Vauvanihan on "oikea lapsi"

Meidän puolvuotias napero on mitä sulosin ja vallottavin vauva, ei kyllä löydy yhtäkään tylsää hetkeä. Miten voikaan ihminen ihmetellä omaa lastaan näin paljon, tuntuu että koko ajan Oliver kehittyy ihan huimasti ja mun tekisi mieli hehkuttaa koko ajan kaikille että miten ihana lapsi meillä on. Tietty vieläkin löytyy hetkiä jolloin voisin repiä hiukset päästä koska en tiedä mitä Oliver kiukuttelee mutta pääsääntöisesti vauvamme on aurinkoinen ja nauravainen. Musta tuntuu että on vain ajan kysymys koska Oliver alkaa ryömimään, peppu nousee kattoa kohden mutta pää jää aina jumittamaan eteen eikä jäbä tajua että sitä pitää nostaa jotta pääsee eteenpäin, silloin myös alkaa kiukutteleminen joka loppuu vasta kun mukula saa maissinaksun käteen.

Istuminenkin alkaa sujumaan jo jonkin lailla. Ainoastaan sivuille kaadutaan eikä Oliverin refleksit ole sen verta nopeat vielä että osaisi ottaa vastaan ennen kuin pää osuu maahan mutta pari sekuntia osataan jo istua itse ja varsinkin eteenpäin nojatessa istuminen sujuu mutkattomasti.

Ensimmäinen hammaskin on tulossa hyvää vauhtia. Ikenessä näkyy reiäntapainen aukko ja hammas tuntuu selvästi jos Oliver puree, kuolaaminenkin on ihan tsunamin kaltaista eikä sille näy loppua, onneksi se kuitenkin on vain kuolaa. Hammas aiheuttaa hiukan unettomia öitä mutta sekin näyttää jo helpottavan, enää tarvitsee herätä vain kerran yössä sen tunnin välein heräilemisen sijaan.

Nykyään jokeltelukin on noussut uudelle tasolle, kuullostaa välillä kuin nassikka sanoisi jopa sanan tapaisia ääntelyitä kuten jeij, taatto, eioo, joo. Joka kerta kun joku konsonantti ilmestyy mukaan jokelteluun olen ihan puulla päähän lyöty että joko osataan jo näin pajon. Olen tyhmänä hokenut sanaa äiti Oliverille joka vastaa sanomalla äääiii tai vain ää tai joskus jopa saan vastaukseksi innostuneen kiljaisun. Oliver myös kokeilee omaa ääntään paljon, kiljuu innosta, kiljuu komentaessaan, huutaa innosta ja huutaa surusta, aikamoinen äänitorvi.

Välillä sitä äitinä hämmentyy kuinka paljon lapsella on opittavaa ja kuinka nopeesti vauva kasvaa "oikeaksi" lapseksi joka osaa tehdä melkeinpä mitä vain, tällä hetkellä mulla ei ainakaan ole yhtään ikävä sitä vauva-aikaa sillä musta on ihanaa kun lapsi jo tajuu jostain jotain ja voin yhä enemmän konkreettisesti tehdä asioita lapseni kanssa kuten juuri vauvajumppa, jutteleminen niin että lapsi jopa vastaa ääntelemällä, leluilla "leikkiminen" sekä kaikkea muuta. Ai että mä rakastan tätä vaihetta!