Hei, meillä huudetaan...

...mutta innosta kylläkin. Eilen illalla Oliverilla oli oikea äänenavaus leikki meneillään, tarvitsi sanoa yhden sanan pikkuselle niin johan huudettiin iloisena, vispattiin käsiä ja jalkoja sekä tuhistiin tohkeissaan. Oliver ääntelee muutenkin paljon enemmän, juttelee jo aika lailla vastavuoroisesti, toki välillä pälpättää vauvakieltä päälle minkä ehtii, mutta onhan tuo ääntely maailman suloisinta ja pääasia että juttua riittää.
Nauramaankin ollaan alettu. Nauru on tosiaan vielä semmoista kovaa ähkimistä mutta ilme on mitä ihanin. Näyttää siltä kuin vauva olisi maailman onnellisin eikä mikään voisi enää ikinä muuttua paremmaksi. Varsinkin vaipanvaihdon yhteydessä jäbä tuulettaa ihan huolella, naureskelee "hehe" tyyliin isolle keltaiselle naamalle joka sinään on kiinnitetty.

Oliver on alkanut myös tarttua asioihin. Tutti on itse nostettu jo pariin otteeseen mutta suuhun asti se ei vielä ole päässyt. Lelutkin nostetaan itse käteen kunhan vain ovat tarttuma etäisyydellä ja tarttuma kohta on tarpeeksi pieni, sen jälkeen lelu lentääkin ties minne. Jännää tämä lastenb kehitys!

Me suunnataan piakkoin mun vanhemmille syömään lasagnea, kivaa sunnuntaita!

Itketään hälyttimeen

Jep, musta tuli nyt astetta laiskempi, meille kotiutui itkuhälytin. Aikasemmin olin sitä mieltä että ei me itkuhälytintä tarvita, asutaan kuitenkin kaksiossa josta Oliverin itkun kuulee vaikka hän nukkuisikin toisessa huoneessa. Toinen syy miksi en itkuhälytintä halunnut oli kauhuleffojen syytä, niissä aina itkuhälyttimistä kuuluu epämääräistä supinaa tai vieraan ihmisen ääniä.  En kuitenkaan ottanut huomioon että hei, meillähän on piha missä hälyttimestä voisi olla apua, ja tajusin että eihän sitä hälytintä tarvitse pitää päällä 24/7, hyvä minä.

Tähän asti kun vauva on nukkunut pihalla, olen juossut viiden minuutin välein tarkistamaan että ei kai bebe varmasti ole vielä herännyt. Tää itkuhälytin on siihen suuri apu, mä en stressaa että mitä jos en kuule Oliverin itkua, ja voin rauhallisin mielin tehdä mitä pitääkin. Tosin itkuhälytin on vielä ollut sen verta vähän aikaa käytössä että mä pakostakin välillä menen tarkistamaan josko se jäbä sieltä heräisi ja hälytin olisi pettänyt mun luottamuksen. Ikkunoistakin onneksi voi kurkistella että heiluuko vaunut, älkää huoliko, mä en jätä kaikkea vain itkuhälyttimen varaan vaan ymmärrän varsin hyvin että se on vain apuväline.

Tämän itkuhälyttimen Jonden äiti osti meille ja oon täysin ihastunut siihen, eli siis kiitos vielä! Yövalo toiminto, kehtolaulu nappula sekä puhe nappula, varsin kätevää. Mulla tuli heti kunnon "superäiti" olo kun tuon vanhemman yksikön laittaa kaulasta roikkumaan, tiedä sitten miksi, ehkä oon vielä sen verran tuore äiti että kaikki uudet jutut vaikuttaa eri jänniltä.

Nyt juodaan Jonden kanssa kahvit ja jatkan itkuhälyttimen testausta kriittisellä silmällä, mukavaa viikonalkua kaikille!

Vauvailua

Tässä lähiaikoina oon taas kuullut paljon vauva aiheisia uutisia. Jotkut ovat juuri saaneet vauvan ja jotkut ovat saaneet tietää olevansa raskaana. Vaikka mä väitin kivenkovaa synnytyssalissa Jondelle että "tää on sitten ainoo lapsi minkä sä multa saat" on mulle kylään saapunut mieletön vauva/raskauskuume. Huhheijaa. Ja äiti jos sä tätä luet niin älä pelkää, en oo toista tekemässä, vielä.

Kyllä, mä olen aina halunnut enemmän kuin yhden lapsen, nimittäin huimat kaksi. Vaikka synnytyksestä on vasta kolme kuukautta, ja raskaudesta vähän enemmän, muistelen mä kaiholla sitä ihanaa pallomahaa ja ensi kosketusta omaan pieneen vauvaan. Raskaushan oli mulle helppo, samoin synnytys, eli mulla ei ole kummastakaan jäänyt mitään pelkoja. Toki mä tiedostan että mikään raskaus tai synnytys ei ole samanlainen, mutta kun ensikokemus on ollut niinkin hyvä kuin mulla, en osaa pelätä toista.

Mä haluaisin lapset suht pienellä aikavälillä, mulla on itse isosiskooni kaksi vuotta ikäeroa, ja pikkusiskooni alle neljä vuotta. Olen aina ollut läheinen siskojeni kanssa, ja jos ikäero olisi tuosta vieläkin suurempi, asiat voisi olla toisin. Noilla aikahaarukoilla haaveilen että pikku Oliverkin joskus saisi pikkuveljen/siskon.
Mä en kuitenkaan vielä ole lähelläkään sitä että konkreettisesti saataisiin toinen lapsi. Onneksi mä oon itsekin vielä nuori joten kuka tietää mitä kaikkea elämässä ehtii tapahtuakaan, nyt mä onneksi voin hehkuttaa omien kavereiden raskautta ja tietty meidän vielä niin pientä vauvaa joka merkitsee mulle koko elämää.

Vauvamaista sunnuntai-iltaa, mä taidan laittaa meidän pienokaisen nyt omaan sänkyyn nukkumaan!

3kk neuvola

Torstaina Oliver onkin jo runsaat kolme kuukautta vanha ja tänään meillä oli kolmen kuukauden neuvola.

Mitat(suluissa 15.9):

Paino: 5190g (4500g)

Pituus: 57,5cm (54,5cm)

Päänympärys: 38,4 (37,2)

Neuvolatädin merkinnät:

"Juttelee" vastavuoroisesti. Hymyä väläyttää. Hyvä ikäänsä vastaava kehitys. 

Ei viihdy vatsallaan/harjoitusta pitäen. Kasvaa hyvin.

Puhuttiin myös kuinka soseet voidaan aloittaa kuukauden kuluttua, Oliverille annettiin suun kautta annettava rotarokote sekä kaksi muuta pistoksella. Oliverin ilme rokotteiden jälkeen oli kuin oltaisi oikeita Juudaksia kun tuotiin pikkuinen rokotettavaksi. Yllättävän vähän aikaa minimies kuitenkin itki ja leppyi melkein samantien, onneksi, koska se on sydäntäsärkevää kun toinen parkuu.

Meidän kolme kuukautta vanha pötkylä harjoittelee kovasti nauramista, nukkuu vähän väliä 10-12h yöunia, seuraa kovasti omia nyrkkejään, ääntelee tyytyväisenä, lipittää maitoa hieman alle litran vuorokaudessa, pulauttelee minkä kerkiää, matkii ilmeitä sekä ääntelyitä ja kiukuttelee kovatahtoisesti jos jokin ei ole hyvin.

Sitähän sanotaan että kolmesta kuukaudesta eteenpäin alkaa vauvan kanssa helpottamaan mutta totta puhuakseni ei ekat kolme kuukauttakaan ole todellakaan ollut mitenkään erityisen voimia vievää. Meillä on aikuisten oikeasti todella rauhallinen pikku möllykkä joka ei turhia kiukuttele.
Kohta mä lähden viisikiloisen vauvani kanssa moikkaamaan kummipoikaani ja hänen ihanaa äitiänsä, oikein syksyistä tiistaita!

Viikonloppu täynnä isovanhempia

Tämä viikonloppu omistettiin täysin Oliverin isovanhemmille. Perjantaina käytiin Jonden vanhemmilla, lauantaina käytiin mun vanhemmilla ja tänään taas suuntana Jonden vanhemmat. Mun mielestä on tärkeää että Oliver saa kunnolla nauttia molempien isovanhempien seurasta heti pienestä pitäen ja toisinpäin. Olen itse aina viettänyt paljon aikaa oman mummin ja ukin kanssa, he tulevatkin ensi viikolla Espooseen enkä malta odottaa että tapaavat ensi kertaa oman lapsenlapsenlapsensa, aika huisia!

Perjantaina syötiin sekä kahviteltiin ja Oliver sai huomiota enemmän kuin tarpeeksi. Uusia vaatteitakin oli hommattu pikkumiehellle, mistä tämä äiti on enemmän kuin iloinen. On ihanaa nähdä kuinka pikku vauvamme tuo iloa kaikille sukulaisille ja kuinka tämä pikku vesseli rakastaa lepertelyä. Se on muuten jännä juttu että pienelle vauvalle on pakko puhua hössöttäen/leperrellen, mä oon itse koittanut puhua tavallisella äänensävyllä mutta se tuntuu suoraan sanottuna tyhmältä. Tänään uudestaan meitä kutsuu tuo kotoisaa tunnelmaa uhkuva koti, Oliver pääsee taas rakastavien isovanhempiensa hellään huomaan, ja me päästään syömään herkullista ruokaa.

Eilen käveltiin mun vanhemmille ja takaisin, sää siihen oli mitä mainioin. Kävely syksyisellä ilmalla teki terää ja Bambikin kiitti pitkistä lenkeistä. Oliver nukkui kiltisti koko matkan sinne sekä takas, matkaaminen paikasta toiseen on kyllä niin helppoa pienen vauvan kanssa, en olisi ikinä uskonut. Musta on hauskaa nähdä miten pieni vauva sulattaa isojenkin miesten sydämet. Tapa millä isäni puhuu pikku "johtajalle", niin kuin hän Oliveria kutsuu, on hyvin hauskaa kuunneltavaa, kuinka sitten isompana ajetaan mersulla mersulippis päässä ja veneillään heti kun on mahdollista. Äitinikin hukkuu kokonaan vauvantuoksuun ja välillä tuntuu ettei hän muuta huomaakaan kuin tuon nappisilmäisen pallopään, niinhän sen pitääkin olla!

Nyt mua kutsuu tiskikone sekä imuri, aivan mainiota sunnuntaita joka iikalle!

Syksyn siivousinto

Miten musta tuntuu että lähiaikoina mun elämä on ollut yhtä siivoamista? Joka aamu siivotaan keittiö, joka päivä imuroidaan, joka tunti pyykikonetta täytetään ja joka minuutti roskia heitetään roskiin. Aamusta iltaan asioiden paikoilleen laittamista sekä turhan tavaran heittämistä piiloon. Kuitenkaan en valita. Syksy on täydellistä aikaa pitää koti siistinä, onhan puhdas koti kuitenkin mun mielestä aina pienoinen onni, tunnelman kruunaa kaiken maailman tuikut sekä kynttilät ja ulkona vellova hämäryys.

Mä olen ennen ollut hyvin laiska siivoamaan. Nyt kuitenkin pienen vauvan myötä musta alkaa kuoritumaan jonkinlainen täydellisten naisten Bree, siitä mä kiitän isääni, joka niin kauan kuin muistan, on ollut siivouksen suurkuluttaja.

Nyt kun syksy kunnolla on alkanut, on mulla jotenkin enemmän tekemisen puute. Toki Oliverin hoitamiseen menee suurin osa ajasta, mutta ehkä se että ennen koulu alkoi aina syksyllä, saa mut haikailemaan jotain uutta. Pari päivää sitten aloitin kuukauden kestävän lihaskunto treenin, ehkä nyt on korkea aika siivota kroppakin uuteen uskoon, ja sillä kyseisellä helpolla treenillä on hyvä aloittaa.

Mutta kuten sanottu, syksy on mulle siivouksen aikaa, mä toivon kovasti että tämä kyseinen piirre mussa ei heti katoakaan vaan että jaksan pitää kodin siistinä hamaan loppuun asti, tai ainakin siihen asti että Oliver muuttaa pois kotoa. Koska keittiö hohtaa jo puhtaana taidan siirtyä imuroimaan Oliverin nukkuessa tuimana, toivottavasti en herätä pikkumiestä. Siistiä torstaita kaikille!