Oliveria mä imetin kaksi viikkoa, jonka jälkeen maito hiipui/loppui kokonaan. Tukea imetykseen en osannut/viitsinyt hakea enkä muutenkaan pitänyt siitä sitten ollenkaan. Oliver ei osannut kunnolla imuotetta, hamuili tissiä aina vähintään puoli tuntia ja raivosi heti uudestaan syötyään, maitoa siis tuli liian vähän vissiin. Imettäminen myös sattui, mua ahdisti kaivaa tissi esiin jos paikalla oli kavereita enkä kokenut sitä millään lailla omana asiana. Oliver olisi voinut roikkua tississä kiinni koko ajan mikä oli tosissaan aika uuvuttavaa. Pumpullekkaan en herunut melkein yhtään, se oli säälittävää tihrustamista ja kesti kauan että sai edes vähäisen määrän maitoa pulloon. Melkein heti alussa alettiin antamaan korviketta imetyksen ohella sillä poika ei tullut kylläiseksi rintamaidolla. Huomasin kuinka helppoa korvikkeen antaminen oli, pystyihän Jondekin auttamaan siinä asiassa, joten tietenkin maidon tulo heikkeni entisestään. Muistan vieläkin kun päätin että lopetan imetyksen, eihän sitä maitoa tule muutenkaan, itketti ja ahdisti että olen epäonnistunut äitinä mutta samalla olin helpottunut ettei tarvitse enää taistella sen suhteen.
Korvikkeen antaminen oli ensimmäisen vauvan kohdalla ehkä paras päätös ikinä. Mä olin paljon virkeämpi, Oliver sai kunnolla syödäkseen ja pulloruokinta tuntui helpolta. Kun tulin uudestaan raskaaksi olin satavarma etten halua edes kokeilla jo kerran pieleen mennyttä imettämistä uudestaan. Sen verran mulla on jäänyt siitä niin sanottuja traumoja etten hevillä laita itseäni uudestaan käymään sitä läpi. Mainitsin asiasta myös neuvolassa jossa mua kehotettiin miettimään asiaa ajan kanssa. Niin mä olen tehnytkin. Huomaan että mua alkaa ahdistamaan kun ajattelen etten edes kokeilisi imetystä ja antaisin korviketta heti lapsen synnyttyä. Myös imettäminen itsessään ahdistaa. Kaikki mikä liittyy lapsen maidon saantiin ahdistaa. Helppoa tää äitiys eikö?
Koska kuulun ihanaan ryhmään facebookissa joka kuunteli mun ahdistuneisuutta, olen päättänyt että edes kokeilen imettää meidän toista vauvaa. Mä en häviä siinä yhtään mitään, päinvastoin. Kaikki lapset ovat erilaisia enkä saisi verrata lapsia toisiinsa. Koska olen vihdoin tehnyt lopullisen päätöksen, on mulla aikaa psyykata itseäni sen tuomiin hyötyihin sekä haittoihin. Yksi mistä mun on pakko päästä myös yli on jonkun edessä imettäminen, tarkoitan tällä nyt siis jotain muita henkilöitä kuin Jonde. Mä en ole niin avoin että osaisin rempseästi kaivaa tissin esiin jossain kahvilassa, mutta jos imetys luonnistuukin tällä kertaa on mun melkein pakko opetella. Toki jos hyvin käy niin herun pumpullekkin ja saan pumpattua maitoa tarpeeksi. Mä haluan opettaa lapsen pullolle myös pienestä pitäen jotta Jondekin saa syöttää omaa vauvaansa, myös korvikkeen antaminen imetyksen ohella kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta. Tärkein neuvo mikä mulle annettiin oli että "päivä kerrallaan". Ehkä mä en ahdistu enää tästä imetyksestä niin paljon kun vauva syntyy, kuka tietää vaikka imetys tuntuisikin maailman luonnollisimmalta asialta mulle, sitähän se loppujen lopuksi kuitenkin on. Mikäs sen hienompaa kuin että olisi ruokkinut oman lapsen omalla keholla, miks tää asia on mulle niin vaikee?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti