Käytiin tänään Jonden kanssa kaupassa hoitamassa viime hetken ruokaostokset, ostin samalla aineksia Oliverin soseisiin sillä nyt voin tosiaan alkaa tekemään niitä itse, sain vanhemmiltani toivotun sauvasekoittimen synttärilahjaksi, woop! Kaupasta suuntasin vielä viemään kummipojalleni joululahjan ja jäin sinne hetkeksi istuskelemaan ja juomaan kahvia. Mä vähän kadehdin sitä kiireetöntä joulutunnelmaa mikä Jempun luona vallitsi, kaikki valmiina aattoa varten jota he viettävät ihan vain perheen kesken.
Kummipoitsu <3 |
Älkää ymmärtäkö väärin, mä pidän joulusta kovasti mutta mä en jaksa sitä ylenpalttista stressiä joka sitä ennen vallitsee, kaupat ovat täpötäysiä, lahjoja pitäisi olla miljoonittain ja aikataulut tarkkoja. Ehkä mä huomenna olen jo paremmalla tuulella kun saan isäni tekemän jouluaterian mahaani, se ei kyllä ikinä petä.
Jotta mä en nyt kuullostaisi totaalisen katkeralta akalta niin voin hehkuttaa meidän ihanaa lasta. Eilen Oliver oppi kunnolla kääntymään selältä mahalleen, eikä pyörimisestä meinannut tulla loppua. Mahtavaa nähdä kuinka toinen kehittyy ja oppii koko ajan uutta, leikitään että se oli pikku vauvamme joululahja meille, mikäs sen parempi kuin vauvan kasvot jotka hihkuvat innosta uuden taidon myötä, taisin muuten hihkua minäkin.
Nyt blogi hiljentyy ainakin hetkeksi kun mä yritän tavoitella kadonnutta joulumieltä ja huoahtaa hetkeksi, oikein rauhallista joulua jokaiselle, toivottavasti kaikkien joulu sujuu letkeästi!
Talar du finska åt Oliver? :) God jul på er! :)
VastaaPoistaJoo ennu i alla fall, kan vara att ja talar sen svenska typ om två månader men de låter ennu lite dumt :D god jul ti er med!
Poista