tiistai 21. helmikuuta 2017

TALVINEN RANTA

Mä sain tänään hetken päähänpiston lähteä poikien kanssa rannalle lounaan jälkeen. Aurinko paistoi sen verran upeast etten raaskinut lähteä suunnitelmien mukaan kirjastoon. Noel simahti rattaisiin melkein samantien ja Oliver taas jaksoi reippaasti kävellä melkein koko matkan rannalle.


Monilla ihmisillä oli ilmeisesti pälkähtänyt sama ajatus päähän kuin mulla sillä porukkaa riitti yllättävän paljon, joku jopa pyöräili jäällä. Hetken yritin selittää Oliverille että meri on jäässä mutta kiipeilyteline ja liukumäki viehättivät enemmän. Jälle ei uskallettu mennä vaikka siellä muita ihmisiä olikin. En kuitenkaan ruvennut riskeeraamaan mitään, enhän mä osaisi edes toimia millään lailla jos joku sinne olisi rysähtänyt läpi. Tyydyttiin siis etsimään käpyjä sekä oksia, tekemään lumienkeleitä ja kiipeämään kivillä.


Käveltiin edestakaisin rantaviivaa pitkin, poikettiin kallioille metsään ja ihasteltiin aurinkoa. Reissussa kesti puolisentoista tuntia ja Oliver oli aivan innoissaan. Noel heräsi juuri kun oltiin lähdössä joten otin pojan hetkeksi pois rattaista jotta hänkin pääsi katselemaan kunnolla ympärilleen. Maaginen talvinen ranta ei kuitenkaan tehnyt kuopukseemme oikeen minkäänlaista vaikutusta joten pakkasin pojat rattaisiin ja suunnattiin takaisin kotiin.


Oon vahvasti sitä mieltä että talvinen ranta on paras. Kesällä on liian kuuma ja liikaa ihmisiä, syksyllä aurinko ei paista samalla tavalla kuin talvella ja keväällä on vain mutaista. Lumi saa kaiken näyttämään ihan huikeen hienolta ja äänetkin vaimenevat sen verran että kuulee omat ajatukset. Ehkä tehdään vielä yksi retki tällä viikolla rantaan, haluaisin tosin mennä auringonlaskun aikaan sillä sekin on talvisin upea, kaakaota sekä pulkka mukaan ja päivä olisi täydellinen!

Me aletaan nyt kylpy- ja iltapuuhiin, ihanaa hiihtolomaa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti