Olin käymässä läpi Oliverille pieneksi jääneitä vaatteita pojan huoneessa kun Jonde tuli huoneeseen ja nappasi poikamme syliin. Jatkoin vaatteiden viikkaamista autuaan tietämättömänä tulevasta. Jonde polvistui ja kysyi lapsi sylissä "Käytäiskö huomenna hakemassa meille sormukset?"
Mulla meni hetki aikaa tajuta että tää jätkähän on tosissaan. Siinä mä olin likaisilla kotivaatteilla, hiukset takussa ja lastenvaatteiden ympäröimänä ja silti tämä mies haluaa kanssani naimisiin, voiko nainen onnellisempi olla? Me oltiin vihdoinkin kihloissa ja voisin ihan luvan kanssa alkaa suunnittelemaan häitä. Ei tätä mun mielestä paremmin olisi voinut tehdä, ei mitään yletöntä glamouria eikä shamppanjaan piilotettua sormusta, vain meidän pieni perhe sateisena päivänä ja suklaakekseillä juhliminen illalla.
Seuraavana päivänä haettiin mun unelmien kihlasormus minkä perään oon jo kauan kuolannut. Mä olen vieläkin vähän pyörällä päästä enkä usko todeksi että olen tosiaankin kihloissa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti