Tänään lähdettiin Jonden kanssa metsästämään vauvalle pienempiä hoitotarvikkeita. Vaatteita meiltä löytyy vaikka muille jakaa mutta nyt saatiin myös näitä perustuotteita mitä voisin olettaa että tullaan tarvitsemaan. Toki ei kaikkea saatu kerralla ostettua, vielä pitäisi hommata esim. harsoja, kynsisakset, tutteja, vaippoja, puhdistuspyyhkeitä ja varmaankin miljoonia muita asioita.
Vauvan harja, en tiedä tullaanko sitä ikinä käyttämään mutta onhan se nyt hyvä olla kun se siinä äitiyspakkauksessakin tulee mukana. Hellävarainen pesuneste joka sopii vauvan iholle ja hiustenpesuun on tietenkin välttämätön, samoin sinkkivoide ja talkki. Nyt löytyy myös hellävarainen hoitoöljy, tarkoitettu käytettäväksi joko kylvyn jälkeen tai kun iho tuntuu kuivalta.
Pullo- ja tuttiharja samassa paketissa, sekä pari ensituttia. Tutteja meillä ei vielä ole ollenkaan joten eikö niitäkin ole hyvä olla varalla valmiina. Kaiken lisäksi mulla tarttu ostosreissulta mukaan kaikki Sinkkuelämän-tuotantokaudet joten olen enemmän kuin tyytyväinen tän päivän saaliiseen.
Onneksi meillä nyt sentään on vielä aikaa vauvan tuloon joten näin pikkuhiljaa kun tavaroita haalii, eiköhän se siitä. Mua odottaa postissakin vauvan tyyny ja lakanoita, en ole vain saanut vielä aikaiseksi hakea niitä kotiin asti.
Jäbä on taas palannut normaaliin potkimis rytmiin. Mahassa on taas vilkasta, onneksi, ja potkut tuntuvat hyvinkin selvästi. Varsinkin iltaisin ennen nukkumaanmenoa on maailman siisteintä potkia Jonden selkää ettei kumpikaan varmasti saa unta samantien. Mä nautin ihan ylettömästi kun poika potkii, vaikea verrata mihinkään muuhun, koska onhan tämä nyt sen verran ainutlaatuinen fiilis. Muutenkin jokainen liike tuntuu selvemmin kuin koskaan ja on ihanaa maata selällään ja tuntea miten poju kääntyilee ja nähdä miten maha liikkuu mukana!
29+0 |
Kyllä sitä vauvan harjaa kannattaa käyttää ihan säännöllisesti (paitsi ihan ekoilla viikoilla en kyllä välttämättä jatkuvasti harjais, ettei päänahka kärsi, mutta sit myöhemmin). Säännöllisellä harjaamisella saa edes jonkin verran ehkästyä karstan syntymistä. Karsta on tietysti myös yksilöllinen juttu, että toisille tulee paljon, vaikka kuinka harjaa ja toisille ei juuri yhtään (riippuu myös vauvan hiusten määrästä), mutta säännöllisellä harjaamisella taatusti ainakin vähentää sitä määrää..
VastaaPoistaJa onnea loppuodotukseen! :)
Jee, kiitos valaistuksesta koska oon oikeesti miettinyt että mihin sitä tosissaan tarvitsee! Oon vielä ihan uuno kaikissa asioissa mutta pikkuhiljaa varmaan mäki opin :D
PoistaJoo eiköhän se oo meillä kaikilla ekan lapsen kanssa aika opettelua :) Muutama kuukausi vauvan syntymästä ja sit sujuu jo ihan eri lailla. Ainakin itellä kävi niin, että aluks kyllä soiteltiin aika ahkerasti äitille tai googletettiin jos mihinkin ongelmaan jotain ratkasua. Aika nopeesti sitä sitten lopulta oppii :)
PoistaNo jep, se on kyl hyvä et apua löytyy nykyään monelta taholta :) odotan myös innolla perhevalmennuksen vauvan hoito-osiota, seki varmaan jo auttaa vähän alkuun!
PoistaVauvalla ei pidä käyttää tyynyä alle vuoden ikäisenä. Miten teidän asunnon etsintä sujuu? :) kaunis, siro vatsa!
VastaaPoistaHyvä tietää! Asunnon etsintä sujuu hyvin turhauttavasti tällä hetkellä. Kiitos :)
PoistaHyvänä tyynynä toiminu ainaki meillä vuoden ikäiseksi asti tyynyliinaan pujotettu harso. Saa edes jotain suojaa, ni ei tartte ensimmäisestä pulautuksesta vaihtaa kaikkia lakanoita :)
PoistaJes, tota vois käyttää, kiitti vinkistä!
Poista