maanantai 16. tammikuuta 2017

NOEL 6KK


Noel on perustyytyväinen vauva ja hyvinkin nauravainen tapaus. Tällä hetkellä parasta on isoveli, hyppiminen sekä tukasta repiminen. Päristely sekä kaikkien asioiden järsiminen on myös suosiossa ja purulelut ovat meillä kovassa käytössä. Alhaalta löytyykin jo kaksi hammasta joilla nakertaa. Parhaimmat naurut aiheuttaa kukkuu/buu-leikki, Oliverin naama sekä heiluvat hiukset naaman edessä.

Viime aikoina Noel on alkanut vierastamaan, varsinkin väsyneenä. Väsyneenä Noel saattaa myös olla hyvinkin dramaattinen ja koko elämä on yleensä pilalla tai sitten vastakohtana pikkuinen nauraa katketakseen ihan kaikelle. Kuopuksemme taistelee myös viimeiseen asti unta vastaan ja nukahtaa yleensä ainoastaan liikkeeseen, turha haaveillakkaan että nukahtaminen tapahtuisi itse omaan sänkyyn, poikkeus iltoja tosin on mutta erittäin harvoin. Epäonnistuminen aiheuttaa myös suurta harmitusta pienessä vauvassamme ja välillä näyttääkin kuin Noel yrittäisi kiukkuisena lähteä lentoon mahalla ollessaan.

Liikkuminen tapahtuu mittarimadon lailla taaksepäin. Konttausasentokin luonnistuu helposti mutta raajat eivät vielä tottele eteenpäin menossa, senpä takia sieltä yleensä tullaan rojahtaen tai kaatuen alas. Selällä ei viihdytä kahta sekunttia pidempään ja kiire olisi päästä liikkumaan haluamaansa suuntaan.

Kiinteitä syödään kolme kertaa päivässä, maitoa taas kuluu noin 800millilitraa vuorokaudessa. Aamupala sekä välipala jäävät edelleenkin välistä mutta eiköhän ne istumisen myötä tule mukaan rutiiniin. Noel syö todella hyvällä ruokahalulla mitä tahansa, vielä ei ole inhokkiruokaa löytynyt.

Nukkuminen riippuu todella paljon yöstä. Välillä nukutaan kokonaisia öitä, välillä heräillään viiden minuutin välein ja välillä valvotaan keskellä yötä. Enimmäkseen yöt kuitenkin menevät hyvin kuopuksemme osalta ja yöllä syödään noin pari kertaa viikossa.

Noel on täydellinen lisä meidän perheeseen, kuin piste iin päälle. Ihmeellistä että vauvavuodesta tosiaan on mennyt jo puolet!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti