kauppalistatkin pysyvät maltillisina eikä heräteostoksia tartu niin paljon mukaan. Tällä konstilla pystyn myös pitämään ruoat vaihtelevina eikä yhteen ruokaan kyllästy helposti. Mä tarvitsen sitä vaihtelevuutta juurikin arkiruokaan, muuten sen laittamiseen kyllästyy.

Vaikka olenkin jo ruoan suhteen oikeilla jäljillä on mulla huomattavasti parannettavaa. Mä syön ihan valtavasti herkkuja enkä uskalla edes ajatella minkä näköinen olen vauvan synnyttyä. Tällä hetkellä koen pääasiana että Oliver syö terveellisesti sekä monipuolisesti, ehkä jossain vaiheessa saan otettua itseäni niskasta kiinni ja aloitan herkkulakon, tietenkin sitten vasta kun en ole raskaana. Pidän sitä tällä hetkellä hyvänä tekosyynä herkkujen syömiselle ja väitän että vauva niitä herkuja haluaa enkä minä.

Mulla on kesken huomisen kauppalista, teen sen valmiiksi ennen kuin Oliver herää päiväunilta, makoisaa tiistaita!

Ahdistava imetys

Koska imettäminen on ensi kesänä mahdollisesti taas ajankohtaista mulle, ajattelin kirjoittaa pienen tiivistelmän siitä mitä mun päässä liikkuu, jos siis osaan kirjoittaa näitä ajatuksia järkevän kuuloisesti.

Oliveria mä imetin kaksi viikkoa, jonka jälkeen maito hiipui/loppui kokonaan. Tukea imetykseen en osannut/viitsinyt hakea enkä muutenkaan pitänyt siitä sitten ollenkaan. Oliver ei osannut kunnolla imuotetta, hamuili tissiä aina vähintään puoli tuntia ja raivosi heti uudestaan syötyään, maitoa siis tuli liian vähän vissiin. Imettäminen myös sattui, mua ahdisti kaivaa tissi esiin jos paikalla oli kavereita  enkä kokenut sitä millään lailla omana asiana. Oliver olisi voinut roikkua tississä kiinni koko ajan mikä oli tosissaan aika uuvuttavaa. Pumpullekkaan en herunut melkein yhtään, se oli säälittävää tihrustamista ja kesti kauan että sai edes vähäisen määrän maitoa pulloon. Melkein heti alussa alettiin antamaan korviketta imetyksen ohella sillä poika ei tullut kylläiseksi rintamaidolla. Huomasin kuinka helppoa korvikkeen antaminen oli, pystyihän Jondekin auttamaan siinä asiassa, joten tietenkin maidon tulo heikkeni entisestään. Muistan vieläkin kun päätin että lopetan imetyksen, eihän sitä maitoa tule muutenkaan, itketti ja ahdisti että olen epäonnistunut äitinä mutta samalla olin helpottunut ettei tarvitse enää taistella sen suhteen.

Korvikkeen antaminen oli ensimmäisen vauvan kohdalla ehkä paras päätös ikinä. Mä olin paljon virkeämpi, Oliver sai kunnolla syödäkseen ja pulloruokinta tuntui helpolta. Kun tulin uudestaan raskaaksi olin satavarma etten halua edes kokeilla jo kerran pieleen mennyttä imettämistä uudestaan. Sen verran mulla on jäänyt siitä niin sanottuja traumoja etten hevillä laita itseäni uudestaan käymään sitä läpi. Mainitsin asiasta myös neuvolassa jossa mua kehotettiin miettimään asiaa ajan kanssa. Niin mä olen tehnytkin. Huomaan että mua alkaa ahdistamaan kun ajattelen etten edes kokeilisi imetystä ja antaisin korviketta heti lapsen synnyttyä. Myös imettäminen itsessään ahdistaa. Kaikki mikä liittyy lapsen maidon saantiin ahdistaa. Helppoa tää äitiys eikö?

Koska kuulun ihanaan ryhmään facebookissa joka kuunteli mun ahdistuneisuutta, olen päättänyt että edes kokeilen imettää meidän toista vauvaa. Mä en häviä siinä yhtään mitään, päinvastoin. Kaikki lapset ovat erilaisia enkä saisi verrata lapsia toisiinsa. Koska olen vihdoin tehnyt lopullisen päätöksen, on mulla aikaa psyykata itseäni sen tuomiin hyötyihin sekä haittoihin. Yksi mistä mun on pakko päästä myös yli on jonkun edessä imettäminen, tarkoitan tällä nyt siis jotain muita henkilöitä kuin Jonde. Mä en ole niin avoin että osaisin rempseästi kaivaa tissin esiin jossain kahvilassa, mutta jos imetys luonnistuukin tällä kertaa on mun melkein pakko opetella. Toki jos hyvin käy niin herun pumpullekkin ja saan pumpattua maitoa tarpeeksi. Mä haluan opettaa lapsen pullolle myös pienestä pitäen jotta Jondekin saa syöttää omaa vauvaansa, myös korvikkeen antaminen imetyksen ohella kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta. Tärkein neuvo mikä mulle annettiin oli että "päivä kerrallaan". Ehkä mä en ahdistu enää tästä imetyksestä niin paljon kun vauva syntyy, kuka tietää vaikka imetys tuntuisikin maailman luonnollisimmalta asialta mulle, sitähän se loppujen lopuksi kuitenkin on. Mikäs sen hienompaa kuin että olisi ruokkinut oman lapsen omalla keholla, miks tää asia on mulle niin vaikee?

Oliver puhuu!

Koska viime postaukset ovat olleet hyvin vauvapainotteisia, ajattelin pyhittää tämän kirjoituksen ainoastaan Oliverille. Oliver on tämän kuun puolessavälissä jo vuoden ja kahdeksan kuukautta, kehitystä on tapahtunut ihan huimasti lyhyessäkin ajassa.

Suurin harppaus on tapahtunut puheenkehityksessä. Päivittäin huomaan että Oliver sanoo uusia sanoja ja kovasti jo matkii meidänkin puhetta. Tänään uutena sanana tuli sana lego. Sanat saattavat unohtua nopeasti mutta ainakin huomaan että jotkin yksittäiset sanat tarttuvat heti mukaan päivittäiseen käyttöön. Oliverin kanssa pystyy jo keskustelemaan hyvin, poika vastaa omalla kielellään pitkänkin "lauseen" takaisin jos sattuu olemaan sillä tuulella että vastaaminen huvittaa. Pojan kanssa saa myös heittäytyä ihan täysillä mukaan leikkeihin, tänäänkin naurettiin molemmat vatsa kippurassa legoleikeille vaikka kuinka kauan, musta on mahtavaa että noinkin nuori ihminen osaa jo aiheuttaa sekä saada aitoja naurukohtuksia.

Tärkeät sanat:

Äiti(Tätä alettiin hokemaan uudestaan pari päivää sitten ja voitte 

kuvitella kun meinasin alkaa itkua tihrustamaan kesken muskarin)

Ikkä=Iskä

Ukki

Kiitti

Ajaa

Auto

Pylpy=Kylpy

Kii=Kiinni

Pupu

Hauva

Vauva

Päppu=Loppu/Lamppu

Eikki=Leikki

Pää

Uoka=Ruoka

Näiden sanojen lisäksi Oliver osaa matkia muutamia eläimiä, kertoa mitä ääntä esimerkiksi auto pitää ja tietää missä sijaitsee mikäkin ruumiinosa. 

Tällä hetkellä lempipuuhaa on varmasti kirjojen lukeminen. Poika viihtyy sylissä yllättävän kauan kunhan vain jaksaa vaihtaa kirjaa välissä ja kunhan siitä löytyy tarpeeksi kuvia mitä tutkia. Piirtäminen on myös kovassa huudossa ihan niin kuin ruoanlaitossa tai siivouksessa auttaminenkin. 

Uhma on koko ajan pinnalla mutta sen kanssa on helppo toimia kun tietää mistä kiikastaa ja mistä naruista vedellä. Bussissa alkaa välillä kiukuttelu mutta kun muistuttaa että ovet menevät auki ja kiinni, on lapsi taas totisena tuijottamassa ovia ja hihkuu "kii" aina kun keskiovet sulkeutuvat. Välillä pahempiakin kiukkukohtauksia ilmenee jotka toteutuvat tavaroiden paiskomisella ja lattialle heittäytymisellä mutta nekin saa loppumaan yllättävän nopeasti kunhan vain kiinnittää pojan huomion muualle. Yllättävän helppoa uhmaa, ainakin vielä. 

Mä välillä yllätyn miten omanlainen persoona Oliver on jo nyt. Sitä unohtaa että oma vauva on kasvanutkin jo pieneksi pojaksi ja päivittäin mun on pakko halata ja pussata tätä ihanaa sinisilmää ja kertoa kuinka rakas lapsi hän onkaan. Ihanampaa esikoista ei voisi toivoakaan!

Ja hän on...

Käytiin tänään aamulla rakenneultrassa. Mä nukuin todella huonosti sillä pyörin ja mietin ja jännitin. Aivan turhaan sillä pikkuisella oli kaikki vallan mainiosti. Kätilö ultrasi puolen tunnin ajan, tarkisti virtauksia ja selitti koko ajan samalla että mikä on mikäkin. Sydän pumppaa hienosti, kaikki aivojen osat ovat tallella ja raajatkin ovat pysyneet paikoillaan. Täydellinen pieni ihminen!

Painoarvioksi saatiin 381 grammaa ja vauva vastasi viikkoja 21+, hienosti siis kasvanut viikkoihin verrattuna. Istukka on jälleen etuseinämässä mutta eipä sillä niin väliä, olenhan tuntenut liikkeitä jo kauan. Se on onneksi myös sen verran korkealla ettei haittaa alatiesynnytystä millään tavalla. Koko ultrauksen ajan pikkuinen myllersi kovaa vauhtia vatsassa, venytti itsensä pitkäksi ja heilutteli käsiään ja jalkojaan vilkkaaseen tahtiin. Lopuksi kätilö kysyi että jäikö meillä kysyttävää joten vinkkasin siitä että se sukupuoli olisi kiva saada tietää vaikka mulla olikin jo aavistus siitä mitä jalkovälissä vilkkui. Kätilö kysyi mikä olo mulla on ja kun vastasin poikaolo niin vastauksena tuli että "No poikahan siellä on, ei jäänyt kyllä ollenkaan epäselväksi, sen verran esitteli meille sukupuoltaan".

Aivan ihanaa että meille tulee veljekset, mä olen nyt jo äärettömän kiitollinen toisesta pienestä pojasta ja toivon että heillä tulee olemaan vahva side toistensa kanssa. Onhan mullakin omiin siskoihin ja Jondella omiin veljiinsä. Kyllä ne pojat on vaan uskomattoman ihania! Mä alan nyt käymään läpi vauvanvaatteita ja leijun hetken tässä onnellisuuden kuplassa, mahtavaa keskiviikkoa!

Raskauksien vertailua

Huomenna on siis paljon odotettu rakenneultra ja ajattelin tehdä pienen vertailun esikoisen sekä tämän vauvan odotuksesta. Puolivälikin on ohitettu viime lauantaina joten ehkä mä keksin jotain vertailtavaakin.

Pahoinvointi: Oliverista koko alkuraskaus sujui seesteisesti eikä mitään oireita ollut kun taas tässä raskaudessa oksensin koko alkuraskauden aina 13 viikoille asti. Satunnaisesti myös sen jälkeen mutta nyt olen taas ollut ilman pahoinvointia kolmisen viikkoa.

Liitoskivut: Liitoskivut alkoivat Oliverista muistaakseni pahentumaan vasta 30 viikoilla, tässä raskaudessa ne ovat jo alkaneet muutama viikko sitten ja välillä joudun hidastamaan tahtia esimerkiksi kävellessä sillä kivut alkavat ottaa kunnon päälle.

Supistukset: Oliverista harjoitussupistuksia tuli puolivälistä eteenpäin satunnaisesti, kipeät supistukset tulivat vasta synnytyksen alettua. Tässä raskaudessa harjoitussupistuksia on tullut vasta muutama, pahimmat tulevat ylösnoustessa tai kun on kova pissahätä. Pari kipeätäkin supistusta olen jo kokenut, onneksi viimeisin on kahden viikon takainen mutta maha oli silloin kovana noin puolisen tuntia ja liikkuminen sattui.

Maha: Maha on tällä hetkellä ehkä samankokoinen kuin esikoisesta viikolla 25. Ei se vieläkään ole suuren suuri mutta helpommin huomattavissa kuin Oliverista. Kuviin tämä ei välttämättä pahemmin välity mutta huomaan että vaatteet kiristävät enemmän kuin ensimmäisessä raskaudessa. Onhan mulla tullut kuitenkin 2,5 kiloa painoa lisää jo nyt, kun taas Oliveria odottaessa en ollut kerryttäny painoa vielä yhtään näihin viikkoihin mennessä. 

Liikkeet: Liikkeet ovat tuntuneen noin viitisen viikkoa, päältä päinkin on jo pari kertaa tuntunut kun taas puolivälissä Oliveria odottaessa en ollut tuntenut yhtään mitään. Mä tunnen tälläkin hetkellä kun vauva myllää menemään, nykyään liikkeet tuntuvat ihan pitkin päivää eikä tarvitse enää kunnolla makoilla ja tunnustella, potkut ovat muuttuneet sen verran voimakkaiksi että ne huomaa kyllä vaikka olisikin liikkeessä.

Muut: Tässä raskaudessa iho on mennyt huonompaan kuntoon, Oliverista en juuri huomannut eroa entiseen. Tissitkin ovat saaneet eräänlaista muhkeutta tässä raskaudessa vaikka koko onkin pysynyt samana, Oliver taas ei saanut tisseihini minkäänlaista muutosta aikaiseksi, heh. Tässä raskaudessa olin todella väsynyt alussa ja veto oli aivan poissa kun taas Oliverin odottaminen ei aiheuttanut pahempaa väsymystä.

Toivottavasti huomenna selviäisi sukupuoli sillä mä olen hyvin kärsimätön ihminen niin kuin on varmaan kaikille tullut selväksi. Mua myös jännittää että onhan vauvalla kaikki rakenteet kunnossa eikä poikkeavaa löydettäisi, ihanaa nähdä pikkuinen huomenna pitkästä aikaa, pitäkää peukkuja!