Marraskuun alussa tiedostin että kuukautiset ovat päivän myöhässä. Koska tiesin että mahdollisuus raskauteen on suurensuuri, olimmehan jättäneet ehkäisyn pois syyskuussa, pyysin Jemppua joka oli tulossa kahville, tuomaan mulle testin, enhän voinut odottaa yhtään enempää, kärsimätön kun oon. Tein testin samantien ja tärisevin käsin tuijotin kun liuskaan ilmestyi kaksi viivaa. Kaksi tarkkaa viivaa. VAUVA!
Malttamattomana lähetin Jondelle kesken työpäivän kuvan kahdesta viivasta, vastaukseksi sain "mikä toi on?", asian ymmärrettyään sain pusuhymiön takaisin. Mä olen myös tunnetusti ehkä pikkiriikkisen pessimisti joten en samantien suostunut sisäistämään raskautta kunnolla. Taisin hieman psyykata itseäni että testi näyttää väärää, ei näin nopeasti voi tulla raskaaksi.
Seuraavana aamuna tein toisen testin jossa viiva selkeästi oli vahvempi. Ajattelin mielessäni että hyvä vauva, kyllä sä siellä taidat tosiaan olla!
Varasin ensimmäistä neuvolaa sekä ultraa ja pohdittiin Jonden kanssa ajatusta kahdesta lapsesta, tämän toisen vauvan kummeista sekä nimistä. Entistä enemmän Jonde alkoi paijata mahaani ja sitä mukaa mullakkin vain vahvistui tunne että kyllä siellä elämää on. Alkuraskaus meni suurimmaksi osaksi vessanpönttöä halaillessa sekä väsymyksen vallassa, ihan eri tavalla kuin Oliveria odottaessa. Joinain päivinä ruoka ei mennyt alas ollenkaan ja melkein kaikki hajut laukaisivat pahan olon. Tuore maalaisleipä oli alkuraskauden pelastus.
Kerrotiin jo ennen ultraa omille vanhemmillemme jotka kaikki ottivat asian iloisina vastaan. Siskot sekä kummit tiesivät myös ja muutama läheinen kaveri. Joulun jälkeen ostin itselleni kotidopplerin jolla sainkin sydänäänet kuuluviin pitkän etsiskelyn jälkeen. Silloin sain konkreettisen varmistuksen vauvasta.
Tänään oli pitkään odotettu ensimmäinen ultra ja siellähän se vauva potki menemään. Kädet ja jalat vispasivat hurjaa vauhtia eikä vauva meinannut pysyä hetkeäkään paikoillaan. Nyt mennään siis viikoilla 12+2, pahin riskiaika on ohitettu ja laskettu aika iski samalle päivälle kuin Oliverin syntymäpäivä, aikamoinen sattuma!
Voin kertoa että jännittää vähän enemmän kuin vähän, oon kuitenkin tällä hetkellä niin onnellinen kuin voi raskaana oleva nainen olla. Ihanaa että ensi kesänä ollaan kahden lapsen vanhemmat!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti