keskiviikko 2. marraskuuta 2016

ENSILUMI

Tänään satoi pääkaupunkiseudulle talven ensimmäiset lumet. Sitä tulikin reippaasti ja aloitettiin päivä tarpomalla Bambin ja tuplien kanssa puolen tunnin lenkki. Sadesuoja ei pahemmin auttanut sillä lunta tuprutti sen verran kovaa että puolet meni rattaiden sisään. Onneksi kumpaakaan lasta ei haitannut, Noel nukkui autuaasti lämpöpussin sisällä ja Oliver tunki päätään ulos lumisateeseen.


Sisälle tultaessa Noel jatkoi uniaan ja mä sain jumpattua, Oliver leikki välillä huoneessaan ja välillä tuli keskelle mattoa lueskelemaan. Jumpan jälkeen pikainen suihku ja eilistä kanapastaa lounaaksi. Koska lunta tuli niin paljon hautasin ajatuksen kirjastoon lähdöstä. Sen sijaan siivosin vihdoinkin jääkaapin viereisen ison kaapin. Oliver muovaili muovailuvahalla ja Noel heilui innostuneena sitterissä.

Ennen ruoantekoa painuttiin Oliverin kanssa takapihalle, heiteltiin lunta Bambin päälle, tehtiin lumilyhty, parkeerattiin lelut pihakeinun alle suojaan(tosin ne on nyt jo hautautunu lumeen koska suoja ei ollutkaan maailman paras) ja lakaistiin terassi lumesta. Ihana ihana lumi!




Loppupäivä vietettiinkin sitten sisällä mutta ai että toi lumi tuo tunnelmaa. Nyt me katsotaan Jonden kanssa telkkaria, Noelkin on jo untenmailla. Ihanaa iltaa kaikille, toivottavasti lumi pysyisi edes huomisen sulamatta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti