"Eihän sulla muuta tekemistä ollutkaan, sähän oot äiti"

Mä voisin kuvitella että näin moni ajattelee. Koska olen äiti, niin enhän voi muita suunnitelmia laatia koska totta kai olen kotona lapseni kanssa 24/7. Totta tuo väite osaksi onkin, mä vietän kotona suurimman osan ajasta mutta ei se ulos lähteminen kuitenkaan mahdotonta lapsen kanssa ole, saatika muiden suunnitelmien laatiminen, eikä se tarkoita sitä että voidaan käyttäytä täysin välinpitämättömästi toista ihmistä kohtaan.

Mistä mä nyt siis puhun? Sen jälkeen kun saimme pienen kuolaavan ihmeemme olen huomannut että monet ihmiset helposti peruvat tulonsa jos jotain ollaan sovittu. Tämä peruminen selviää sillä tavalla että paikan päälle ei vaan saavuta, ilman minkäänlaista ilmoitusta. Onneksi sentään näin käy vain silloin jos ollaan sovittu tapaavamme kotonamme mutta tässä silti kiukkuiluni syy. Se että toinen on lupautunut tulla luoksemme kahville tai vain rupattelemaan, ei mun mielestä automaattisesti tarkoita että "en mä sinne jaksakkaan mennä, enpä kyllä jaksa siitä ilmoittaakaan, ei sillä kuitenkaan mitään muuta tekemistä ole, jätänpä vain menemättä".
Nykyään kun ihmiset sanovat tulevansa meille kahville saattaa reaktioni olla seuraavanlainen:

Monesti olen kuullut että lapsen myötä kaikkoavat ystävät, onneksi tämä kyseinen väite ei mun kohdallani ole totta. Mulla on edelleenkin muutama todella rakas ystävä sekä liuta kavereita, tosin kaikkia en samalla tavalla näe kuin ennen mutta olemassa he kuitenkin ovat ja olen hyvin kiitollinen näistä ihmisistä. Ihmettelen vain milloin siitä tuli niin arkipäiväistä jättää tulematta sovittuun ajankohtaan ilmoittamatta yhtään mitään, vai onko se niin että koska mulla on lapsi, tulen väistämättä vasta toisena ajatuksena, jos jotain parempaa ajanvietettä tulee vastaan kuin täällä näkeminen, niin on ok viis veisata alkuperäisestä suunnitelmasta ja hypätä mukaan jonnekkin muualle.

Muuta en kaipaa kun sen rehellisen ilmoituksen jos ei ole aikeissa nähdä, tai sen että ei ylipäätään oikeasti ole tulossa, ihan turhaan niitä suunnitelmia sitten tekee ja mulle henkilökohtaisesti on hyvin turhauttavaa odotella jonkun saapuvan paikan päälle. Kun illalla havahdun siihen tosi ajatukseen että "hei, ehkä tänne ei ookkaan tulossa ketään", petyn aina yhtä paljon sillä ystävät ovat mulle hyvin tärkeitä, vai olisiko minun pitänyt jo oppia että kaikkien sanaan ei voi luottaa?

Kiitos, suljen nyt sanaisen arkkuni näihin nyrpeisiin tunnelmiin.

Moi, oon Oliver ja tämmönen tyyppi mä oon!

Moi, oon Oliver kohta viis kuukautta, oon kohta iso poika ja ajattelin nyt kertoa teille vähän millanen tyyppi mä oikeesti oon. Äiti ja isä on sanonu aina että mä oon tosi rauhallinen lapsi mut nyt mä oon päättäny että alotan kiukuttelun, koska kiukuttelemalla mä saan paaaaljon enemmän huomiota ku jos oisin koko ajan vaan hiljaa. Yks syy miks mä huudan niin paljon on ku mua kutittaa suusta tosi paljon, ja siks mun pitääki laittaa kaikki mistä saan kiinni, suuhun. Äiti sanoo että mulla on ehkä hampaita tulossa, kuka semmosia juttuja muka tarvii kun maidon voi juoda ilmankin niitä. Nyt äiti ja isä kyl on ruvennu tunkee mun suuhun jotain ihme mössöjä, se eka mössö mitä mä sain ei hirveen hyvin uponnu, aina ku tungin kielellä ulos sen nii piti syödä lisää, ihme touhuu. Tää oranssi mössö mitä mä nyt syön on kyl tosi hyvää, äiti sanoo et sen nimi on persikka, ja sitä ei tarvii tunkee kielel ulos vaan sen mä kyl aina syön, saispa sitä enemmän kun sen viis pikkulusikkaa.

Mun lemppari juttuja nykyään on se lelujen tunkeminen suuhun, kuolaaminen, paidan vaihtaminen ja se kun isä heittelee mua ylös alas. Isän kanssa on muutenki kiva leikkiä ja mä nauran hirveesti sen naamalle ja kun se huutaa buu, sit kun äiti yrittää nii se ei oo yhtä kivaa, se ei oikeen tajuu et nää on miesten juttuja tämmöset leikit.

Mä yritän myös hirveesti kääntyä selältä mahalle. Mä en ymmärrä kun mulla jää aina käsi silleen tyhmästi tielle ja sit sille kädelle pitää huutaa, eihän se muuten tajua että se on tiellä. Äiti aina auttaa mua kääntymään, ihan kun mä edes tarvisin paljoo apua, kyl mä iteki osaisin jos vaan se käsiki tajuis mennä alta pois. Nykyään musta on ihan kiva hengailla mahallaanki. Välillä mä potkin jaloilla et pääsisin eteenpäin ja yritän nostaa peppua, mut jos mä teen niin, niin mun naama menee kiinni maahan, mä en ihan viel tajuu et miten se toimii. 

Mun mielestä on hyvä mennä nukkumaan ajoissa. Mä meen viimeistään yheksältä nukkumaan, ja herään kaheksan aikoihin aamulla. Kaikki aina sanoo että mä nukun hyvin, mut koska mä nukun koko yön niin hyvin, niin mun ei tarvii kiukutella aamulla, paljon kivempaa jutella ja toivottaa äitille ja isälle hyvää huomenta. Välillä ne on kyllä tosi laiskoja eikä vastaa heti, nii sit pitää koittaa et kuinka kovalla äänellä mä oikeesti osaan puhua. 

Nyt mä kyllä nukun päiväunet koska oon ollu tosi kauan hereillä. Tutti suuhun ja unta palloon!

Voihan sose sentään!

Meillä alettiin maistelemaan soseita viikko sitten. Aloitettiin maissilla, neuvolassa sanottiin että se on vatsaystävällisin. Maissi maistui Oliverille, tai ainakaan ei havaittu mitään vastahakoisuutta vaan enemmänkin hymyjä ja ihmetystä, annettiin noin kaksi teelusikallista, josta ehkä yksi sadasosa päätyi vatsaan asti, loput löytyi käsistä, naamalta ja ruokalapulta, mutta niinhän sen kuuluukin mennä.

Koko viikko annettiin tosiaan vain maissia, tänään siiryttiin uuten makuun, persikkaan. Huomaan että persikka on paljon parempaa, sen jäbä jopa nielee eikä tunge kielellä ulos leualle. Tiedän että neuvolan suositusten mukaan koko kuukausi pitäisi olla vihanneksia ja hedelmät kuuluisi kai oikeaoppisesti ottaa mukaan vasta viiden kuukauden iässä, mutta päätin että otetaan nyt hedelmätkin mukaan, yksittäisiä makuja kerralla tietty, mutta kun maistellaan, niin maistellaan ja oma äitini vinkkasi että persikka saattaisi olla hyvä vaihtoehto, oikeessa äiti olit! 

Persikkasosetta upposi jo vähän enemmänkin. Taisi kolme kokonaista teelusikallista mennä alas asti, ja hymy pojan kasvoilla oli mitä muikein ja äiti mitä ylpein.

Kuten aiemmassa postauksessa paljastin, mulla tulee aikuismainen olo mitä kummallisimmista asioista. Soseen syöttämisen vauvalle voi lisätä siihen listaan, tulee väkisinkin mieleen että vauvani on jo iso poika kun kerta soseitakin jo maistellaan ja minä olen äitinä muka jo vanha konkari. 

Meillä tosiaan maistellaan aina viikko yhtä makua, harkitsen vielä ottavani seuraavaksi mauksi jonkun marjan, sen jälkeen vielä viikko maistelua ja sitten alankin syöttämään pojalle sosetta sen verran kuin sitä uppoaa kerralla. En malta odottaa että pääsen itse tekemään alusta lähtien soseita itse ja nähdä uppoaako jäbään äidin tekemä ruoka vai viekö kaupan hyllyltä napatut soseet voiton.

Nyt kun Oliver nukkuu päiväunia, taidan juoda kupin kahvia ihan rauhassa, hyvää viikonlopun alkua!

Kuusi turhaa tietoa minusta

1. Mä olen hyvin huono nukahtamaan, mutta sitäkin parempi nukkumaan. Nukahtaminen kestää mulla todella kauan, mun on pakko miettiä jotain tiettyä yhtä juttua tai aivoni rupeavat miettimään vaikka ja mitä, tehden uneen nukahtamisesta todella vaikeaa. Kun sitten nukahdan, nukun erittäin sikeesti enkä herää kuin ainoastaan vähän kovempiin ääniin kuten vauvan itkuun.

Kuva täältä

2. Mietin joskus että olenkohan oikeasti hullu. En tiedä mistä se johtuu mutta välillä mietin että onkohan tämä oikeasti elämääni, vai kuvittelenko vain ihmiset ympärilläni ja kuinka pelottavaa se olisi että koko elämäni olisi päästä kuviteltua. Oikeasti istuisinkin yksin jossain kuvitellen kaiken ympärilläni olevan. Hyi.

3. Tahdon opiskella sairaanhoitajaksi. Mulla ei ole hajuakaan sopiiko työ mulle, mutta jotenkin se ammatti kuullostaa täysin omalta. Mä haaveilen myös aivokirurgin ammatista mutta se menee todellakin haaveiden puolelle. Kunnianhimoni sekä keskittymiskykyni ei ikinä riittäisi kyseiseen ammattiin.

4. Olen hyvin sarkastinen. En itse osaa käyttää muuta huumoria kuin sarkasmi. Pidän itseäni kyllä huumorintajuisena ihmisenä, mutta sarkasmi uppoaa parhaiten, ja huomaan itse aika ajoin käyttäväni tätä tiettyä ivallista äänensävyä tilanteessa kuin tilanteessa.

Kuva täältä

5. Mulla tulee itsenäinen/aikuismainen olo mitä ihmeellisimmistä asioista. Esim jos siivoan radio päällä, juon kahvia lukien jotain mainoslehteä, aloitan uuden sarjan katsomisen, ostan koiralle herkkuja. Tiedä sitten miksi mulla tulee näistä hyvin aikuismainen olo vaikka useimmat päivittäisiä asioita onkin, ehkä se kertoo siitä että en oikeasti ole vielä täysin aikuistunut.

6. Olen hyvin kärsimätön. Kaikki heti tänne nyt-asenteeni ei aina ole se paras. Ette arvaakaan kuinka joudun hillitsemään itseäni joissain asioissa ja asiat mihin en voi vaikuttaa laittaa tympimään, annetaanko esimerkkinä, tahtoisin kihloihin tänne-heti-nyt mutta tietenkään en Jondea voi pakottaa kosimaan minua saman tien, tai ylipäätään päättämään milloin se tapahtuu.

Bonuksena vielä, mulla on tällä hetkellä järisyttävä hääkuume, onneksi voin ystäväni kanssa kuumeilla yhdessä sillä heidän häänjuhlansa koittavat JO parin vuoden kuluttua. Mulla on mennyt monta tuntia hääkuvien selailussa, häämekkojen hintoja katsellessa, eikä olla vielä edes kihloissa. Taisi mulle riittää lupaus joskus tulevista kihloista/naimisiinmenosta, ja kabuum, morsian on syntynyt, hahaa. Jonde jos luet tätä, älä huoli, kunhan haaveilen, kaikki aikanaan!

Torstai jatkukoon, kivaa päivää!

Minä äitinä

Mä olen nyt neljä kuukautta ollut yhdelle ihmiselle äiti. Mä en koe olevani täydellinen äiti, mutta pidän itseäni kuitenkin hyvänä äitinä ja yritän aina parhaani, voiko yhdeltä ihmiseltä enempää vaatia? Joka päivä äitiyden myötä oppii jotain uutta, enkä missään vaiheessa olettanutkaan että äitinä oleminen olisi helppoa. Se mikä yllätti mut on kuinka luontevasti mä vauvaa hoidan, toki mä epäröin myös, mutta suurimmaksi osaksi tiedän mitä olen tekemässä ja mitä jäbä kaipaa milloinkin.

Suurin asia mikä mut on hämmästyttänyt on, kuinka suuri äidinrakkaus voi olla. Ei löydy mitään mitä en tuon suloisen pallopään vuoksi tekisi, ajatus että lapsellani ei olisikaan kaikki hyvin on raastava. Opin myös kärsivällisemmäksi päivä päivältä ja joka päivä hoidan lastani yhä varmemmalla otteella.

Mä olen myös sitä mieltä että levännyt äiti on parempi äiti. Siksipä en pelkää pyytää omaa aikaa, onneksi mulla on Jonde joka ilomielin hoitaa myös lastaan, niinhän sen kuuluukin mennä. Se että kaipaan omaa aikaa ei tee musta yhtään sen huonompaa äitiä, mä rakastan lastani ihan yhtä paljon kuin kuka tahansa äiti ja sen oman ajan jälkeen jaksan taas paremmin jos lapseni kiukuttelee tai kaipaa jakamattoman huomioni.

Meidän pikku jäbä on pääosin tyytyväisen oloinen vauva, mikä tarkoittaa että me tehdään ainakin jotain oikein. Nauretaan joka päivä, hymyjä väläytellään ja jutellaan taukoamatta. Samalla kun Oliver kehittyy, kehityn minäkin äitinä. Mä pyrin kasvattamaan lapseni rennolla mutta varmalla otteella, opetan lapseni erottamaan oikean väärästä, omaamaan hyvät käytöstavat ja kunnioittamaan toisia.

Haluan että lapseni kasvaa kodissa missä häntä rakastetaan ehdoitta ja missä hän kokee olonsa turvalliseksi, onneksi nämä ovat kaksi asiaa mihin voin itse vaikuttaa, eläköön äitiys!

Räppipäiden seassa

Mulla oli varsin mukava viikonloppu. Lauantai alkoi sillä että menin Jempun luokse kahville ja pääsin taas touhuamaan kummipoikani kanssa. Oliver nukkui autuaasti sylissä, tosin ennen sitä pääsi Jempun syliin kuuntelemaan lepertelyä. Kahvi oli hyvää ja seura mitä parhainta!

Kotiin päästyäni laitoin juuri ostamani jouluiset ikkunakoristeet paikoilleen, joten tästä alkaa mun joulubuumi. Mä haluaisin kovasti joulukuusen kotiin, mutta en oikein tiedä mihin se mahtuisi saatika mistä sen hommaisin. Onneksi itse jouluaattona päästään ihastelemaan mun vanhempieni kuusta joten ei joulusta aivan kuuseton tule.

Illalla Oliverin nukkumaanmenon jälkeen päätin että lähden siskojeni kanssa kutoselle katsomaan räppipäitä kun Jonde jäi Oliverin kanssa kotiin. Tapahtuma itsessään oli Ventovieraan & LPJn levyjulkkarit, keikan veti myös yksi henkilökohtaisista lemppareistani, Mikidi & Gaiaf. Tämä parivaljakko saa kyllä yleisön haltuunsa keikalla kuin keikalla, enkä varmaan ikinä kyllästy heidän iloiseen meininkiinsä.

Ajattelin että vietän illan siskojeni kanssa mutta kuinka kävikään, törmäsin kahteenkymmeneen kaveriin, viiteenkymmeneen tuttuun sekä yhteen Ventovieraaseen. Meno oli mitä parhain ja muistin taas että kuinka letkeä kaveriporukka mulla onkaan, ei ole heidän voittanutta.

Pitkästä aikaa olin pilkkuun asti baarissa, hipsin(lue: hoipersin) kotiin vasta yön pikkutunneilla. Vielä bussissa jatkui hilpeä hiprakkani mikä johti siihen että puhelimeni kamera on täynnä mukamas hyviä friendsieitä musta sekä Atesta.

Sunnuntai menikin mukavasti väsyneenä sekä vanhemmillani syödessä. Nyt hyvin "levänneenä" on hyvä aloittaa uusi viikko, maanantaita siis!

4kk neuvolalääkäri

Tänään käytiin taas kuukauden tauon jälkeen neuvolassa ja yhteydessä oli myös lääkärintarkastus. Musta tuntuu että tää kuukaus on mennyt muita hitaammin, vaikka juuri tän kuun aikana Oliver on oppinut uusia juttuja enemmän kuin ikinä. Oliver täyttää siis kahden päivän päästä neljä kokonaista kuukautta joten tämä oli otollinen päivä 4kk neuvolalle.

Mitat(suluissa 3kk mitat)

Paino: 5770g(5190g)

Pituus: 60cm(57,5cm)

Päänymäpärys: 40cm(38,4cm)

Mä kirjottaisin tähän mitä lääkäri kirjoitti neuvolakorttiin mutta en oikeesti saa selvää siitä käsialasta. Mutta pääasiassa siinä lukee että Oliver kasvaa omalla kasvukäyrällä, on terve poika ja kaikki on miten kuuluukin olla. Ei karsasta, korvat hyvässä kunnossa(jos noin voi sanoa)ja sanoi muutenkin että on jäntevä poika, hirveä meno päällä ja juttua tosiaan riittää. Lääkäritäti oli venäläinen nainen joka puhui hyvin epäselvää suomea, jouduin monta kertaa kysymään että mitäköhän nyt sanoit ja tuli tyhmä olo kun rouvaparka joutui toistamaan itseään koko ajan, onneksi oli hyvin mukava täti kyseessä eikä näyttänyt loukkaantuvan siitä että kyselin uudestaan sanomisia.

Ensi viikolla meillä aloitetaan soseiden syöminen. Mä olen päättänyt tehdä kaikki kasvisoseet itse, tosin siihen tarvitsen soseuttimen joka toivon mukaan on osa meidän keittiön varustusta joulukuussa. Siihen asti olen laiskempi äiti joka ostaa soseet kaupasta, hedelmäsoseet ajattelin kyllä muutenkin kaupasta ostaa, mutta heti kun sen soseuttimen saan kotiin, teen kasvis/lihasoseet perinteiseen tapaan itse.

Meillä ollaan oltu kipeitä koko viikko, ihmeen kaupalla meidän vauva ei kuitenkaan ole vieläkään sairastunut, ja mullakin kuume kesti vain päivän, yskä tosiaan ei vieläkään ole haihtunut. Nyt Jonde on kuin kuolleista noussut, ja raukkaparka makaa sohvalla jo toista päivää kuullostaen Nylon Beatin Jonnalta. Toivottavasti se kohta menisi ohi.

Nyt mä menen keittämään ja juomaan kahvia ennen kuin jäbä herää päikkäreiltä, mukavaa perjantaita!

Meidän viikonloppu

Meidän poitsu on alkanut valittamaan, kiukuttelun ohella. Jäbä yrittää kovasti kääntyä ja silloin kun se ei onnistu aloitetaan valitus, yhdistän myös tämän saman äänen väsymykseen sillä aina kun kyseinen ininä alkaa, vähän ajan päästä tulee uni. Asiaa ei auta että mulla on lisäksi täällä kotona tylsistynyt mies joka kiukuttelee turhista asioista. Patistanpa siis mieheni ulos talosta jotta tänne jää vain yksi kiukuttelija, hehheh, tosin Oliverkin nukahti äsken.

Eilen Jonden veli tyttöystävänsä kera kävi meillä kahvilla, tosin kahvia ei tajuttu edes keittää sillä kaikki huomio kohdistui vauvaan, on meillä vaan ylivalloittava nappisilmä!

Vaikka viime aikoina tuntuukin että vauvamme on vain kiukuttellut, se ei ole totta. Keksittiin leikki mikä sai Oliverin nauramaan ihan kunnolla, tosin tänään kun sitä koitin uudestaan sain vain vienoa hyminää irti pojasta. Taisi ensihuuma mennä siitä leikistä sen siliän tien.

Ikiliikkuja koiramme Bambi täytti tänään kaksi kokonaista vuotta. Tämän johdosta olen tyrkännyt kettukoiralle naamaan herkkuja enemmän kuin laki sallii ja leperrellyt nelijalkaiselta vauvaltamme korvat kipeiksi. Bambi sai myös lisähuomiota osakseen kun Jonden äiti sekä äidinäiti kävivät kahvilla.

Muuten viikonloppu on mennyt ulkoillessa, Oliverin kanssa leikkiessä sekä kahvin juomisessa. Huomenna vietetäänkin isänpäivää, Jondelle ensimmäinen, lahjan tosin ehdin jo antaa sillä oon hyvin huono odottamaan oikeeseen päivään. Huomenna siis tiedossa hyvää ruokaa, kahvia, kakkua sekä paljon isiä, mahtavaa lauantain jatkoa!

Viime aikoina

Oliver kehittyy koko ajan hurjaa vauhtia. Jäbällä on myös tällä hetkellä meneillään hirveä kiukkukausi, korkeintaan puoli tuntia jaksaa herra olla tyytyväinen jonka jälkeen alkaa valittava mongerrus ja mikään ei ole hyvin. Musta tuntuu että vauvaamme ärsyttää kun ei itse pääse vielä minnekkään päin liikkumaan, vaikka yritys on kyllä kova, mahalteen ollessa jalat ja kädet sätkii kovasti mutta eteenpäin ei vielä päästä.
Kääntyminenkin tekee tuloaan. Oliver kääntyy selältä kyljelleen sekä laittaa naaman maata vasten mutta siihen se tyssääkin. Sitten kun kääntyminen ei onnistukaan kokonaan niin aletaan kiukuttelemaan. Voi toista. Sängyssäkin kääntyillään miten tahansa, tänä aamuna pää löytyi sieltä, missä jalat olivat illalla nukkumaan mentäessä, pitää alkaa kehittelemään jotain systeemiä ettei pääse niin valtavan paljon pyörimään sängyssä.

Toinen uusi juttu on asioihin tarttuminen. Kun Oliverin näköetäisyydelle laittaa jonkin asian on hän automaattisesti ottamassa siitä kiinni. Kun se on saatu otteeseen menee se suorinta tietä suuhun. Välillä tosin näyttää kuin suu olisi hieman hukassa ja lelu meneekin suoraa päätä otsaan, sitten kiukutellaan kun ei osunut sinne minne haluttiin.

Eilen meillä kävi kylässä ihanaakin ihanampi kummipoikani sekä hänen äitinsä. Oli taas ihanaa kahvitella Jempun kanssa ja katsoa kun oma kummipoika viiletti paikasta toiseen hirveetä vauhtia ja valtava riemu päällä. Ihanaa kun on läheinen ystävä kenellä on myös lapsi jotta voin aina kysyä niitä tyhmiä ja vieläkin tyhmempiä juttuja kehityksestä ynnä muusta, ilman että mulle nauretaan päin naamaa.

Kohta siskoni aka Oliverin yksi kummitäti tulee tänne joten mä pistän töpinäksi ja pikasiivoan keittiön, ihanaa tiistaita kaikille!