Vanhemmuuden yllärit

Mähän olen äitinä vielä täysin amatööri, vähän päälle kuukauden olen saanut hoivata meidän pienokaista parhaani mukaan, ja mä koen kyllä ainakin tällä hetkellä olevani hyvä siinä! Meidän vauva on tyytyväisen oloinen, nukkuu yöt yllättävän hyvin sekä jaksaa seurustella päivisin montakin tuntia putkeen.
Mulla ei konkreettisesti ollut hajuakaan siitä mitä kaikkea vanhemmuus pitää sisällään. Lähipiiristä ei löydy montaa ystävää kenellä itsellään olisi lapsia, ja mun käsitys vanhemmuudesta, ainakin ekoista kuukausista, oli pitkälti sellainen että parisuhteelle ei jää aikaa ja vauva huutaa öisin niin ettei saa nukuttua. Siksi mä olenkin hyvinkin yllättynyt siitä mitä kaikkea vanhemmuus tuo tullessaan, jo näin ensimmäisen kuukauden aikanakin!

16.8 meidän minimies täytti kuukauden. Kuitenkin musta tuntuu kuin meidän pikku vauva olisi ollut meillä jo ikuisuuden, niin luonnolliselta pikkuisen läsnäolo tuntuu. Mä en ole ikinä ennen uskonut lauseeseen "rakkautta ensisilmäyksellä" mutta oman lapsen kohdalla se on kyllä totisinta totta!

Menettämisen pelko on myös jotain aivan järkyttävää. Toki silloin kun olin raskaana pelkäsin myös että jotain sattuu, mutta nyt kun poitsu on ulkona kylmässä maailmassa, mä murehdin entistä enemmän. Kun pikkunen nukkuu, on välillä pakko mennä tarkistamaan että kai poitsu vielä hengittää, ja Jonde tekee tätä samaa. Koska vauva on niin pieni eikä pysty sanomaan jos jotain on vialla, muuta kuin itkulla, on jollain tavalla pakko katsoa että kai kaikki varmasti on hyvin.

"Musta ei tule sellaista äitiä kuka osaa puhua vain vauvastaan"-käsite on mulle hyvin tuttu. Näin ajattelin vielä raskaana ollessanikin, mutta huhheijaa, yhtäkkiä mä olenkin se rasittava äiti joka puhuu oman lapsen kakasta ja kuinka hienosti vauva jo osaa heiluttaa kättään. Koska vauvamme tosiaan tällä hetkellä vie kaiken ajan, en kai mä nyt osaa muusta puhuakaan? Päivät menee periaatteella "eat, sleep, poop" ja mä menen sen mukaan. Kaikki on kuitenkin myös vieläkin uutta ja jännää ja jokainen ilme minkä meidän minimies tekee saa mun sydämen pakahtumaan ilosta, niin söpö se vaan on!

Vaikka välillä väsyttääkin jos poitsu ei suostu yöllä nukkumaan, tai mikään ei tunnu olevan hyvin ja känistään koko päivä, niin onhan tää kuitenkin huikeeta! Mä en malta odottaa mitä kaikkea tulevat vuodet tuo tullessaan!