HÄÄT OSA 1

Huh, mä en edes tiedä miten aloittaa tätä postausta, mutta yritetään. Meidän häät meni niin nappiin kun voi olla ja tuun muistelemaan sitä päivää haikeudella. Jonde vietti poikien kanssa edellisen yön omilla vanhemmillaan joten mä sain nukkua rauhassa omassa yksinäisyydessäni. Aamu kasilta, 2.9.2017, istuin kampaajan tuolissa yllättävän rauhallisena juomassa kahvia sekä naureskellessa. Upean kampauksen kanssa suuntasin takaisin kotiin jossa äherrettiin mekko ylleni, tässä vaiheessa kello oli vähän vaille 11. Kaasojeni stressatessa omia naamojaan istuin silmät kiinni meikattavana ja mietin miltä tuntuisi kävellä alttarilla kohti sitä yhtä oikeaa. Kahdeltatoista oli aika lähteä kirkolle eikä jännityksestä vielä tässäkään vaiheessa ollut tietoakaan. Istuttiin kirkon pienessä huoneessa puolta tuntia ennen vihkimistä kun tajusin että olin jättänyt morsiuskimppuni kotiin. Ei siinä muu auttanut kuin että siskoni lähti hakemaan sitä, jonka seurauksena vihkiminen alkoi varttia myöhemmin kuin oli tarkoitus. Tässä vaiheessa jännitti ehkä vähän, ei niinkään itse tilaisuus vaan se että löytäisikö kimppu kirkolle.

Kirkonkellot alkoivat soimaan. Pieni sydämentykytys iski mutta laantui nopeasti kun ajattelin miten siistiä on hetken päästä kävellä isäni kanssa kohti Jondea. Urut alkoivat soimaan ja me lähdettiin astelemaan kohti alttaria. Näin vain muutaman naaman yleisön joukossa, en siinä tilanteessa osannut nähdä kasvoja paljon ollenkaan. Helpotus laskeutui ylleni kun näin että Jonde ei ole pyörtynyt vaan käveli vastaan uskomattoman komeana, vahvana ja liikuttuneena.

Vihkimistilaisuus oli kaunis sekä rento. Oliver ja Noel pitivät huolen ettei tilaisuus ollut liian jäykkä ja toivat siihen eloa konttaamalla sekä istuskelemalla alttarin edessä sekä meidän ympärillä. Pappi piti aivan ihanan puheen, osattiin laittaa sormukset oikeisiin sormiin sekä kumpikin vastasimme tahdon. Ilmeisesti mun kampaaja sekä meikkaaja tekivät hyvää työtä sillä sainhan mä mun elämäni miehen.

Pappi lausui vikat sanat jonka jälkeen musiikki alkoi soimaan jolloin me käännyttiin kohti vieraita ja lähdettiin kävelemään poispäin aviomiehenä sekä -vaimona. Oli mahtava tunne kävellä kirkosta ulos pitkin ihmiskäytävää riisin lennellessä päälle ja tajuta että hei, me ollaan nyt oikeesti naimisissa!

Kaikki kuvat: © Johanna Glans-Saario