Hyppäsimme bussiin jo ennen kahdeksaa aamulla ja Noel simahti rattaisiin, olihan pikkuinen herännyt jo kuudelta. Rautatientorilla oli vähän alle tunnin verran aikaa ennen kuin junamme lähti joten istuin alas, join kahvia ja tuijottelin nukkuvaa kuopustani, puhelintani ja ohi viliseviä ihmisiä. Mua jännitti ihmeen paljon junamatkat sillä en ole koskaan matkustanut vauvan kanssa pidemmälle muuta kuin autolla. Junamatka Tampereelle sujui kuitenkin mutkattomasti ja aika tuntui menevän nopeasti. Noel hytkyi hereillä melkein koko matkan ajan ja nukahti juuri kun oltiin saapumassa perille.
Miitti sujui kivasti, syötiin salaattia ja aivan uskomattoman hyviä leivonnaisia, juteltiin, ihmeteltiin vauvoja ja haukoteltiin kilpaa. Mä olin yllättävän väsynyt ja taisinkin vaan haahuilla ympäriinsä Noel sylissäni. Kaikki olivat niin mukavia ja aivan ihania ihmisiä, puhumattakaan kaikkien söpöistä vauvoista, harmi että kaikkien kanssa ei ehtinyt kunnolla jutella. Musta on mahtavaa miten kaikki samanikäiset vauvat ovat niin erilaisia, ulkonäöltään ja kehitykseltään, tässä huomaa että vertailu muihin on niiiin turhaa, kaikki kehittyvät niin omaa tahtia!
Miitin jälkeen mun oli tarkoitus kävellä Tammerkosken luokse ihailemaan näkymiä mutta koska omistan maailman epäkäytännöllisimmän puhelimen Suomen pakkasia ajatellen, jouduin suuntamaan asemalle kahvilaan lataamaan puhelintani. Kello tikittikin nopeasti eteenpäin enkä harmikseni ehtinyt kiertelemään kuin viitisentoista minuuttia ympäri Tampereen keskustaa, ehkä mä lähden keväämmällä Oliverin kanssa jotta saadaan kunnolla nähtyä Tamperetta.
Junamatka takaisin tuntui yllättävän pitkältä vaikka se ajallisesti oli nopeampi, Noel kitisi eikä oikein viihtynyt missään joka hieman hankaloitti paikoillaan istumista. Saatiin konnarilta muistoksi lasten junalippu ensimmäisestä päivästä junassa, ei mulla olisi tullut mieleenkään kysyä tuollaista joten oli ihanaa että sattui noinkin huomaavainen konnari matkaan. Päästiin perille ilman sen suurempia ponnisteluita ja siskoni olikin vastassa hakemassa meitä, oli ihanaa istua lämpimään autoon ja suunnata nokka kohti kotia.
Mä oon äärettömän iloinen siitä että menin sillä tällaisia tilaisuuksia ei tule usein, ihanaa että on olemassa tällaisia ihania mammoja jotka jaksavat järjestää näitä meidän tapaamisia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti