Ajatuksia kahdesta lapsesta

Me tehtiin ihan tietoinen päätös että halutaan enemmän kuin yksi lapsi. Meillä molemmilla on sisaruksia ja koetaan se sellaisena rikkautena että halutaan antaa Oliverille myös samanlainen lahja. Oltiin onnekkaita että toinen lapsi ilmoitti tulostaan melko pian eikä ongelmia ainakaan vielä ole ollut.

Välillä pysähdyn kunnolla miettimään että kesällä lapsia onkin jo kaksi ja onnistun saamaan itselleni aikaiseksi pienen paniikkikohtauksen. Miten mä pärjään kun Jonde on töissä? Tulenko antamaan molemmille lapsille tarpeeksi huomiota? En kai vahingossa aseta jommankumman lapsen tarpeita toisen edelle? Miten voin rakastaa toista lasta yhtä paljon kuin Oliveria joka on mulle tärkeämpi kuin oma elämä? Mä uskon etten ole ainoa äiti joka pyörittelee näitä ajatuksia kahdesta lapsesta.

Mitä pärjäämiseen tulee, sisimmässäni tiedän että mä pärjään kahden lapsen kanssa hyvin. Meillä on aivan uskomaton tukiverkosto enkä ole ensimmäinen kahden lapsen äiti. Mä tiedostan myös että välillä jommankumman lapsen tulee odottaa pieni hetki jos olen juuri esimerkiksi syöttämässä toista ja toisella tulee sillä hetkellä nälkä. Eiköhän ne asiat lutviudu uomiinsa ajan myötä mutta voin kuvitella että aluksi kaikki tekeminen takkuaa hieman. Onneksi mulla sentään on kaksi kättä!

Mä pelkään myös hieman ajatusta siitä että Oliver loukkaantuu mulle vauvan tulon myötä. Voin kuvitella että se on lapsesta outoa että perheeseen tulee vauva, varsinkin kun on tottunut olemaan aina huomion keskipisteenä ainoana lapsena. Uskon kuitenkin että Oliverista tulee ihana isoveli. Poika paijailee nytkin muita vauvoja eikä enää näytä mustasukkaisuuden merkkejä jos nostan jonkun toisen lapsen syliini. Näin pienellä ikäerolla toivon että lapsista kasvaa läheiset ja että he rakastavat toisiaan jokaisen tappelunkin aikana.

Mä tiedostan että toinen lapsi tulee muuttamaan taas paljon. Parisuhde kokee varmasti kovia sillä en usko että kahdenkeskeistä aikaa tulee löytymään juuri ollenkaan. Tiedossa on unettomia öitä, huutavia lapsia, itkupotkuraivareita(ei vain Oliverilla), naurua, hiusten lähtöä, lisää kakkavaippoja, harsoja sekä pulautuksia. Kukkaronnyörejä joudutaan varmasti kiristämään entisestään toisen lapsen myötä mutta on se sen arvoista kun saadaan taas kokea ensimmäinen hymy, ensimmäinen nauru, tuhiseva nyytti sylissä ja Oliverin kasvu isoveljeksi.
Jos mä nyt jo koen vatsassani kasvavan vauvan omalla tapaa rakkaaksi, eiköhän mulla riitä sitä rakkautta molemmille lapsille täysin tasapuolisesti vauvan synnyttyäkin. Onneksi me perheenä ollaan kesällä valmiita toisen lapsen tuloon ja päivä päivältä se ajatus tuntuu vähemmän pelottavalta.

P.S. Mä tunsin muuten ensimmäiset sipaisut mahasta pari päivää sitten. Vielä liikkeet tuntuvat kovin kevyiltä enkä niitä kaikkia edes huomaa mutta ainakin välillä saan muistutuksen että pikkuisellakin on kaikki hyvin!

1,5v + raskauden toka neuvola

Piiitkästä aikaa meillä oli neuvola. Mulla oli sillon alkuraskaudessa mutta nyt oli pitkästä aikaa myös Oliverin. Aikaa neuvolassa vietettiin päälle tunti ja mun on pakko vähän hehkuttaa kuinka kiva meidän nykyinen neuvolatäti on! Voin rennosti jutella hänen kanssaan enkä saa paheksuvia katseita vaikka Oliver rääkyisi täyttä kurkkua dopplerin käytön ajan.

Oliverin mitat(suluissa 1v mitat):

Paino: 9370g (8720g)

Pituus: 71cm (78,1cm)

Päänympärys: 46,1cm

"Reipas, rauhallinen poika. Pituuskasvu hyvä. Painoa suhteessa tullut vähemmän, sopusuhtainen poika. Motorinen kehitys iänmukaista. Muutamia sanoja tulee, puhetta hyvin ymmärtää."

Mä vähän huolestuin Oliverin painosta mutta niin kauan kun pojalla on virtaa touhuta, syö ruokaa eikä näennäisesti ole laiha, ei syytä huoleen kuullemma ole. Koska pituutta oli tullut niin roimasti oli paino jäänyt matelemaan jälkeen. Liikkuuhan tuo poika minkä kerkeää joten ei ehkä mikään ihme että paino ei nouse yhtä huimasti kuin pituus.

Vauvankin suhteen kaikki oli hyvin. Sykkeet saatiin hyvin kuuluviin ja muutaman kerran vauva potki doppleria päin. Harmi että en itse vielä tunne liikkeitä, toivon mukaan ne kohta alkaa tuntumaan. Paino oli pysynyt samana ekasta neuvolasta eikä muissakaan arvoissa ollut valittamista. Sokerirasitukseenkaan en tällä kertaa joudu sillä syytä huoleen ei ole. Tänään mennään siis raskausviikolla 14+4, noin kuusi viikkoa jäljellä rakenneultraan. Pakko myöntää että sisäisesti hehkun(ulkoisesti en niinkään) kun oon raskaana ja oon tällä hetkellä todella onnellinen näistä kahdesta rakkaasta pirpanasta!

Mä taidan mennä keittämään itselleni kahvia kun lapsikin nukahti, ihanaa päivää kaikille!

Ruokahalu tuli taloon

Mä olen ollut kuin mikäkin tuulimylly mun raskaushimojen kanssa. Yhtenä päivänä Jonde lähti kauppaan ja erehtyi kysymään multa että mitä tekee mieli. Keskustelu meni jotakuinkin näin:

Minä: Tuo tortilla-ainekset, eiku sittenki täytetty patonki mut ei prismasta vaan cittarista. 

Tekee mieli jotain sitruunaista.

Jonde: No käyks esim sitruunamuffinssit?

Minä: No hyi ei. Jotain muuta sitruunaleivosta tekee mieli. Onks muuten siel niit wrappeja? Joo tuo semmonen! Eiku älä sittenkään enkä kyl haluu sitä patonkiakaan. Jaksatko käydä heses? Paitsi en mä haluu hampurilaista.

Päädyin sitten kalkkunasubiin, tomaattiin ja kurkkuun. Ihme että tolla miehellä ei oo vielä pahemmin mennyt muhun hermot.

Paras mitä tällä hetkellä tiedän on ruisleipä meetvurstilla ja juustolla. Paahdettuna tietenkin. Hedelmät sekä kasvikset ovat myös kovassa huudossa. Musta on ihanaa että vielä ainakin tekee mieli suht terveellisiä ruokia, jos esimerkiksi mietinkin pizzaa niin oksennan vähän suuhun. Tunnetusti normaalisti syön kuitenkin pizzaa hyvillä mielin. On tää raskaus vaan jännä juttu miten pajon se vaikuttaa omaan kroppaan ja mieleen. Tai sitten mä vaan alitajuisesti käytän nyt hyväkseni sitä että olen raskaana ja olen mahdollisimman hankala, tuskinpa sentään.

Mä myös innostuin taas laittamaan vähän erilaista ruokaa sekä leipomaan. En ole leiponut aikoihin kunnolla ja perjantaina tein meille omenapiirakan itse pohjaa myöten. Eilen taas innostuin tekemään mozzarella-tomaatti-basilika piirakan. Laiskana käytin kuitenkin valmista pohjaa suolaiseen piirakkaan jonka kyllä huomasi maussa. Seuraavalla kerralla teen varmasti alusta loppuun asti itse.

Mulla on myös ihan "bitches be like I'm two minutes pregnant"-olo. Mä odotan innolla milloin vatsa alkaa kasvamaan ja käytin hyväkseni eilen Jonden vanhempien kokovartalopeiliä. Olen näkevinäni pienen pienen kummun mahassani, kyseessä voi tosin olla puhtaasti ruokahalun vaikutus tai sitten se pieni vauva alkaa tosiaan näkymään. 

Tänään mennään mun vanhemmille syömään ja viettämään pikkusiskoni sekä äitini synttäreitä, mukavaa sunnuntaita!

Lunta, lunta ja lisää lunta!

Me ollaan oltu kotona taas pari päivää sillä flunssa kummittelee vielä. Me ei päästy ensimmäiseen muskariin osaksi nuhan ja osaksi lumen takia. Tiet olivat niin tukossa että oltaisiin jääty vaunujen kanssa jumiin. Mua harmittaa todella paljon mutta ensi viikolla mennään vaikka sitten pulkan avuin jos lunta on edelleenkin samanlainen määrä.

Ollaan sentään leikitty takapihalla Oliverin ja Bambin kanssa sekä kaivettu etuovi esiin lumen takaa, ihan en neljän seinän sisälle ole meidän poikaa sullonut vaikka, kyllähän tuolla lumessa tekemistä keksii. Hassua miten talvesta nauttii niin paljon enemmän kun näkee mitä lumi saa aikaan lapselle. Oliver on aina yhtä hymyä koko ulkoilun ajan ja nauttii selkeästi tästä lumen runsaudesta. En mäkään kyllä valita. Saan hyvin liikuntaa kun yritän raivata ovien edustoja harjalla puhtaaksi(me ei omisteta omaa lumikolaa enkä jaksanut tarpoa varastotiloihin sellaista etsimään).

Mä alan kahvinkeittoon kun Oliver vihdoin nukkuu, tää päivä vietetään vielä kotona mutta huomenna voisi jo keksiä jotain muuta tekemistä, kivaa lumipäivää!

Talvi tuli!

KYLMÄ! Eikä muuten haittaa yhtään. Koira sekosi lumesta, maa on ihanan valkoinen ja mä liukastuin nolosti eilen ekaa kertaa, pysyin onneksi kuitenkin pystyssä. Ainoa mikä harmittaa on flunssa. Oliver ja mä ollaan molemmat ihan räkäpäitä joten en viitsi lasta laittaa ulos telmimään, toivottavasti parin päivän päästä on vielä lunta ja yskä hellittää jotta jälkikasvukin pääsee siitä nauttimaan.
Mä ajattelin tänään kaivaa vahempieni varastoa jos sieltä jostain löytyisi pulkka Oliverille, ei olla itse vieläkään saatu sellaista hommattua.

Me ollaan lenkkeilty Bambin kanssa ihanassa talvisessa maisemassa. Olen kävellyt tyytyväisenä toppahousut päällä sillä kylmyys ei pääse niistä läpi ja koira on peuhannut jokaisessa isommassa lumikasassa. Ainoa mikä on meinannut jäätyä irti on naama, kommandopipo varmaan auttaisi asiaa.

Henkilökohtaisesti mä pidän talvesta todella paljon, kaikkihan on vain asenteesta ja pukeutumisesta kiinni. Mun puolesta tää saisi jatkua vielä pidempääkin, harmi vaan että lumi taitaa paeta sateen tieltä jo ensi viikon alussa. Pitää siis ottaa ilo irti tällä viikolla!

BABY NUMBER TWO!

Jännittää, itkettää, oksettaa ja naurattaa. Mikä muu näitä oireita saisi aikaan kuin raskaus. Kyllä, ensi kesänä meidän perhe kasvaa yhdellä, nelihenkiseksi perheeksi. Kuulostaa ihan uskomattoman ihanalta!

Marraskuun alussa tiedostin että kuukautiset ovat päivän myöhässä. Koska tiesin että mahdollisuus raskauteen on suurensuuri, olimmehan jättäneet ehkäisyn pois syyskuussa, pyysin Jemppua joka oli tulossa kahville, tuomaan mulle testin, enhän voinut odottaa yhtään enempää, kärsimätön kun oon. Tein testin samantien ja tärisevin käsin tuijotin kun liuskaan ilmestyi kaksi viivaa. Kaksi tarkkaa viivaa. VAUVA!

Malttamattomana lähetin Jondelle kesken työpäivän kuvan kahdesta viivasta, vastaukseksi sain "mikä toi on?", asian ymmärrettyään sain pusuhymiön takaisin. Mä olen myös tunnetusti ehkä pikkiriikkisen pessimisti joten en samantien suostunut sisäistämään raskautta kunnolla. Taisin hieman psyykata itseäni että testi näyttää väärää, ei näin nopeasti voi tulla raskaaksi.

Seuraavana aamuna tein toisen testin jossa viiva selkeästi oli vahvempi. Ajattelin mielessäni että hyvä vauva, kyllä sä siellä taidat tosiaan olla!

Varasin ensimmäistä neuvolaa sekä ultraa ja pohdittiin Jonden kanssa ajatusta kahdesta lapsesta, tämän toisen vauvan kummeista sekä nimistä. Entistä enemmän Jonde alkoi paijata mahaani ja sitä mukaa mullakkin vain vahvistui tunne että kyllä siellä elämää on. Alkuraskaus meni suurimmaksi osaksi vessanpönttöä halaillessa sekä väsymyksen vallassa, ihan eri tavalla kuin Oliveria odottaessa. Joinain päivinä ruoka ei mennyt alas ollenkaan ja melkein kaikki hajut laukaisivat pahan olon. Tuore maalaisleipä oli alkuraskauden pelastus.

Kerrotiin jo ennen ultraa omille vanhemmillemme jotka kaikki ottivat asian iloisina vastaan. Siskot sekä kummit tiesivät myös ja muutama läheinen kaveri. Joulun jälkeen ostin itselleni kotidopplerin jolla sainkin sydänäänet kuuluviin pitkän etsiskelyn jälkeen. Silloin sain konkreettisen varmistuksen vauvasta.

Tänään oli pitkään odotettu ensimmäinen ultra ja siellähän se vauva potki menemään. Kädet ja jalat vispasivat hurjaa vauhtia eikä vauva meinannut pysyä hetkeäkään paikoillaan. Nyt mennään siis viikoilla 12+2, pahin riskiaika on ohitettu ja laskettu aika iski samalle päivälle kuin Oliverin syntymäpäivä, aikamoinen sattuma!

Voin kertoa että jännittää vähän enemmän kuin vähän, oon kuitenkin tällä hetkellä niin onnellinen kuin voi raskaana oleva nainen olla. Ihanaa että ensi kesänä ollaan kahden lapsen vanhemmat!

Tervetuloa 2016!

Ja niin taas tuli uusi vuosi. Seuraavat kolme kuukautta menee varmaan totutellessa kirjoittamaan 2016 luvun 2015 sijaan. Meidän ilta kului oikein rauhallisesti kotona perheen kanssa. Kävin viemässä Bambin lenkille ennen kuin pamahdukset alkoivat sillä koiramme pelkää ilotulituksia kuin ruttoa. Me käytiin heti kuudelta ampumassa muutama raketti sillä pojassa alkoi silloin jo näkyä selviä väsymyksen merkkejä. Oliver sanoi aina huiiii kun raketti lensi taivaalle ja hymyili nähdessään pamauksen.

Hetken aikaa leikittiin, syötiin iltapalaa ja kylvetettiin lapsi jonka jälkeen poika simahti kuin saunalyhty. Onneksi rakettien pauke ei häirinnyt pojan unia kuin pariin otteeseen. Me käytiin Jonden kanssa saunassa, jonka jälkeen syötiin perinteisesti nakkeja ja perunasalaattia. Illalla katsottiin laiskasti ikkunasta ilotulituksia sekä pelattiin disney triviaa. Vuoden vaihtuessa skoolasimme lasten skumpalla sekä limulla ja syötiin berliinin munkkeja.

Tänä vuonna en aio tehdä yhtäkään lupausta. Mulla on tunne että tästä vuodesta tulee muutenkin haastavampi kuin edellisestä joten en aio asettaa itselleni yhtään enempää paineita. Ainoa mihin aion panostaa on rahankäyttö. Yritän budjetoida asioita enemmän ja esimerkiksi ruokalistoja tekemällä saisimme myös ruokakauppa kulut kuriin. Näin ollen säästöäkin saisi ehkä hieman tehtyä ja voisimme alkaa haaveilemaan edes pienestä ulkomaanmatkasta tai hankkia jotain vähän ekstraa häihin.

Joka vuosi voin myös yrittää olla parempi äiti lapselleni. Ei mussa sinänsä mielestäni moitittavaa ole, mulla on vaan kutina että tänä vuonna mun kärsivällisyyttä koetellaan entistä enemmän nyt kun Oliverilla on ihan selkeä uhma päällä. Mun täytyy vaan muistaa olla kärsivällinen ja yrittää katsoa asiaa lapsen kantilta, eiköhän tästä selvitä.

Mä juon nyt mun kahvin loppuun ja alan siivoilemaan, ihanaa vuotta 2016!