keskiviikko 8. helmikuuta 2017

KOTIHIIRET

Ai että mä odotan että pojat olisivat taas terveitä. Tuntuu tyhmältä istua sisällä kun ulkona paistaa aurinko ja ilma on mitä mainioin. Oon varma että kun pojat taas tervehtyvät, on taivaan vallannut harmaa pilvipeite ja kaikki lumet ovat sulaneet sillä tää flunssa näyttää jatkuvan jonnekkin syksyyn asti. Oliver vaikuttaa onneksi jo pirteemmältä ja kuumettakaan ei ole nyt ollut, sormet ristissä ettei se myöskään tule takaisin. Molemmat tosin ovat aivan tukossa ja yskivät vuorotellen limaista yskää. Meillä olisi Noelin neuvola perjantaina mutta jos pikkuinen on noin räkäinen kuin nytkin, joudun vaihtamaan ajan mikä myöskin hiukan harmittaa, tuntuu että viime neuvolasta on taas ikuisuus. Hyvä puoli tässä kotona olemisessa on se että saan tehtyä asioita mitä en muuten ikinä tekisi, esimerkiksi vuodevaatteiden tuulettaminen pakkasessa.
Onneksi poikia ei näytä haittaavan sisällä olo, vaikka Oliver kyllä eilen kysyi että voidaanko mennä pihalle. Esikoisemme saa katsoa himpun verran enemmän telkkaria ja molemmat saavat tavallista enemmän sylittelyä. Mä taas olen tulossa hulluksi täällä sisällä mutta onneksi voin tänään pikku kakkosen aikaan karata hetkeksi yksin kirjastoon.

Ehkä jo huomenna voisi harkita menevänsä hetkeksi takapihalle. Ehkä perjantaina olisi mahdollista jo mennä neuvolaan. Ehkä ensi viikolla tämä ikävä flunssa on enää muisto vain. Tai sitten vaan mennään päivä kerrallaan ja keksitään kivaa tekemistä kotona.

Aurinkoista keskiviikkoa, toivottavasti muut voivat nauttia siitä muutenkin kuin ikkunan läpi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti