UH-UH-UHMA, UHMA ON TUHMA

Nyt kun ollaan vietetty Oliverin kanssa aikaa neljän seinän sisällä on uhma nostanut enemmän päätään. Mun on pakko myöntää että välillä mua huvittaa miten kovatahtoinen tuo poika onkaan, vaikka harmitukset ovat tietenkin pojalle oikeita ja niihin pitää suhtautua aivan oikean ongelman tavoin.

Eilen Oliver halusi katsoa Jake merirosvoa. Koska ollaan kipeinä ja tekemistä ei juurikaan ole, laitoin dvdn pyörimään aikomuksena antaa pojan katsoa yksi jakso. Normaalisti meillä katostaan päivän aikana Pikku Kakkonen eikä muuten televisiota ollenkaan, mutta kyllähän kaikki tekevät välillä poikkeuksia.
Kesken jakson poika lähti omaan huoneeseen leikkimään. Laitoin siinä vaiheessa telkkarin pois ja napsautin radion päälle, jonka seurauksena poika juoksi huoneestaan pää punaisena tehden "hhhnngggggg" ääntä ja näin miten raivo sekä harmitus on ottanut pojasta vallan. Oliver karjaisi täysiä KATTOO osoittaen telkkaria ja mä siihen vähän hämmentyneenä että "poika rakas, sähän et edes katsonut?"

Koska olin luvannut pojalle yhden jakson, laitoin telkkarin takaisin päälle, johon sain topakan vastauksen "kiitti". Oliver katsoi jakson loppuun lähtemättä mihinkään. Kun jakso loppui laitoin telkkarin pois niin kuin oltiin sovittu ja sanoin loppu. Tästä seurasi viidentoista minuutin itkun ja huudon sekainen rumba joka loppui kun lapsi muisti että hänen huoneestaan löytyy työkalut.

Yksi maailmanloppua ennustava asia on myös väärä juoma mukissa. Oliver juo smoothien sekä jugurtin mukista. Mä annoin pojalle jugurttia vaikka hän nimenomaan halusi smoothieta. Kun kerroin että smoothie on loppu ja hänen on nyt tyydyttävä jugurttiin alkoi mukin viskely railakkaalla "tuutti, tuutti"-huudolla. Kerroin että jos jugurtti ei kelpaa niin laitan mukin takaisin jääkaappiin ja poika on ilman, tähän sain pojalta joo vastauksen. Kun nostin mukin ja olin aikeissa laittaa sen jääkaappiin niin yhtäkkiä alkoi itku että "kukuttiii". Taas kerran olin pilannut lapseni elämän, miten en voinutkaan tietää että kyllä se jugurtti kelpaa kymmenen sekunnin kuluttua. Poika joi tyytyväisenä jugurtin loppuun.

On se pienen pojan elämä välillä rankkaa kun äiti ei tajua. Nyt vasta mä todellakin huomaan että kyllähän tota tahtoa riittää enemmänkin, mun pienestä pojasta on kovaa vauhtia kasvamassa iso uhmakas poika. Musta tuntuu että tulen tarvitsemaan aina vaan lisää kärsivällisyyttä sekä huumorintajua, tosin kyllähän tämä sisällä istuminen tökkii jo itse kutakin. Ehkä me kohta taas päästään normaalisti ulos touhuamaan kunhan tämä yskä nyt vain hellittäisi!