Ensimmäinen viikko vauvan kanssa

Viikko sitten, 16.7.2014, meidän pieni pötkylä syntyi. Hullua ajtella että ollaan jo viikon verran saatu nauttia meidän pienestä vauvasta. Arjeksi en kuitenkaan tätä kutsuisi, mä itse ainakin kuljen vieläkin ympäriinsä epätodellisella fiiliksellä, ja väsymys on ottanut vallan. Itkettää ja naurattaa samanaikaisesti sekä kestää hetki tajuta mitä pitikään tehdä seuraavaksi. Kuitenkin tämä tuntuu jo helpommalta kuin mitä ensimmäiset kaksi päivää oli. Sairaalassa kun oltiin nukuin valehtelematta ehkä neljä tuntia yhteensä, keskiviikkona siis mentiin sairalaan ja lauantaina kotiuduttiin. Imetyskään ei lähtenyt sujumaan samantien mistä mulle tuli automaattisesti "en ole riittävän hyvä äiti vauvallemme" olo. Loppujen lopuksi imetys lähti kuitenkin sujumaan ongelmitta, ja nyt poitsu syökin useamman kerran päivässä hyvällä ruokahalulla.

Ensimmäiset päivät vauva söi kolmen tunnin välein ympäri vuorokauden. Pienen kokonsa vuoksi pojalla tarkkailtiin myös verensokeria, jossain vaiheessa se lähtikin laskuun ja tihennettiin syöttöjä, aina kahden tunnin välein. Kuitenkin lukemat nousivat täydelliseksi kun imetyskin lähti kunnolla sujumaan ja ohjeeksi tulikin jatkaa syöttöjä taas kolmen tunnin välein kunnes päästään takaisin syntymäpainoon.

Tänään oli ensimmäinen punnitus ja jäbä olikin ohittanut syntymäpainonsa, painaen nyt siis 2730g. Saatiin lupa syöttää poikaa aina kun hän itse on nälkäinen, enää ei siis tarvitse erikseen herätellä. Muutenkin neuvolatäti sanoi että kaikki vaikuttaa poitsulla olevan erinomaisesti, meidän pieni jäntevä poika! Saatiin myös lupa aloittaa ulkoileminen vauvan kanssa.

Mitään rytmiä meillä ei tietenkään vielä ole. Vauvan ehdoilla mennään ja se sopii mulle hyvin. Poika on hyvin tyytyväisen oloinen vauva, ei kitise turhia eikä itke paljoa, öisin nukkuminen ei pojalle kyllä vielä oikein maistu vaan tissillä roikkuminen on paljon kivempaa. Tutin käyttöä yritetään välttää mahdollisimman pitkään sillä en halua että mikään haittaa imetystä, ja ainakin tähän asti on sujunut ongelmitta, ainoa on että poika ei öisin suostu nukahtamaan omaan sänkyyn vaan äitin ja isän vieressä on paljon mukavempi köllötellä.

Tää on hyvin hämmentävää kuinka nopeasti voi pieneen nyyttiin kiintyä. Rakkaus ja huoli tätä pientä poikaa kohtaan on aivan uskomatonta ja kun hän nukkuu niin mulla on oikeasti ikävä pikkusta! Eiköhän meidänkin arki tästä ala rutinoitumaan enemmän ja enemmän mutta nyt vain kuljetaan vauvapäissämme ja ihmetellään tätä syötävän suloista kultakimpaletta!