tiistai 18. lokakuuta 2016

NOEL 3KK

Sunnuntaina Noel täytti jo hurjat kolme kuukautta ja tänään meillä oli kauan odotettu neuvola, viime kerrasta olikin jo kuusi viikkoa aikaa.

Mitat(suluissa 6vko mitat):

Paino: 5730g(5020g)
Pituus: 60,5cm(56,2cm)
Päänympärys: 41,1cm(39cm)

"Virkeä hymypoika! Kasvaa hyvin, korviketta saa. Nukkuu täydet yöt. Iho siisti. Jäntevä poika. Kehittyy hyvin."


Noel sai nyt myös rotarokotteen tehosteen jonka pikkuinen imeskeli hyvällä ruokahalulla ja kaksi muuta rokotusta. Itku ei ollut pitkä eikä kova mutta poitsu tuijotti mua loukkaantuneena varmaan tunnin sen jälkeen, raukka. Seuraava käynti onkin aika pitkälti kuukauden päästä ja parin kuukauden päästä uudet rokotteet taas.

Kolmen kuukauden ikäisenä Noel osaa välillä tarttua esineisiin, seurata katseellaan tarkkaavaisesti, hymyillä, nauraa, kannatella päätään kuin vanha tekijä, pidellä itse tuttipulloa sekä jokellella vastavuoroisesti. Syliäkin poika osaa vaatia mutta viime aikoina myös leikkimatto on pitänyt vauvan viihdytettynä hiukan kauemmin. Pikku Kakkonenkin kelpaa jonkin aikaa korvikkeena jonkun naamalle mutta parhaat naurut saadaan iskän tai äidin naamataulusta.


Noel nukahtaa samantien liikkuviin rattaisiin tai autoon, kantoreppu on myös hyvä vaihtoehto rattaille. Yöt nukutaan omassa sängyssä, välillä jopa kaksitoista tuntia putkeen syömättä, tosin tutin tippuminen tai ilma mahassa herättävät pojan joka yö useaan otteeseen. Bebe menee melkein joka ilta nukkumaan 20-22 aikoihin ja herää 7-9 aikaan. 

Pääosin Noel on hyväntuulinen poika jota vatsavaivat välillä vaivaavat. Kuukauden kuluttua voidaankin jo varmaan pikkuhiljaa aloitella kiinteitä, toistaiseksi poika kuitenkin kasvaa hyvin korvikkeella joten kiinteille ei vielä ole niinkään tarvetta. Musta on jotenkin ihanaa että meidän vauvakin on jo kolme kuukautta, ei enää samanlaista huolta ja stressiä kuin ihan vastasyntyneen kanssa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti