lauantai 1. lokakuuta 2016

HÄÄMEKKO SNEAK PEEK

Mulla oli tänään aika varattuna Espoon Zazabellaan aikomuksena kokeilla häämekkoja. Mä tosissaan ajattelin etten kuitenkaan ekalla yrittämällä löydä mieluisaa, eihän mulla ollut hajuakaan millaisen mekon loppupeleissä haluan. Palvelu oli erittäin mukavaa ja asiantuntevaa. Sanoin että haluan olkaimettoman mekon mutta sen enempää en tiennyt. Myyjä näytti mulle erilaisia mekkoja mistä valitsin mitä haluaisin kokeilla. Samalla saatiin jonkinlaista kuvaa siitä mitä haen.

Ensimmäinen mekko oli mitäänsanomaton, samaa mieltä olivat makutuomarini Jemppu, Rina sekä Totti. Toinen olikin jo paljon kauniimpi mutta en kuitenkaan saanut sellaista tiettyä fiilistä siitä. Kolmas puku mitä sovitin olikin jo niin ihana etten meinannut haluta ottaa sitä pois. Se oli mun kokoa ja -30% alennuksessa. Keimailin peilin edessä ja näin jo sieluni silmin kuinka mä astelen alttarille tässä tietyssä mekossa. Kokeilin vielä toista melkein samanlaista pukua mutta se ei säväyttänyt sitten yhtään. Sain uudestaan päälleni kolmannen puvun ja päätös oli selvä. Ei edes tehnyt mieli kokeilla mekkoja lisää. Kokeilin myös huntua mekon kanssa mutta mulla tuli heti vaan nunna mieleen joten sekin on päätetty, huntua en häissäni pidä. Tiarakin näytti liian prinsessamaiselta. Sen sijaan aion panostaa johonkin kauniiseen hiuskoristeeseen, pitää vaan miettiä että kuinka haluan laittaa hiukset.


Soitin Jondelle että löysin mekon ja pienen säädön jälkeen se olikin kädessäni pukupussissa. Ihan uskomatonta että sekin asia on nyt valmiina, vielä puuttuu alushame mutta sen kyllä ehtii. Pukua pitää myös lyhentää hieman mutta senkin ehtii tehdä, sain varalle zazabellan ompelijan käyntikortin johon voin turvautua hädän tullen. Onneksi menin liikeeseen sovittamaan sillä tuo mekko ei ollut yhtään sitä mitä olin ajatellut, se on miljoona kertaa ihanampi!

Mun tekisi mieli kävellä häämekko päällä koko vuoden. Huomenna vien sen kuitenkin vanhemmilleni säilöön etten vahingossakaan näytä sitä Jondelle. Mitenköhän maltan odottaa melkein vuoden että saan taas tuon maailman kauneimman mekon päälleni?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti