Mitä tapahtui?

Mä selasin vähän päälle parin vuoden takaisia kuvia. Aikaa ennen kuin tapasin Jonden ja vietin "villiä" sinkkuelämää, lue: kävin töissä 24/7. Mikä mun silmiini pisti niissä kuvissa oli kuinka paljon jaksoin panostaa itseeni ulkonäöllisesti. Meikkiä en tuolloinkaan käyttäny melkein ollenkaan mutta hiukset, kynnet sekä vaatteet olivat usein tarkkaan harkittuja. Nykyään puen päälleni samankaltaisia vaatteita päivästä toiseen, kynsissäni on parin viikon takainen kynsilakka ja naamani on nähnyt meikkiä päälle viikko sitten. Mitäköhän mulle tapahtui parin vuoden aikana?

No minäpä kerron. Ensinnäkin tapasin Jonden. Jonde ei todellakaan ole se syy siihen miksi en enää kuluta aikaa ulkonäkööni yhtä paljon, päinvastoin. Jos joskus laittaudun on se tosiaan vain miestäni varten, ja tietenkin itseäni, mutta pakko myöntää että kehrään sisäisesti jos saan mieheni sanomaan musta sanat "ootpa sä erityisen kaunis". Jonden kanssa seurusteltuani jonkin aikaa saapui maailmaan vauva, vauva joka mullisti elämämme.

Olen kohta vuoden ollut äiti ja sen myötä musta on tullut mukavuudenhaluinen. Kuljen siis vaatteissa jotka ovat mukavat kaikin puolin ja se onkin prioriteettina mulla kun valitsen vaatteita. Luottovaatteni on leggingsit, niin kuin kaikki tuttuni varmaan ovat huomanneet. En enää suostu pukeutumaan tiukkoihin farkkuihin sillä ärsyynnyn siitä tunteesta että jalat ovat kuin sillipurkissa. En käytä enää tiukkoja paitoja sillä raskaus jätti muutaman ylimääräisen kilon kroppaani enkä sen kummemmin ole yrittänytkään saada niitä pois. En jaksa laittaa hiuksiani sen enempää sillä Oliver repii ne muutenkin ihan takkuiseksi. En jaksa laittaa kynsiäni sillä mulla ei ole aikaa antaa niiden kuivua kunnolla saatika aikaa alkaa väkertämään mitään kuvioita niihin.

Jollain tapaa mä heittäydyin äitiyteen sydäntäni ja ulkonäköäni myöten ja keskityin siis vain ja ainoastaan lapseeni. Nyt sisäinen tyyliniekkani alkaa kuitenkin pikkuhiljaa hiipiä esiin, ehkä sillä on sen kanssa tekemistä että ensimmäinen vauvavuosi lähestyy uhkaavasti loppuaan ja jotenkin mä koen etten enää voi käyttää tekosyynä sitä että "näytän tältä koska mulla on vauva". En edelleenkään ala mättäämään naamaani pakkelia päivästä toiseen sillä viihdyn hyvin ilman meikkiä. Kuitenkin kaipaan sitä vaatteiden yhteensovittelua, korujen valitsemista ja kynsien ihastelua, ja aionkin alkaa taas päivittämään vaatekaappiani oman tyyliseksi, hitaasti mutta varmasti, olenhan kuitenkin edelleenkin oma vanha itseni.