Kun äiti sairastaa

Mulle iski eilen illalla joku ihan ihmeellinen tauti. Yö meni todella huonosti nukkuen, oli kylmä ja kuuma, nyt kurkku tuntuu juustoraastimelta, pää tuntuu kiveltä, aamulla halailin vessanpönttöä ja kylmä hiki ei ota loppuakseen. Onneksi Oliver päätti tänään olla maailman parhaalla tuulella joten oli helppoa hoitaa vauva kun Jonde oli töissä. Vaipanvaihto tuntui siltä kuin olisi juossut maratoonin ja vauvan kantaminen tuntui pari tuntiselta kahvakuula treeniltä. Huhhuh sanon minä.

Me vietettiin Oliverin kanssa melkein koko päivä sängyllä sillä ihan oikeasti aina ei vain pysty. Raahasin sänkyyn mahdollisimman paljon leluja ja kirjoja jotta vauvamme jaksaisi olla siinä kanssani, harjoiteltiin istumista sekä konttaamista ja sain onneksi kuunnella lapsemme hersyvää naurua kiukuttelun sijaan.

Onneksi Jonde tuli jo kotiin töistä ja lähti nyt Oliverin kanssa kauppaan jotta saan levättyä, on mulla vaan niin perheelleen omistautunut mies. Mulla tulee aina huono omatunto jos en jaksa lapseni kanssa vipeltää pitkin lattioita, onneksi tällaiset makoilu päivät ovat harvassa ja Oliver näyttää ihan yhtä tyytyväiseltä, leikki sitten lattialla tai sängyllä. Eiköhän se huomion antaminen tuon ikäiselle vauvalle ole kuitenkin tärkeintä.

Nyt mä tosiaan jatkan lepoa Gilmoren tyttöjen parissa, toivottavasti tämä olo menee pian ohitse ja pääsisin taas normaaliin menoon, kivaa tiistaita!