Onnea ja väsymystä

Eilinen oli ihmeellinen päivä. Ensinnäkin pieni poikamme otti ensiaskeleensa, luulin jo ettei se päivä koittaisi ikinä! Kahdesti saatiin Jempun kanssa poika kävelemään ilman tukea sekä harkittuja askelia mutta sen jälkeen käveleminen ei enää innostanut. En voinut uskoa silmiäni kun katsoin pojan muutaman askeleen etenemisen, mun pienestä vauvasta on kovaa vauhtia kasvamassa iso poika! Kokeiltiin vielä Jonden kanssa josko kävely onnistuisi uudestaan mutta poika innostui niin paljon että pomppi vain sylissä tai kyllästyi ja heittäytyi lötköksi lattialle. Eiköhän pikkuinen kävele sitten kunnolla kun on valmis.

Toiseksi, viime yö oli tähän astisista öistä kamalin. En edes silloin kun Oliver oli vauva ole nukkunut näin huonosti. Poika oli hereillä pari tuntia yöllä(23-1), huoneesta ei saanut lähteä tai alkoi huuto, kokeiltiin josko meidän vieressä nukkuminen onnistuisi mutta jätkä vain istuskeli ja tuijotti meitä vuoron perään sanoen hei tai kikatteli, tutti ei kelvannut eikä myöskään jos jätti huoneen oven auki. Janokaan pojalla ei ollut ja vaippakin vaihdettiin keskellä yötä. Jossain vaiheessa tajusin laittaa lapselle yövalon joka saikin pojan hiljaiseksi puoleksi tunniksi jonka jälkeen koko rumba alkoi taas alusta. Poika heräsi huutamaan puolen tunnin välein koko yön ajan ja lopulta lapsi nukkui viidestä vähän vaille seitsemään aamulla, koko yön pisimmät pätkän.

Nyt mä juon batterya ja yritän olla nukahtamatta tähän tuolille, poika nukahti suht nopeasti päiväunille kauppareissun jälkeen ja on jo nukkunut hieman yli tunnin. En laittaisi pahakseni jos unet jatkuisivat vielä tunnin verran. Jos nämä yöt jatkuvat on varmaan pakko mennä lääkäriin tarkastamaan ettei pojalla ole esim. jotain korvatulehduksen poikasta. Väsynyt mamma kiittää ja kuittaa ja menee keittämään pannullisen kahvia.