Minä äitinä

Mä olen nyt neljä kuukautta ollut yhdelle ihmiselle äiti. Mä en koe olevani täydellinen äiti, mutta pidän itseäni kuitenkin hyvänä äitinä ja yritän aina parhaani, voiko yhdeltä ihmiseltä enempää vaatia? Joka päivä äitiyden myötä oppii jotain uutta, enkä missään vaiheessa olettanutkaan että äitinä oleminen olisi helppoa. Se mikä yllätti mut on kuinka luontevasti mä vauvaa hoidan, toki mä epäröin myös, mutta suurimmaksi osaksi tiedän mitä olen tekemässä ja mitä jäbä kaipaa milloinkin.

Suurin asia mikä mut on hämmästyttänyt on, kuinka suuri äidinrakkaus voi olla. Ei löydy mitään mitä en tuon suloisen pallopään vuoksi tekisi, ajatus että lapsellani ei olisikaan kaikki hyvin on raastava. Opin myös kärsivällisemmäksi päivä päivältä ja joka päivä hoidan lastani yhä varmemmalla otteella.

Mä olen myös sitä mieltä että levännyt äiti on parempi äiti. Siksipä en pelkää pyytää omaa aikaa, onneksi mulla on Jonde joka ilomielin hoitaa myös lastaan, niinhän sen kuuluukin mennä. Se että kaipaan omaa aikaa ei tee musta yhtään sen huonompaa äitiä, mä rakastan lastani ihan yhtä paljon kuin kuka tahansa äiti ja sen oman ajan jälkeen jaksan taas paremmin jos lapseni kiukuttelee tai kaipaa jakamattoman huomioni.

Meidän pikku jäbä on pääosin tyytyväisen oloinen vauva, mikä tarkoittaa että me tehdään ainakin jotain oikein. Nauretaan joka päivä, hymyjä väläytellään ja jutellaan taukoamatta. Samalla kun Oliver kehittyy, kehityn minäkin äitinä. Mä pyrin kasvattamaan lapseni rennolla mutta varmalla otteella, opetan lapseni erottamaan oikean väärästä, omaamaan hyvät käytöstavat ja kunnioittamaan toisia.

Haluan että lapseni kasvaa kodissa missä häntä rakastetaan ehdoitta ja missä hän kokee olonsa turvalliseksi, onneksi nämä ovat kaksi asiaa mihin voin itse vaikuttaa, eläköön äitiys!